Hetkeksi Potter-maailmaan

Hetkeksi Potter-maailmaan
Kuva: Larm Rmah

Teksti Kristiina

Kristiina osaa ruuhkavuosiarjessaan uppoutua mielikuvitusmaailmaan, ja pohtii, voisiko tarjota opastettuja mielikuvituskierroksia kiinnostuneille.

Lauantaisin meillä on kansalaisopiston järjestämä vauvajooga. Koska kaksi aiempaa kertaa vauva huusi kurkku suorana joogan jälkeen rattaissa, päätin, että nyt mennään repulla. Olin edellisenä päivänä hakenut postista kantotakin, jonka vaihdoin meidän trikooliinaan kantovälinekirpputorilla. Vaikka nopeampi reitti kulkisi seuraavalta kadulta menen siitä vain, jos on kiire. Tällä kertaa pukeminen onnistui kuin ajatuksen voimalla ja meillä oli aikaa, joten menin reittiä, joka saa mielikuvitukseni laukkaamaan.

Jostain syystä Porin Puistokadusta tulee mieleen Tylypahkan maisemat. Ruska on takanapäin ja aiemmin loistossaan olevat vaahterat näyttävät synkiltä. Tuntuu kuin ne yrittäisivät kertoa minulle lähestyvästä vaarasta. Rohkelikon huivi kaulalla kalleinta aarretta takin alla piilotellen jatkan matkaani. Kun tulee aika kääntyä, näen isot kukat, jotka syksy on kuihduttanut pois. Suljen kuitenkin silmät ja avattuani voisin vannoa, että ne kuihtuivat, kun Voldemort etsi Harrya. Seuraavalla kadulla näen kauniin, ison rakennuksen, joka ajatuksissani muuttuu ministeriöksi. Kun muilla vastaantulijoilla näyttää olevan kiire huomatakseen tuota taianomaista rakennusta, käy entistä selvemmäksi, että kiireiset ihmiset ovat jästejä eivätkä näe tuota suurta ministeriötä.

Porin Puistokadulta voi omassa mielikuvituksessaan hypätä vaikkapa Tylypahkaa.

Kahvin tuoksu herättää kuitenkin minut Potter-maailmasta – tai oikeastaan valokuva kahvion ikkunassa. Muistan, että aamun kiireessä aamukahvi jäi juomatta ja päätän poiketa kahviossa. Kirjaston kahviossa on mukavaa henkilökuntaa ja kahvikin maksaa vain 1,50£.

Nauran mielikuvitusseikkailulle ja ajattelen kuinka vapauttavia nämä kävelyt ovat ja mahtavatko muut hypätä fantasiamaailmoihin. Mieheni aina ihmettelee omaa mielikuvitustani, koska hän ei osaa nähdä, että juuri joku tietynlainen puska olisi jostakin elokuvasta. Joskus, kun Maddie oli huutanut monta tuntia yhtäjaksoisesti ja olimme yhdessä kävelyllä, hän heitti ajatuksen, että voisin ruveta vetämään Porissa mielikuvitusmatkoja. Tämä idea oli väsyneiden ajatusten tuotos, mutta siinä kahvikuppi edessä pohdein, olisikohan niihin oikeasti kiinnostusta kenelläkään. Siitähän voisi tulla mukava harrastus. Opashan sanoi, että Porin kaikki kesän hautuumaakierrokset on myyty loppuun ja lisää on tulossa. Aamukahvin join kävellen ympäri kahviota, koska repussa ollut vauva heräsi kahvin tuoksuun ja Maddien mielestä äiti voi juoda kahvia, mutta vain liikkeessä.

Meidän ensimmäinen vauvajooga ei mennyt ihan puikkariin. Maddie kiukutteli vain, eikä mikään ollut hyvin. Aloin tulla siihen päätökseen, että nyt ei auta muu kuin unohtaa omat venyttelyt ja tarjota vauvalle maitoa. Maddie ei ole pitkään aikaan syönyt yhtäjaksoisesti niin kauan ruokaa, kuin nyt. Onneksi 20 minuutin jälkeen pääsin mukaan joogahetkiin. Yleensä on ollut helppo ajoittaa ruokahetket niin, että joogassa ei tule nälkä, mutta Maddiella taitaa olla joku tiheän imun kausi.

Kristiinan vauva viihtyy hyvin kantorepussa ja antaa äidin juoda kahvia rauhassa vain liikkeessä.

Joogan jälkeen tyhjä koti ei houkutellut yhtään. Maddie nukahti reppuun melkein heti, joten päätin, että kierrän Kirjurinluodon luontopoluille. Kirjurinluodon leikkipuisto on tuttu, mutta luontopolut siellä ovat jääneet vieraammaksi. Kävellessä huomasin, että Kirjurinluodossa oli frisbeegolf-puisto. Olen jo pitkään halunnut kokeilla fresbeegolfia, mutta jostain syystä välinehankinnat ovat vain jääneet aina unholaan.

Kaarisillan luona huomaan, että tämä on todella silta, joka on ansainnut kehunsa. Tämä silta upottaa ajatukseni taas Potter-maailmaan. Kaaressa on merkkejä, jotka muistuttavat Kuolemanvarjelukset merkkiä. Kun pääsin sillan yli, näen lapsille tarkoitetun labyrintin, joka vie ajatukseni kolmivelhoturnaijaisiin.

Labyrintti laittaa mielikuvituksen laukkaamaan.

Kotiin käveltäessä näen Porin kirkon, josta mieleeni tulee Tylypahka.  Mielikuvitusmatkani ei kuitenkaan voinut jatkua ikuisesti. Kotiin saavuttua todellisuus iski päin kasvoja. Sotkut eivät katoaisi taikasauvaa heiluttamalla, vaan tarvitsevat äidin, eikä velhoa.

Kristiina

Kristiina

Uusperhe-elämää viettävä kahden tytön äiti. Rakastan luonnossa liikkumista sekä yhteisiä pelihetkiä. Tykkään tehdä paljon itse ottaen lapsetkin mukaan ja käytämme paljon kierrätysmateriaaleja. Paras taitoni on unohtaa hetkeksi aikuisten murheet, maata lasten kanssa lattialla ja tyttären kanssa miettien sottaisuuden sijaan sitä, miksei kattoon voisi maalata Pipsa possua.