Lapset ovat joskus hallitsevia flippaamisen piirimestareita omassa ikäsarjassaan.
Milloin ja missä tahansa, kyllä hoituu. Tyystin välittämättä sosiaalisista normeista ja vanhempiensa mahdollisista häpeäntunteista he kyllä hoitavat homman kotiin. Vaikka mikä tahansa kasvatusguru väittäisi, että kyllä lapsen jokainen teko ja toimi on vain normaalia kehitystä, niin tekisi välillä mieli flipata itsekin. Ja ehkä välillä vähän flippaankin.
- Esikoinen katsoi kuopuksen puoleisesta ikkunasta autossa. Siinä mentiin autonkoppero kahdella renkaalla hyvän matkaa, koska säikähdin niin paljon takapenkiltä kajahtanutta loukkaantunutta draamahuutoa, koska hän todellakin kehtasi katsoa ilman lupaa väärästä ikkunasta. Täysin validi syy flipata.
2. Kuopus sai totaalisen meltdownin hautajaisissa. HAUTAJAISISSA. Hän ei ylettynyt edessä olevaan virsikirjaan ja sehän on ymmärrettävästi varsin kammottava asia. Pappi laulaa luikauttaa ja tyttäreni huutaa kilpaa urkujen kanssa. Ei auttanut muu, kuin kerätä kyseinen draamailija kainaloon ja paeta ulos hengittelemään. Se oli walk of shame, jolle yksikään villin nuoruuden aamuöinen kotiinpaluu ei vedä vertoja. Tätä häpeällistä poistumista nimittäin vahti yläkerran iso herra.
3. Poikani rakasti kauppaleikkiä pienempänä. Intohimoinen ostosten piippailija ja selvästi tuleva kauppias. Kunnes tuli se päivä, kun ruokaostoksia kassalinjalle latoessani hän päätti flipata, koska hän olisi halunnut tehdä kassatytön duunit ja piipata ostokset. Hän riuhtoi, huusi ja raivosi että ”Anna minun piipataarghhhh!” samalla kuin minä aivan hiessä yritin heittää maitotölkkejä hihnalle ja säilyttää rauhallisen ilmapiirin ja pitää raivoisan tulevan-herra-kauppiaan kassapöydän oikealla puolella. Kassaparka katsoi menoa aivan kauhistuneena ja sanattomana ja olen sataprosenttisen varma, että pikku esityksemme oli tehokkainta ehkäisyneuvontaa, mitä tyttöriepu oli koskaan saanut.
4. Poikani kummitäti antoi hänelle lahjaksi ruohonleikkurin, josta tuli todella tärkeä ja rakas lelu. Se piti ottaa mukaan kaikkialle. Toiset perheet tulivat kävelyllä vastaan taluttaen koiraa, pyörää, potkulautaa tai jotain muuta suhteellisen normaalia, mutta meilläpä oli mukana ruohonleikkuri. Ja totaaliflippaamisen aiheutti se, kun kielsin ottamasta sitä mukaan kylpyyn. Yritin selittää, että se on ulkolelu, jota ei nyt ehkä kannata raahata ammeeseen. Lopulta kylvimme mutaisen ruohonleikkurin kanssa.
5. Olimme kliseisellä perhelomalla etelässä ja minä tyhmyyksissäni menin ajattelemaan, että onpas matka sujunut vaivatta. Virhe! Tyttäreni aisti maagisilla taaperovoimillaan, että äiti saattoi juuri tilata yhden flippauksen. Ja sen hän todella toimitti. Tyttäreni, tuo suuri diiva loukkaantui merelle. Se nimittäin lähestyi häntä! Aallot kehtasivat lyödä kohti rantaa, missä hän yritti rauhassa puuhailla hiekkalelujensa kanssa. Tilanne johti siihen, että hän juoksee rantaviivaa alasti huutaen apua ja minä lyllerrän perässä huonosti istuva uimapuku ihan väärissä vakosissa yrittäen ottaa häntä kiinni. Matka takaisin oli nöyryyttävämpi, koska meritähtenä kainalossani sätkivä intellektuelli oli pakomatkallaan tajunnut, että kannattaa huutaa ennemmin ”help!” kuin marginaalisella suomen kielellä apua.
