Isin juttu: takkanäkkärit

takkanäkkäri

Joskus lapselle jää lapsuudesta muistoja vain isin kanssa tehtävistä jutuista ja vain äidin kanssa tehtävistä jutuista. Meillä yksi muisto isin kanssa tehtävistä jutuista tulee varmaan olemaan takkanäkkärit.

Kun saimme hiljattain kotiimme takan, mieheni ryhtyi järjestämään silloin tällöin takkailtoja. Silloin takkaan sytytetään tuli, valot sammutetaan ja takan ääreen todella rauhoitutaan. Usein tarjolla on myös kepin nokassa paistettuja näkkäreitä tai hapankorppuja, joista on tullut lapsille mitä suurinta herkkua. Meillä lapset hilaavat pikkujakkaroitaan takan ääreen heti, kun isä tarttuu halkokoriin sytyttääkseen takan.

Mieheni oppi herkun valmistamisen aikoinaan mökillä kummitädiltään. Hapankorppu tai näkkäri voidellaan ohuelti molemmilta puolilta palamisen estämiseksi. Voita ei kuitenkaan kannata laittaa liikaa, ettei se valu. Päälle voi laittaa vielä viipaleen juustoa, mutta huolehdi, ettei se repsota näkkärin reunan yli (jolloin sekin valuu kuumennettaessa).

Paistamiseen meillä käytetään kaksihaaraista oksaa, sen päällä näkkäri pysyy paremmin kuin kapean makkaratikun. Hiillos ei saa olla liian kuuma, sillä näkkäri palaa helposti. Malta siis odottaa, että kuumin hiillos hieman hiipuu. Kun näkkäri on valmis, pitää vielä malttaa odottaa, että se hieman jäähtyy. Ja sitten NAM!

Äidin kannalta tässä on ihanaa myös se, että kerrankin saa vain olla ja katsoa. Kun sen kaikkein herkullisimman näkkärin osaa valmistaa vain isi.

Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen!