Arjen kuokkavieraat
Pidän melko paljon uusien tyyppien tapaamisesta, mutta vajaan kolmen vuoden aikana muutama on tullut vähän turhankin tutuksi. Ne, jotka hengaavat aivan iholla, vaikeuttavat pikkulapsiperheen sujuvampaa arkea ja ovat liian suunnittelemattomia järjestykseen pyrkivälle luonteelle. Tulevat kuokkimaankin yleensä juuri ennen toivottujen vieraiden saapumista tai silloin kun koko perheellä olisi tiedossa mieleistä menoa neljän seinän ulkopuolella.
Tapaa siis Lenssu ja Oksu. Tämä kaksikko pistää aina kaiken uusiksi, joko yksin tai yhdessä. Ystäville lähetetään heidän vuoksi pahoitteluviestit ja vastaanotetaan voivotteluviestit. Lisäksi kuokkavieraat päättävät jäädä yöksi valvomisbileiden merkeissä ja näissä kemuissa kukaan ei sammu, ei vaikka haluaisi. Tunnit venyvät pidemmiksi ja välillä jopa viikoiksi, varsinkin jos kalenterissa on merkintöjä meille aikuisille; ravintolailta työporukan kanssa, Jokisten tuparit, Esan saunailta jne. Arvata saattaa että ainakin toinen vanhemmista jää pitämään kuokkavieraille seuraa ja toinen saattaa päästä lähtemään – tosin jäljempänä mainittu tapahtuu tämän kirjoituksen perheessä ani harvoin. Äidin kohdalla. Ei sillä, että isimieskään kauheasti reivaisi menemään, mutta allekirjoittaneen luonne ei vain mitenkään taivu ”hauskanpitoon” silloin kun tietää, että Lenssu kiusaa jälkipolven korva-nenä-kurkku-akselia tai jos Oksu roikkuu heidän kurkussa kiinni.
Miten sitten näiden kahden kanssa on onnistuttu kommunikoimaan? Lenssu tuo aina mukanaan värikkään persoonansa ja koskaan ei voi tietää onko hän tällä kertaa ärhäkämpi vai lempeämpi. Joskus hän on leppynyt levon ja pilkotun sipulin voimalla, mutta muistissa on myös ne kerrat kun molemmat vanhemmat ovat vuorotellen pidelleet villahuopaan käärittyä lasta avonaisen ulko-oven edustalla jotta lapsen hengitys taas kulkisi, Lenssu kun on päättänyt pistää sen ahtaalle. Tätä on seurannut päivystys pienen sängyn vierellä läpi yön. Kerrottuna useammalla yöllä. Mitä sitä suotta nukkumaan, kun ei edes ehdi päästä syvään uneen asti ennen kuin vieras taas rettelöi.
Mitä puolestaan toiseen kuokkijaan tulee, niin noh, hän on riivannut perheenjäseniä rankoilla tavoilla jokaisella piipahduksellaan. Kerran perheen äiti jopa erehtyi luulemaan että Oksu olisi jälleen läsnä, mutta selvisi onneksi säikähdyksellä. Muutoin se vierailu olisi voitu muistaa miltei yhdeksän kuukauden mittaisena. Viime talvena oli kerta jolloin Oksu tuli kuokkimaan sen oloisena että olisi vain muutaman päivän perheen isän seurana, mutta päättikin sitten jäädä tyttären kiusaksi vielä viideksi kokonaiseksi päiväksi. Tällöin Oksu työllisti perheen äidin ihan toden teolla, varsinkin pyykkihuollon puolella. Ja koska hän ei halunnut vierailun loppuvan liian lyhyeen, niin päätti lopulta auttaa äitiä myös pitkään mietityn paaston toteuttamisessa.
Nämä arjen tunkeilijat eivät keskuudestamme helpolla häviä ja mitään ei tunnu olevan tehtävissä – käsihygienia/yskimis/niistämis/lääppimis-sääntöjen lisäksi. Äitien ja isien pitää vain hyväksyä se tosiasia että Lenssusta ja Oksusta on kuoriutunut niitä arjen väsyttävimpiä kuokkavieraita, jotka tulevat kulkemaan käsi kädessä sovittujen menojen kanssa vielä aikansa.
Teksti: Ella
