Eniten ärsyynnyn etanan värisestä topista

Teksti: Nanna

Lasten kasvaminen on tietysti hienoakin, mutta myös sydäntä särkevää, eikä pelkästään sen vuoksi, että itse huomaa vanhenevansa, toteaa kirjoittajamme Nanna.

Viime kuukausina olen huomannut, että pienestä tyttärestäni onkin yhtäkkiä kasvanut esiteini, jolla on oma tahto ja omia ajatuksia. En enää olekaan hänelle se, jolle kaikki salaisuudet uskotaan ja minusta tuntuu, että julkisella paikalla hän jopa häpeää seuraani. Yksi isoimmista keskustelun aiheista on kuitenkin ollut pukeutuminen, josta minä ja tyttäreni emme meinaa millään päästä yksimielisyyteen.

Tyttärelläni ei pienenä ollut mitään erityistä  vaihetta, jossa olisi vaatteita vaihdettu monta kertaa päivässä. Hän rakasti mekkoja, vaaleanpunaista väriä ja pukeutui oikeastaan juuri niin kuin minä halusin. Saatoin ostaa hänelle vaatteita mieleni mukaan, eikä minun tarvinnut miettiä, kelpaavatko ne hänelle. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun yksisarvis- ja Frozen-vaatteet olivat lemppareita, toppahaalari oli kiva ja käytännöllinen juttu ja Reimassa ei ollut mitään vikaa.

Ymmärrän hyvin, että tietyt asiat alkavat jossakin vaiheessa tuntua lapsellisilta, mutta sitä en ymmärrä, minkä vuoksi pitää pukeutua samalla tavalla kuin muut vain sen takia, että kun kaikki muutkin. En myöskään ymmärrä talvikeleillä paljaina vilkkuvia nilkkoja, en huivittomia kauloja, en pipottomia päitä, en collegehousuissa kulkemista, enkä etenkään sitä, että talvella pitää pukea vähemmän vaatetta päälle kuin kesällä.

Minkä ihmeen takia ostimme juuri pitkähihaisia paitoja ja huppareita, kun tyttäreni yhtäkkiä kertookin, että hän on koko viikon mennyt t-paidalla kouluun, kun siellä koulussa on niin kuuma.  Minkä vuoksi hän ei nyt käytäkään välikausitakkia, kun se vielä mahtuu tämän syksyn päälle. En myöskään ymmärrä, minkä vuoksi farkut ovatkin nyt huono juttu, kun ne eilen olivat vielä hyvät. Ja minkä ihmeen takia liikuntavaatteet unohtuvat kotiin juuri liikuntapäivinä ja taas tavallisena päivänä pitää olla urheiluleggarit jalassa. En myöskään ymmärrä, minkä vuoksi joudun pakottamaan hänet käyttämään välikausihousuja, kun hän on muutenkin viluinen ja tietää, että vilustumisesta seuraa käynti koronatestissä.

Mutta ehkä kaikkein eniten ärsyynnyn siitä kuolleen etanan värisestä spagettiolkaimisesta topista, jonka tyttäreni leikkasi irti juhlapaitansa alta. Väri on juuri samanlainen, mitä vanhemmat naiset käyttävät rintaliiveissään. Kun näin sen ensimmäistä kertaa tyttäreni päällä, luulin aluksi, ettei hänellä ole lainkaan paitaa päällään. Tajutessani, että hän oli vielä ollut se päällä koulussa, meinasin saada halvauksen. Tuo toppi on kerta kaikkiaan sopimaton asuste kouluun tai yhtään minnekään. Ja kuulemma kaikilla muillakin on samanvärinen. Luokkakuvassa kaikilla näytti olevan kyllä paita päällään, ei mitään nakutoppia.

Tiedän, etten voi häntä pakottaa pukeutumaan tietyllä tavalla. Voin vain toivoa, että hän on sen verran järkevä, että kuuntelee viisasta äitiään. Voi myös olla, että hän lähtee kotoa juuri niissä vaatteissa, joissa itse haluaa ja oppii ehkä kantapään kautta, että nyt tuli puettua liian vähän. Tiedän, että pahempaakin voi olla edessä. Juuri nyt toivon kuitenkin, että ainakin tuo toppi jotenkin mystisesti kutistuisi pesussa, katoaisi tai se ei enää huomenna hänelle kelpaisikaan. Ja toivon myös, että jonakin päivänä minä lakkaan murehtimista, mitä hänellä on yllään, vaikkakin se tarkoittaa sitä, että minusta on tullut vanha ja hänestä aikuinen.

2 kommenttia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)