Lapsen palkitseminen: Ahkeruuspurkki

ahkeruuspurkki

Jos haluaa kokeilla tarrojen sijaan jotain muuta tapaa palkita lasta, niin tässä yksi ehdokas.

Pohjanmaalla asuvan ystävän kanssa tuli puhetta siitä, miten pienen alakoululaisen saisi tekemään helppoja kotitöitä tai edes siivoamaan omia tavaroitaan. Tarroja meilläkin on kokeiltu, mutta ne tuntuvat menettäneen vetovoimansa vähän vanhemman lapsen kohdalla.

Ystävä kertoi, että heillä on käytössä ahkeruuspurkki. Sinne lisätään makaroneja aina sen mukaan, miten ahkera lapsi on ollut.

Kokeilimme ideaa 9- ja 5-vuotiaiden kanssa. Purkiksi käy toki vaikka vanha pilttipurkki, mutta me innostuimme valitsemaan kaupasta oman purkin tähän tarkoitukseen ja vielä koristelemaan sen nauhalla. Vanhempi lapsi sai isomman purkin ja nuorempi pienemmän.

Lapset innostuivat hommasta ihan aidosti. Jopa vähän liiankin kanssa: välillä makaronien ansaitseminen oli kuin kilpailu ja siitä meinasi tulla kränää, jos ei ollut antaa hommaa, josta mararoneja voisi ansaita.

Makaroneja saa yleensä 1-3 kappaletta hommasta riippuen. Hankin kotiin hieman eri muotoisia makaroneja, niin voivat aina valita, että millaisia haluavat purkkiinsa mistäkin ahkeruushommasta.

Lisäksi kun purkin saa täyteen, siitä tulee joku yllätys. Tuo purkkikoko osoittautui kyllä ihan maksimiksi; siinä loppuvaiheessa alkoi jo tulla vähän tuskastumista, että milloin se purkki oikein täyttyy.

Viime viikolla meillä sitten keitettiin täyttyneiden purkkien ahkeruusmakaronit ruoaksi ja homma alkoi taas alusta.

Suosittelen kokeilemaan 🙂

Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen!