En olekaan valmis

En olekaan valmis
Kuva: Freestocks

”Voi vittu!” Nämä olivat ensimmäiset sanani, kun selvisi että olin raskaana. Epätodellinen olo ja tottakai vielä uusintatesti. Kyllä vain, raskaana ollaan vahvasti edelleen. Me saadaan ehkä lapsi!

Ja mulla ei oo enää muuta elämää kuin kakkavaippoja sekä peräpukamia. Mun piti päästä vielä Afrikkaan ja en kerennyt kausityöntekijäksi lappiin. Toistetaan kahta veellä alkaavaa sanaa peräkkäin vielä pari kertaa ja sitten  lähdetään informoimaan tulevan lapsen isää.

”Voi vittu!”

Nämä olivat puolisoni ensimmäiset sanat, kun selvisi että olen raskaana. Mahtavaa! Ei tarvitse yhdessä suurempia kasvatuslinjoja miettiä, kun jaamme täsmälleen samat ajatukset!

Ja lapsi oli siis toivottu ja rakkaudesta syntyvä. Pitkään pohdittu ja jo vuosia mielessä haudottu. Mutta silti pelottava matka tuntemattomaan. Asia johon en olisi koskaan tarpeeksi valmis.

Tuosta hetkestä alkoi meidän uusi aika. Aika, jossa päivät ja vuodet kuluu ja kuluttaa enemmän. Joulu on taas joulu. Kivet muuttuu aarteiksi. Mikään ei muutu, mutta kaikki muuttuu.

Talossa on uusi päällikkö. Ihminen, joka nousee korkeammalle valtaistuimelle kuin minä ja saa syödä tuoreimmat leivät. Maitoa ei enää juoda purkista ja talouden vanhimmalla on taas kotiintuloajat.

Mikä se niin paljon pelotti? Miksi ajatukset lapsiperhe-elämästä olivat niin harmaita ja pessimistisiä? Miksi luulin, että oma lapsi söisi mut ja mun elämän elävältä? Miksi raskaudesta kertominenkin nolotti?

Kun se sitten lopulta tuntuukin kaikki tosi normaalilta. Ei säälittävältä, vaan jopa kadehdittavalta elämältä. Elämää on lapsen saannin jälkeenkin! Ja jopa kahdenkin!

Vaikka se on paljon vastuuta, epävarmuutta ja selluliittiä. Turvaistuinvertailuja sekä erilaisia eritteitä.

Se on myös suurinta tunnetta, itkua ja naurua. Huolta ja huolenpitoa. Pyyteetöntä ikuista rakkautta. Halauksia ja hymyjä. Kirkkaita värejä, ilmapalloja ja saippuakuplia.

Vaikka olinkin synnytyksen jälkeen huoneeni ainut tuore äiti, joka vaihtoi vaipat kumihanskat kädessä, olin siltikin riittävän valmis.

Pikku Myytinmurtaja

Satunnaisesti työssäkäyvä Mullantuoksuinen kotiäiti ja tolkun ihminen. "miksi mennä sieltä missä aita on matalin, kun voi mennä sieltä missä sitä ei ole ollenkaan"