Tuhannen kysymyksen meri – uhka vai mahdollisuus?

Tuhannen kysymyksen meri – uhka vai mahdollisuus?
Kuva: Guillaume de Germain

Kaikki alkoi vähitellen. Kysymykset lisääntyivät pikkuhiljaa. Niin hiljaa, ettei niihin juurikaan kiinnittänyt huomiota eivätkä ne suuremmin ärsyttäneet – vielä.

Töistä ilmiö on aivan tuttu, leikki-ikäiset ja lapset ylipäätään haluavat tietää kaiken ja kysyvät mitä oudoimpia ja korkealentoisempia kysymyksiä. Kotona tilanne oli hallinnassa, sillä antamistamme vastauksista kumpuavien jatkokysymysten määrä oli siedettävä ja tiedonjanon sai suhteellisen helposti tyydytettyä. Mutta kun kuukaudet kuluivat, huomasimme mieheni kanssa että pian neljää ikävuotta lähestyvä poikamme tuottaa lähes pelkkiä kysymyslauseita.

Nyt eletään marraskuuta ja olemme siinä pisteessä, että jokainen aamu alkaa jollakin kysymyksellä. Yleensä se on ”Onko nyt aamu?” mutta se voi olla myös esimerkiksi ”Miksi kuu on niin kaukana?” tai ”Miksi Buzz Lightyear alkoi puhua espanjaa?”.  Kun ensimmäiset kysymykset on selvitetty, yleensä eletään hetki rauhassa aamupalan ja aamuohjelmien äärellä, sillä kukaan meistä vauvaa lukuunottamatta ei ole kovin puheliasta sorttia aamulla. Vauhti kiihtyy yleensä vasta, kun on aamutoimien aika.

Toisaalta täysin kontekstistaan irrotetut kysymykset joita päivän aikana heitetään ilmoille, ovat hauska kurkistus lapsen maailmaan; miten paljon asioita pienessä päässä liikkuu tajutonta vauhtia. Saman minuutin aikana ehditään pohtia taivaan väriä, reikää yöpaidan housujen polvessa tai sitä, miksei pikkusisko osaa kävellä tai miksi pokemonit asuvat pokepalloissa. Olisi kiinnostava tietää millä aasinsilloilla lapseni pääsee ajatuksesta toiseen. Ja onhan se hienoa, että oma jälkeläinen on kiinnostunut ympäristöstään ja maailmasta. Ehkä hänestä tulee tieteilijä! Tai astronautti! Tai 2020-luvun lastenkulttuurin asiantuntija näillä melko usein paukkuvilla ruutuajoilla.

Rehellisesti kuitenkin on sanottava, että jatkuva kyselytunti uhkaa ajoittain ajaa minut hulluuden partaalle. Samat kysymykset käydään läpi satoja kertoja, päivä toisensa jälkeen. Kestosuosikit ovat aikaan, vessarutiineihin, nukkumiseen tai Masked singer- ohjelmaan liittyvät kysymyspatterit. On todella puuduttavaa kertoa kerta toisensa jälkeen miksi vessa täytyy vetää ja kädet pestä pissalla käynnin jälkeen, miksi ihmisen pitää nukkua ja miksi, oi miksi Tikru putosi laulukilpailusta vaikka se oli lapsen SUOSIKKIHAHMO. Yleensä jaksan vastata melko hyvin, mutta viimeistään silloin kun kello lähestyy yhdeksää ja sängyn pohjalta kuuluu ”Äiti minulle olisi vielä yksi kysymys..!” mitta on täynnä ja tyydyn välillä totemaan ettei äiti osaa vastata. Hämmästyttävän usein lapsi hyväksyy asian, eikä jää vänkäämään. Ja uskokaa tai älkää, sekään ei tunnu minusta hyvältä. Minähän olen ÄITI, äitien pitäisi tietää kaikki!

Tinja

Olen yhdistelmä iloista unohtelijaa, leikkisää hassuttelijaa ja stressipalloa. Supervoimani on arjen metatyö, jota toteutan elämässäni jossa olen äiti kahdelle pienelle lapselle ja vaimo yhdelle insinöörimiehelle. Ihmettelen vuodesta toiseen, mihin sukkien parit katoavat, miksi aamuisin tulee aina kiire ja miksi välillä on vaikea elää niin, kuin opettaa.