Blogi

Kokemuksia automaattisesta parkkikiekosta

Olen saanut ainoat sakkoni pysäköintivirhemaksuista ja nyt nekin ovat toivon mukaan historiaa, kun elektroninen parkkikiekko tuli taloon. Aika pitkään luulin pärjääväni ilman ja pärjäsinkin….

Synttärit Naurusaaressa

Naurusaari on pieni sisäleikkipuisto Vantaalla Flamingossa. Paikan pienuus on lasten synttäreillä etu, sillä homma pysyy hanskassa yhdelläkin valvojalla. Täytyy sanoa, että en ole koskaan…

Kokemuksia Sannan Ruokakassista

Joku tuo ruuat suoraan ovelle ja kertoo mitä syödään. Siinä pääpiirteittäin Sannan Ruokakassi -palvelun idea. Aloitin testaamisen jo viime syksynä, kun Sannan Ruokakassin mainoksia…

Omatekoinen joulukalenteri

Virittäydyimme lasten kanssa joulutunnelmaan tekemällä omatekoisen joulukalenterin. Ehtona oli se, että siihen ei saisi mennä kovin paljon aikaa. Kotoa löytyi nippu A4-kokoisia, värillisiä kartonkeja,…

Pitkät ripset ilman pidennystä

Kokeilin ripsiväriä, jossa ripsiin lisätään värin lisäksi pidentäviä Lash Extender II -kuituja. Lopputuloksen luvataan olevan ripsienpidennyksen kaltainen. Kokeilin vuosi sitten ripsienpidennystä (lue postaus täältä)…

Lapsen palkitseminen: Ahkeruuspurkki

Jos haluaa kokeilla tarrojen sijaan jotain muuta tapaa palkita lasta, niin tässä yksi ehdokas. Pohjanmaalla asuvan ystävän kanssa tuli puhetta siitä, miten pienen alakoululaisen…

SuperPark yllätti positiivisesti

SuperPark oli monipuolisempi sisäaktiviteettipuisto kuin olin kuvitellut, sillä myös leikki-ikäisille löytyi mukavasti tekemistä. Mielikuvani Vantaan Tammiston SuperPark -sisäaktiviteettipuistosta oli se, että se on teini-ikäisten…

Hyvä taikuri kaverisynttäreille

Jossain vaiheessa tuolileikit ja onginnat on leikitty jo niin monta kertaa, että lapsen kaverisynttäreille alkaa kaivata uutta ohjelmaa. Tein aikamoisen rumban, kun selvittelin sisäleikkipuistojen…

Testissä Exuviance-kasvohoito

Kokeilin Exuviance Luxus -kasvohoitoa. Tähän hoitoon kannattaa mennä työviikon päätteeksi. Myönnän: kasvohoidoissa tulee käytyä aivan liian harvoin. Suorastaan häpeällisen harvoin. Mutta niinhän se varmaan…

Treffeille puolison kanssa

Uudelta Kymppipäivä-sivustolta löytyy ideoita, jos ei keksi mitä treffeillä tekisi. Sivusto sai alkunsa espoolaisen pariskunnan Sanna-Maarit Yliselän ja Jani Vaittisen omasta tarpeesta. He tapasivat…

Hyvän palvelun hotelli

Radisson Blu Plaza on hotelli, jossa yöpyessä tulee ongelma: nukkua vai valvoa. Olosuhteet ovat nimittäin molempiin mitä parhaimmat. Vuonna 2012 uudistetun helsinkiläisen Radisson Blu…

Kaupan jouluyllätys lapsille

Citymarketissa oli keksitty upea tapa ilahduttaa lapsia joulun alla. Tähän upeaan karkkitaloon törmäsin ollessani ostoksilla Vantaalla Myyrmäen K-Citymarketissa. Taloa ja sen yksityiskohtia oli pakko…