Ajankuvia 36-vuotiaan päällä.
Kerroin isälleni, että pääsen kirjoittamaan arjestamme Ruuhkavuodet.fi – sivustolle.
Isäni sanoi: ”Ahaa. Mitä sinä tiedät sodasta?”
Ilmeeni oli varmasti viihdyttävä kuullessani kysymyksen.
Parahdin: ”No meillä on elämässä juuri meneillään ruuhkavuodet!?”
Isäni: ”Jaajaa joojoo, ajattelin, että olet päässyt kirjoittamaan sotavuosista ja pommituksista.”
Oppi ja ikä kaikki: myös sodan jälkeiset vuodet kulkevat toisinaan nimellä ruuhkavuodet varmasti osittain voimakkaan syntyvyyden vuoksi. Vuonna 1945 syntyi lähes 95 800 lasta, kun taas esim, 2008 syntyi 59 530 lasta. On siinä ollut 1945 pulla jos toinenkin leivottavana vierasvaraksi.
Omat ruuhkavuoteni alkoi yleisellä mittarilla suhteellisen myöhään. Halusin toki lasta jo 21-vuotiaana, mutta joku suurempi voima piti onneksi huolen, että näin ei tapahtunut. Suuremmalla voimalla tarkoitan tietysti hormonaalista ehkäisyä.
Sain esikoiseni kolme kuukautta ennen kuin täytin 30-vuotta. Elämässäni vallitsi aika, joka olisi ilman lastakin ollut suhteellisen tapahtumarikas. Olin positiiviseen raskaustestiin asti uhonnut tekeväni lapsen (1 kpl) vasta, kun olen valmis luopumaan itsestäni. HAHHAAHHAHAHAHAH. Hauska ajatus, mutta elämä on osoittanut, että itsestään ei tarvitse luopua, vaikka sekaan lapsi siunaantuukin. Totta kai itseään tulee muovata ja kehittää enemmän lapsiperhe-elämään sopivaksi, mutta tämä tapahtuu osittain luonnollisesti olosuhteiden sallimasta pakosta.
Kohdallani ruuhkavuodet alkoivat kuitenkin vasta toisen lapsen syntymän jälkeen. Siirtymä yhden lapsen äidistä kahden lapsen äidiksi on pieni askel kymmenen lapsen äidille, mutta yhden lapsen äidille valtava. Tässä kohdassa vuodet alkoivat hieroa kasvojani jättäen niihin syviä uomia. Yhtäkkiä arkeni ja aivoni oli täynnä jatkuvia myöhästymisiä ja ”ai niin tämäkin pitää tehdä ja tuo pitää muistaa”.
Rakastan puolisoni käytännöllisyyttä, kun ruuhkavuosikeväällä 2020 ilmoitin, että en vain enää jaksa. En mitään, enkä ketään ja haluan vain nukkua. En jaksa raapia ajatuksiani kasaan unettomuuden korruptoimilla aivoillani. Hän keksi ratkaisun: yhteinen tehtävälista Google Keeppiin. Listasin sinne kaikki asiat, jotka mielessäni pyöri. Lista sisälsi muun muassa seuraavat pääotsikot: ajanvaraus, ostelua, loma-asiat.
Näiden alta löytyi asioita kuten:
- Yhteinen aika (sinun ja minun)
- Liikunta (koska tietysti stressasin sitä, kun en saanut irrotettua aikaa edes ulkoilulle)
- Yrjölän marjatila (olin nähnyt sosiaalisessa mediassa sieltä saavan marjasmoothiepehmistä ja halusin sitä kesälomalla. #goals)
- Musta kalkkimaali (koska halusin maalata huonekaluja)
- Päikkyläisen ryhmän aikuisille kiitoslahja (tämä jokavuotinen stressi)
- Kesäsandaalit
- Oma aika (rakastan itsekseni oloa)
- Päikkyläisen hammaslääkäri
- Juhannus, mitä missä milloin?
Jotain muuttui tämän listan myötä. Ei, lapset eivät lopettaneet yöllisiä heräilyjä, mutta minä tiesin, että kaikkea ei tarvitse muistaa. Toki itse lisään listaan edelleen asioita, mutta enää ne eivät ole vain minun hoidettavissa.
Emmi Nuorgam kirjoitti 2016 curling vaimoudesta ja Jenny Lehtinen metatyöstä. Ensimmäisestä opettelen edelleen aktiivisesti pois ja toistakin koitan ulkoistaa parhaani mukaan Google Keeppiin. Suosittelen kaikkia lukemaan nämä ihan jo vain siitä ilosta, että saa huutaa päänsä sisällä ”tämä on niin minä!!”
Mitä sitten kaipaan ajasta ennen lapsia, ajasta ennen kuin ruuhkavuodet polkaisivat täysillä käyntiin? Jos ollaan rehellisiä niin en juurikaan edes muista aikaa ennen lapsia. Unettomat vuodet ovat tehneet tehtävänsä, mutta onneksi on valokuvia. Muistan hetkiä, kun saatoin lähteä ulos, milloin vain, käydä kaupassa ilman massiivista varustelua ja pakkaamista, muistan korkokenkien käytön olleen jokapäiväinen asia, muistan yökerhot, muistan Onlyn koon 38 lantiofarkut (OMG) ja muistan, kuinka tupakan sytyttäminen talvipakkasessa oli ehkä viileintä mitä tiesin. Ilman, että kuulostan katkeroituneelta kukkahattutädiltä, nämä vuodet olivat täynnä omaa kuolemattomuutta ja sen mukaan elämistä. Ah.
Hyppäys takaisin nykyhetkeen. Olen 36-vuotias kahden vallan mainion persoonan äiti ja mukiinmenevän miehen puoliso. No ok, tosi mukiinmenevän. Toteutan kahdesta lapsesta huolimatta/johtuen niitä asioita, joita itse haluan tällä nykyisellä päälläni toteuttaa. Kirjoitan, käyn lenkillä, osallistun kekkereihin, juon viiniä, teen töitä, sisustan, en matkusta (korona), vietän aikaa ystävieni kanssa (lapsellisten ja lapsettomien). Ja tämä on parasta. Kärsinkö FOMOsta? En, koska HIWIH (HERE Is Where It Happens).
Totta kai aina välillä (lue: eilen) kuiskaan hiljaa täysillä hermoni menettäneenä ”minä haluan pois täältä!” Lähtisinkö silti? En edes kulumalla. *hörppää viiniä tuopista ja ottaa mukavamman asennon Vain elämää -ohjelman äärellä*
