Normaali arki, mitä se oikeastaan on?

Normaali arki, mitä se oikeastaan on?

Kun meille syntyi noin puolitoista vuotta sitten vaikeasti vammainen poika, ajattelin, että paluuta normaaliin elämään ei enää ole. Tuntui, että koko elämä kaatui eikä mikään enää palaisi ennalleen. Olin oikeassa siinä, että kaikki muuttui. En vain silloin tiennyt, että elämä ei suinkaan loppunut, se vaan todellakin muuttui ja käsitykset normaalista saivat uudenlaisen ulottuvuuden. Sopeutuminen ei suinkaan tapahtunut hetkessä. Kipuilin, kapinoin ja taistelin vastaan, koska en halunnut sitä, mitä minulle annettiin. Kuukausien kuluessa sopeuduin ja tein valtavasti työtä oman pääni sisällä, jotta kaikki uusi ei olisikaan uhka tai loppu vaan uusi alku. Hyväksytty osa meidän elämää, osa meidän normaalia.

Olen pohtinut mitä se normaali lapsiperhearki oikeastaan onkaan tai millaista on se lapsiperhearki, johon me äidit välillä vertaamme omaa elämäämme. Suurin osa siitä normaalista ja siitä, mitä kaikilla muilla on, on peräisin uskomuksistamme ja kuvitelmistamme. Kuinka moni ihan oikeasti tietää toisen perheen arjesta kauhean hyvin? Siis niin, että tietäisi miten arkea toisessa perheessä 24/7 eletään? Joku ehkäpä, mutta epäilen, että vähemmistö. Väitän, että sosiaalisella medialla on suuri rooli näiden kuvitelmien lähteenä. Ne ovat kuitenkin vain pieni raapaisu todellisesta elämästä ja usein vielä se kaunisteltu puoli. Itse olen tullut itse siihen tulokseen, että meistä jokaisella on se oma normaali, jota elämme tai jota haluaisimme elää. Ja tähän taas näen arvojen vaikuttavan suuresti. Pyrimme elämään sellaista elämää, joka tuntuu meistä hyvältä eli on meidän arvojemme mukaista. Ja silloin, kun elämme ainakin pääosin arvojemme mukaista elämää, elämä tuntuu tasapainoiselta ja normaalilta.

Sari on oivaltanut, ettei omaa elämää kannata vertailla muiden tilanteeseen.

Vaikeavammaisen, täysin avustettavissa olevan puolitoistavuotiaan hoitaminen poikkeaa täysin niin sanotusti tavallisen ja terveen lapsen hoidosta. Arkea rytmittävät erilaiset hoitotoimenpiteet ja kaikki ikätasolle tyypilliset toiminnat, kuten leikki ja vastavuoroinen vuorovaikutus ovat poissa. Välillä tunnen itseni enemmän sairaanhoitajaksi kuin äidiksi. Tämä kaikki on kuitenkin nyt meidän jokapäiväistä elämää ja arkea, meidän normaalia. Välillä ihmiset kysyvät, miten meillä arki sujuu ja usein vastaan, että koitamme elää mahdollisimman normaalia arkea. Olen viime aikoina miettinyt, ettei tämä ehkä ole paras vastaus juuri siksi, että ihmisten käsitys normaalista ei ehkä vastaa sitä, millaista meidän arki on. Toki perusarkemme sisältää hyvin paljon sellaista, minkä itse kuvittelen kuuluvan siihen yleiseen normaaliin. Me ulkoilemme, leikimme, pelailemme, kyläilemme jne. Muut lapset pitävät huolen siitä, että arki ei pyöri pelkästään erityislapsen ympärillä. Arjen pyörittäminen tässä tilanteessa vaatii suunnittelua, organisointia ja ajankäytön hallintaa, jotta se on mahdollisimman sujuvaa. Taitoja ja toimia, joita tarvitaan uskoakseni ihan joka perheessä.

Yhden asian olen oivaltanut. Ei kannata vertailla omaa elämää muiden tilanteeseen. Meistä jokaisella on omat haasteemme ja ongelmamme kaiken sen tavallisenkin keskellä. Koitetaan tehdä omasta elämästämme sellainen, että meillä itsellä ja läheisillämme olisi mahdollisimman hyvä olla ja elää. Eikä unohdeta auttaa muita silloin, kun se normaali ja tavallinen syystä tai toisesta romahtaa.

Sari

Sari

Sari, 34. Uusperheen arjessa mukana mies ja 2-4 lasta. Vauhdikkaan ja toimeliaan arjen keskellä nautin metsästä, patikoimisesta, liikunnasta ja leipomisesta. Erityislapsen myötä nykyään enemmän hetkessä eläjä entisen sitku-elämän sijaan.