Räätälöityjä tarjouksia – vihdoinkin!

ostokset

Mainokset mielletään usein kielteiseksi asiaksi, mutta parhaimmassa tapauksessa ne voivat oikeasti helpottaa arkea.

Annoin heinäkuussa K-ryhmälle luvan käyttää kanta-asiakaskorttini tietoja markkinoinnissaan. Halusin seurata mitä tapahtuu. No, pitkään aikaan ei mitään. Sinnikkäästi tallasin arkisin aina siihen ruokakauppaan, jossa mielikuvani perusteella olisi edullisimmin juuri niitä tuotteita, joita tarvitsen sillä kertaa. Monta kertaa kävi mielessä, että kun saisi vaikka puhelimeen tiedon, että mitä esimerkiksi lohi maksaa missäkin kaupassa juuri tänään.

Eilen sähköpostiin tuli aivan uudenlainen viesti. Neljän tuotteen tarjous, jonka oletan perustuvan kanta-asiakaskortin antamaan tietoon siitä, mitä ostan. Oli valaisevaa seurata mitä listalla oli: Pepsodent hammastahnaa, Kolmen konstin perunajauhoja, Perheleipurien Ruisvarrasta ja Ingmanin vaniljakermajäätelöä.

Nauratti. Tuntui vähän samalta, kun joku olisi tirkistellyt päiväkirjaani. Jos tieto ei perustu ostodataan, niin hyvin sattui, sillä ostan tismalleen noita merkkejä. Juuri Kolmen konstin perunajauhoja, koska paketin kyljessä on vadelmapiiraiden ohje. Ruisvarrasta, koska se on ainoa ruisleipä, jota 3-vuotias syö mielellään. Vaniljakermajäätelöä, koska siitä saa tuunattua vaahterasiirapilla (äidin suosikki) ja strösseleillä (lasten suosikki) ihanan herkun. Ja koska vaniljajäätelö on jälleen krantun 3-vuotiaan suosikkijäätelö.

Tulos: Kolme tarjoustuotetta neljästä tarttui tänään kauppareissulla mukaan, sillä tarjous oli edullinen. Ja mikä kaupan kannalta mielenkiintoisinta; tarjous antoi sysäyksen mennä juuri tiettyyn kauppaan.

Veikkaan, että big datan eli esimerkiksi juuri asiakastietojen, sijaintitietojen ja sosiaalisen median kautta saatavien tietojen yhdistely ja analysointi tuottaa tulevaisuudessa mielenkiintoisia palveluita.

Moni karsastaa mainoksia tai kanta-asiakaskortin tietojen hyödyntämistä. Tietysti esimerkiksi tietoturva-asioihin täytyy kiinnittää huomiota, mutta tämän esimerkin valossa minusta on pelkästään hyvä asia, jos kauppa voi palvella minua tietojen avulla entistä paremmin. Sehän vain helpottaa arkeani.

Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen!