Tämä sinun oikeasti tulee tietää lasten sormiväreistä

Tämä sinun oikeasti tulee tietää lasten sormiväreistä

Ensinnäkin näin jälkikäteen, älyttömästi onnea kaikki isät! Olette oman juhlapäivänne ehdottomasti ansainneet, onhan melkoisen hienosta tittelistä kyse! Tämä äskettäin vietetty juhlapyhä tuo vuosittain mukanaan läjän valmisteluperinteitä. Omaa lapsuuttani miettien tulee ensimmäisenä isänpäivästä mieleen aamupala. Kolistellaan keittiössä sisarusten kesken tapellen, isän leikkiessä sängyssä nukkuvaa ja yllättäen kuuroutunutta. Isä haetaan aamupalalle laulaen, ja ojennetaan omatekoiset kortit.

Omaa taaperoani ei aamupalasirkus koskettanut. Ihan vielä, onneksi! Jo päiväkodin ja sukulaisten ystävällismielisten vihjailujen perusteella kohta 2v. poikamme on… noh, vauhdikas. Maailman suloisin, mutta vilkas ja ehtiväinen. Korttiaskartelua olin kuitenkin hautonut mielessäni jo hyvän tovin, vaikkei se käsityöharrastuksistani huolimatta vahvuusluettelooni kuulukkaan. Nämä seikat hyvin tiedostaen olin jonkun aivopierun seurauksena kuitenkin sitä mieltä, että maailman parhain idea olisi ehdottomasti maalata isänpäiväkortit. Marssin määrätietoisesti paikalliseen askartelukauppaan kysymään, että minkälainen askartelumaali olisi turvallista maalata taaperon kanssa, vaikka maalia menisi vähän maisteluunkin? Täten myyjä myi minulle paketin erivärisiä sormivärejä. Seuraavalla ostoskerralla aion kysyä jotain ihan muuta. Nimittäin, että lähteekö se maali myös pesussa pois?

Maalauspuuhissa Jonna jännitti, lähteekö maali pesussa pois.

Sen verran järki kuitenkin pelasi, että maalaus suoritettiin kylpyhuoneessa, huonoissa vaatteissa, ja sanomalehtialustalla. Hyvinhän se taidetuokio lähtikin käyntiin. Pikkumies sai äkkiä juonesta kiinni, ja innostui. Mielessäni annoin itselleni ison taputuksen olkapäälle, ja kiillottelin ”Vuoden äiti” -pystiä kannustaessani rohkeasti kokeilemaan mahdollisimman montaa eri väriä. Akseli kuitenkin pysyi mieluiten miehekkäästi mustassa ja sinisessä, mitäpä sitä suotta hailakkaampaa keltaista kokeilemaan. Aikansa maalattuaan, alkoi äidin rohkaisemana kuitenkin purkkien aukominen kiinnostaa maalailua enemmän.

Jalkapohjiin maali on todennäköisesti joutunut tassuttelemalla edestakaisin sanomalehtien, ja ”liukuhihnatyönä” tehtyjen maalausten päällä. Siitä taas ei ole mitään käsitystä, miten poika oli maalissa myös vaatteiden alta. Iskin pojan istumaan vaahtokylpyyn, ja käännyin sulkemaan maalipurkkien kansia. Kuului pieni, kirkas, korostetun S -kirjaimen soinnuttama ääni: ”Akksseli maalaa! Hiaanosssti!” Sen verran kuitenkin kylvyssä liukeni käsistä miehekkään musta maali, että oikein nätisti maalautui valkoisiin kaakeleihin. Seuraavan taputuksen onnistuneena äitinä annoin itselleni olkapään sijasta takaraivoon. Paniikissa kaakeleita hinkatessani tajusin, että maalattuihin kohtiin jäi pesusta huolimatta haaleammat väriläikät, ja kuulin jo päässäni verbaalisen selkäsaunan isännyksen kohta kotiuduttua. Mietin myös maalin peittämää poikaani, ja sitä, kuinka huomisen tarhapäivän jälkeen olisi lastensuojelu oven takana kyselemässä pojan sinimustien ”mustelmien” perään. Hinkatessani pala kurkussa huokoisia kaakeleita oli Akseli ehtinyt jälleen ylös ammeesta, tällä kertaa kiinni suihkun vesihanaan. Ihan en olisi itsekään uskonut sellaiseen ketteryyteen (ilman sairaslomaa), jolla ehdin pelastamaan maalaustuokion tuotokset suihkun alta. Vesivahingoitta taideteoksista säästyi kolme, ja se on todellakin tälle vuodelle aivan riittävästi.

Maalaussession jälkeen Jonna ylisti tavallisien puuvärien kätevyyttä ja monipuolisuutta.

Rukouksiini vastattiin, sillä ikuisuuden jälkeen sain kuin sainkin seinät, pojan, ja itseni inhimillisen näköisiksi. Pojan kylpyamme taisi saada pysyvimmät vammat, mutta sota vaatikoot uhrinsa, aivan sama! Rypistin hieman kostuneet sanomalehdet saunan uuniin tuhotakseni loputkin todisteet, ja mielessäni ylistin tavallisten puuvärien kätevyyttä ja monipuolisuutta. Onneksi päiväkodissa sitten osaavammat opettavat tuota askartelua.

Ja suuhun ei maalia mennyt muuten tippaakaan. Helkkarin hyvä, että tuli kysyttyä!

Jonna Sjögren

Kohta kolmekymppinen hoitoalan vuorotyöläinen. Valloittavan vauhtihirmun äiti, ikuisuusremoitsijan avopuoliso, sekä herkkyyttään sarkasmin taakse piilotteleva maailmantuskailija