Lapsiperheen Pärnu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viron Pärnua kehutaan etelän lomakohteen veroiseksi rantalomapaikaksi, mutta millainen se on todellisuudessa lapsiperheen näkökulmasta? Testasimme paikan viettämällä viikon Pärnussa.

Hotellit täyttyivät jo varhain ja ainakin meille suositeltu hotelli, Tervise Paradiis, oli aivan Suomen hotellien hinnoissa sesonkiaikana. Vuokrasimme talon läheltä Pärnun keskustaa ja otimme auton mukaan matkaan.

Pärnu sijaitsee noin parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Se on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Koko ajan näkee vanhoja, rapistuneita taloja, mutta myös uusia rakennuksia. Uusi, lasipintoja hohtava kerrostalo näyttää kuin toisesta maailmasta tulleelta vanhojen rakennusten rinnalla.

Mutta se ranta. Se on todella aivan Etelä-Euroopan lomarantojen veroinen, ellei jopa parempi. Hienoa, vaaleaa hiekkaa silmänkantamattomiin, pukukopit rannalla ja erittäin_hitaasti_syvenevä_ranta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset kirkuivat, läträsivät ja 7-vuotias heitti kärrynpyöriä meressä. Meille sattui lämmin viikko, eikä lapsia meinannut saada vedestä pois laisinkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan rannan tuntumassa oli lapsille monenlaista tekemistä, kuten tämä leikkipuisto. Leikkipuistossa oli kiipeilyteline, keinut, kiipeilyverkko ja liukumäki-silta-yhdistelmä. Kaiken keskellä on kioski, josta saa mm. virvokkeita ja jäätelöä, joten sen pöydissä voi istuskella säilyttäen näköyhteyden lapsiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rannassa on paljon tekemistä lapsille. Pientä lisämaksua (pari euroa) vastaan voi pomppia esimerkiksi tässä pomppujunassa, josta itse asiassa saavat eniten irti noin yli 4-vuotiaat. 3-vuotias ei esimerkiksi päässyt kaikkien esteiden yli. Mutta hyvin hänkin meni kengurunloikkia tasaisella, kunnes vastaan tuli…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… REIKÄ. Seurasi hysteerinen huuto ja pako syliin. Reiän ympärillä jalka uhkasi upota aukkoon ja sieltä tohotti ilmaa, joten eipä ihme, että se säikäytti tenavan. Mutta kokonaisuutena hyvä pomppujuna. 7-vuotias piti sitä yhtenä loman hauskimmista asioista.

Rannan tuntumassa on myös allas, jossa lapset voivat ajaa käsin ”poljettavalla” veneellä, minigolf ja polkuautoja. Äidin nautinnollisimmat hetket koko loman aikana syntyivät tämän pyörän kyydissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyöriä oli erikokoisia, mutta valitsimme tämän perhepyörän, jossa etupenkeillä istuivat lapset (edessä oli turvavyöt) ja takapenkillä polkijat eli vanhemmat. Vuokra-aikavaihtoehtojakin oli erilaisia, mutta me otimme puolen tunnin setin, joka maksoi 10 euroa. Sinä aikana ehti jo ihan kivan lenkin. Katos suojasi mukavasti paahteelta, maisemat vaihtuivat, kaksin polkien meno oli leppoisaa ja lapset iloitsivat. Näin myös muita perheitä, joissa lapset tuntuivat nauttivan tästä pyörämallista erityisesti. Ehkä salaisuus on se, että syntyy perheen yhteinen yhdessäolon ja hauskanpidon kokemus, kun viiletetään menemään. Suosittelen lämpimästi!

Ranta-alueella on tosiaan näin paljon tekemistä, mutta parkkipaikat ovat maksullisia. Ajoimme auton suosiolla päiväparkkiin, jonka hinta oli 5 euroa. Sieltä oli lyhyt kävelymatka joka paikkaan.

Rannan ruokapaikoista muutama sana. Ensimmäisenä iltana kävimme täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näköalat olivat sisältä ja rannan suuntaan olevalta terassilta hienot, mutta kiinankaalista tehdyn kanasalaatin leipäkrutongit ja kanapalat oli poltettu osittain hiilenmustiksi. Lapsille tilattu kalakeitto oli mautonta.

Vieressä on pitseria nimeltä Steffani ja sinne ihmiset jonottivat sisään vilkkaimpina aikoina. Kun söimme siellä eräänä päivänä, en enää ihmettele miksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitsat olivat tosi hyviä ja ISOJA. Mies tilasi tämän pannupitsan ja sanoi, että tuntui, kuin se painaisi kilon. Eli täytettä oli vähintäänkin riittävästi. NAM!

Lapsiperheiden suosiossa oleva kylpylähotelli Tervise Paradiis sijaitsee aivan rannalla. Itse kylpylä sopii parhaiten vähän isommille lapsille, sillä siellä on mm. isoja vesiliukumäkiä ja uimahyppyallas. Pieni lastenallaskin toki on ja se syvenee niin, että vettä on syvimmillään aikuista polveen asti.

Kylpylässä on virtoja ja useita porealtaita sekä ulkoallas, jossa ulosmenokohta oli tosin epämiellyttävän pieni. Pää mahtui juuri ja juuri olemaan pinnalla, kun ui ulkoaltaaseen.

Kylpylän ikävin osio oli pesuhuoneessa. Niitä aikaisemmassa postauksessa peräänkuuluttamiani käsisuihkuja kyllä löytyi runsaasti. Mutta ne sijaitsivat lähes kaikki syvän viileäaltaan ympärillä. Kyllä – pesuhuoneessa oli allas. Ihan mukava juttu niiden aikuisten kannalta, jotka haluavat pulahtaa viileään veteen suihkun jälkeen. Mutta aivan kammottava idea niiden vanhempien kannalta, joilla on sinne tänne sinkoilevia taaperoita mukana suihkussa. Kun huuhtelin sampoota hiuksista silmät kiinni, mietin koko ajan, onko oma 3-vuotiaani yhä siinä metrin päässä odottamassa, vai kurkotteleeko kahden metrin päässä olevaan syvään, aidattomaan altaaseen. Altaan aiheuttamasta turvattomuuden tunteesta kyllä äitinä annan miinuksen paikalle.

Kaupungilla kiertelee pyörillä kulkeva juna, jonka kyydissä voi tehdä kätevästi kaupunkikierroksen. Kyytiin voi nousta muutamista paikoista tunnin välein. Suosittelen tätäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten pari ruokapaikkavinkkiä. Menee vähän amerikkalaiseksi, mutta erään kauppakeskuksen yhteydessä oli juuri avattu, kiva ravintola Baby Back Ribs & BBQ. Siellä oli tosi siisti leikkipaikka ja kun valitsee pöydän sen vierestä, johan aika kuluu annoksia odotellessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja Tallinnan satamassa on uusi, siisti ravintola Lautanen. Lähtöaamuna ajoimme aamupalan voimin Pärnusta Tallinnaan, mutta ennen laivajonoa teki mieli purtavaa. Auto oli helppo laittaa parkkiin satamaan ja kävellä tien toiselle puolelle, missä on vaateputiikkien lisäksi mm. tämä ravintola. Vähän käy paikkaa sääliksi, sillä ruoka oli hyvää, mutta ravintola on sen verran syrjässä aivan rakennuksen toisessa päässä ja 2. kerroksessa, että sinne on hankala löytää. Tässä yksi lasten annoksista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli yhteenvetona voisi sanoa, että kyllä Pärnua kannattaa kokeilla. Lasten kanssa tai kahdestaan.

Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen!