Sopivasti rempallaan

Sopivasti rempallaan
Kuva: Paolo Chiabrando

Seison keskellä yläkerran aulan lattiaa. Ympärilläni on lasten rakentama maailma; majoja, kauppa, ravintola, koulu. Aikuisen silmissä: apua mikä järkyttävä sotku! Lapsen mielessä: paras leikki ikinä!

Kun minusta tuli äiti ja tuijottelin sohvalla tuhisevaa ihmeellistä kääröä, en osannut kuvitellakaan, että jonain päivänä kodissamme hääräisi nelipäinen eläväinen lapsilauma. Ja miten paljon majoja meillä rakennettaisiin. Paljon.

Mieheni mummon sanoin ‘steriili’ kotimme on nyt elämää täynnä. Vaikka siivoamme koko ajan, meillä ei ole koskaan täysin siistiä. Ruuhkavuodet on kasvattaneet myös kaikenlaisia ruuhkavuoria.

Kodissamme näkyy elämä. Toisinaan eteisessä pääsee eteenpäin vain puskutraktorilla. Sohvaa ei saa vaihtaa uuteen, koska nykyisessä on niin hyvä heittää volttia. Ja, siitä saa rakennettua ihan parhaimmat majat.

Kun katselin nukkuvaa esikoistani, en voinut kuvitellakaan millainen elämänkoulu minua odottaa. Miten jokainen lapsi on kasvattanut minua ihan omalla tavallaan. Miten täydellistä nimenomaan epätäydellisyys onkaan!

Kun kuljen majojen, legolandioiden ja palomieskokoontumisajojen läpi, hyrskynmyrskystä huolimatta sydämeni hymyilee. Näin tämän elämän kuuluukin olla. Sopivasti rempallaan.

Susanna

Nelikymppisen suurperheen äidin arkisia oivalluksia pyykkivuorten, vauhtiviivojen ja pohjaan palaneiden puurokattiloiden takaa. Monenlaista touhutaan ja ollaan touhuamatta, mutta kaiken keskellä yritetään muistaa myös pysähtyä ja olla läsnä. Ja kikattaa niin, että tuntuu.