Totuus joulupukista

Calling Santa Claus

Luin pari viikkoa sitten lastenpsykologin ohjeet siitä, mitä lapselle kannattaa vastata, kun hän kysyy onko joulupukkia olemassa. Onneksi luin, sillä tilanne tuli vastaan hyvin pian.

Ekaluokkalainen on jo useampaan otteeseen kysellyt asiaa, mutta olen aina onnistunut kiertämään kysymyksen jotenkin. Tämä lehtijuttu herätti minut ajattelemaan, että asian paljastamisessa on hyvätkin puolensa. Kun lastenpsykologilta kysyttiin, mikä on sopiva ikä kertoa totuus joulupukista, hän vastasi, että moni kertoo lapsen mennessä kouluun. Näin estetään mahdolliset kiusaamistilanteet.

Tuo asia herätti minut. Päätin, että seuraavalla kerralla kun lapsi kysyisi, minä kertoisin. Samalla kuitenkin suretti särkeä lapsen illuusio.

Kun tilanne sitten eräänä iltapäivänä tuli vastaan ja lapsi tivasi jälleen asiaa, vastasin hänelle: Tänä iltana äiti kertoo sen sinulle. Ekaluokkalainen pomppasi innostuneena seisomaan ja oli heti juonessa mukana: Ei nyt, sillä pikkusisko on vieressä. Vasta illalla, kahden kesken. Isojen tyttöjen juttuja.

Illalla sitten yölampun palaessa istuttiin sylikkäin ja kerroin niin kuin lastenpsykologi oli opastanut: Joulupukki on lasten ja aikuisten yhteinen satu.

– Minä tiesin! Ekaluokkalainen huudahti, eikä ollut yhtään surullinen.

Sen jälkeen juteltiin siitä, keneltä ne lahjat sitten ovat ja kuka se viimevuotinen pukki oikein oli. Tyttö on ylpeä siitä, että on osa tätä isoa aikuisten salaisuutta. Ja uskon, ettei totuus vie yhtään pois siitä ilosta ja jännityksestä, jota hän tulee kokemaan tänäkin jouluna.

Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen!