Ihana, uuvuttava äitiys

Ihana, uuvuttava äitiys

Kaikki oli mietittynä jo etukäteen, mutta todellisuus iski vasten kasvoja jo ensimmäisenä vuonna, toteaa kirjoittajamme Heidi.

Ennen kuvittelin, kuinka olen se äiti, joka päivästä toiseen jaksaa leikkiä lastensa kanssa ja tarjota heille erilaisia virikkeitä. Se äiti, joka varmasti huolehtii itsestään ja ulkonäöstään kaiken sen kiireenkin keskellä. Äiti, joka saattaa välillä korottaa ääntään, muttei koskaan kuitenkaan huuda lapsilleen pää punaisena.

Olenko se äiti? No, ehkä osittain. Osaan minä itsestäni huolehtia siten, että kaapissa on aina suklaata pahan päivän varalle. Muiden kuvitelmien osalta ollaan kuitenkin menty aika metsään.

Mikä on tullut isoimpana yllätyksenä? En koskaan osannut ajatella kuinka kuluttavaa on, kun täytyy olla koko ajan saatavilla. Lasten mentyä illalla nukkumaan on varauduttava siihen, että jompikumpi saattaa milloin vain kaivata meitä. Omaa aikaa viettäessä on puhelimen äänet pidettävä päällä, jos tuleekin hätä tai minua muuten vain tarvitaan.

Arki on tällä hetkellä täynnä huonosti nukuttuja öitä, venymistä molempien lasten tarpeisiin sekä loputtomia tehtävälistoja. Kaiken tämän keskellä pitäisi jaksaa keskittyä myös omaan hyvinvointiin, parisuhteeseen sekä muutamaan (kymmeneen) muuhunkin asiaan. Ei siis ole ihmekään, jos kuvitelmieni superäiti ei ole nyt tavoitettavissa. Vaikken kyllä usko, että olisi muutenkaan.

En koskaan kuvitellut vanhemmuuden olevan helppoa, mutta yllätyin kuinka haastavaa ja väsyttävää se voikaan ajoittain olla. Se ei tietenkään yhtään auta, että ulkopuolelta lisätään jatkuvasti paineita lasten kasvatuksen suhteen. Teet mitä vain, niin aina se on jonkun mielestä väärin. Riittämättömyyden tunne on välillä valtava.

Kaiken kaikkiaan vaikka vanhemmuus on ollut raskasta, niin samalla se on ihan järjettömän palkitsevaa ja upeaa. 2-vuotiaamme antoi minulle taannoin halin, ja sanoi: ”Tässä on äiti. Minun lempiäiti”. Vaikken ole ollut täydellinen, niin tuolle lapselle minä olen hyvä juuri tällaisena. Olen se äiti, joka riittää.

Heidi on ymmärtänyt olevansa lapsilleen hyvä juuri sellaisena, kuin on.

Heidi

Kahden pienen lapsen kotiäiti sekä yhden miehen vaimo, joka haaveilee omasta pihasta ja pitkistä hermoista. Suklaan suurkuluttaja. Empaattinen ihminen, joka ei ota elämää liian vakavasti."Olkoon kahvisi yhtä vahvaa, kuin lastesi tahto."