Jälkikasvumme sanavarastossa miehen sukupuolielin on muuntunut muotoon pimppeli. Äkkiseltään se kuulostaa trendikkäältä hybridiversiolta sukuelimistä, mutta kyllä sillä siihen heiluvaan asiaan viitataan. On se joka tapauksessa parempi kuin pari vuotta aikaisemmin saunareissulla käytetty pimppimunat. Siinä sanaleikissä isukin miehuus koki pienoisen kolauksen.
Eräänä iltapäivänä tyttäremme olivat päässeet hädin tuskin kotiovestamme sisälle, kun jo sen päivän tärkein uutinen ilmoitettiin huutaen: ”Isi, Erkki-Petteri (*nimi muutettu) näytteli tänään pimppeliään moneen kertaan päikyssä!”.
Tuote-esittelyä vastaanottaneiden tyttöjen isänä kävin läpi melkoisen tunnekuohun. Ensin ilmoitus sai osakseen hämmentyneen hörähdyksen. Sitten iski helpottunut myötähäpeä siitä, että eipä ollut oma silkohapsi näyttelemässä kikuliaan koko ryhmälle. Kolmas vaihe oli ärsytys. Tyttäremme olivat aidosti hämillään tilanteesta.
Olisin voinut sivuuttaa asian ”pojat on poikia” -olankohautuksella, mutta vaisto sanoi tässä kohtaa olevan tarkemman tilannekartoituksen paikka. Ylisuojelevan isän aivolohko käski tietysti heti lähteä potkaisemaan kloppia kassiosastolle sen verran voimakkaasti, että pallerot laskeutuvat seuraavan kerran vasta rippikoulun jälkeen ja elin jätetään vastaisuudessa näyttelemättä tyttärilleni. Sovittelevampi lohko taasen ehdotti oksasaksien vilauttamista pojalle päiväkodin aulassa.
Välttääksemme kaikkien osapuolten traumatisoitumisen, tyydyin lopulta toteamaan, että kaveri oli nyt tainnut löytää lopulta sen oman tyttäriemme versiosta eroavan pissausjuttunsa ja päätti näyttää löytönsä myös muille. Totesimme yhdessä, että ehkä on parempi jättää poitsu räpläämään pimppeliään itsekseen ja kertoa tapahtuneesta aikuiselle. Näin he olivat kuuleman mukaan toimineetkin, mutta näyttely jatkui heti seuraavana päivänä.
Kolmen päivän käärmenäyttelyn jälkeen mainitsin asiasta päiväkodissa, jossa tilanteeseen ilmoitettiin puututtavan. Toki neljäntenä päivänä oli ollut vielä joku varmisteleva heilautus, mutta sen jälkeen tämä vaihe oli klopin elämässä käsitelty ja päiväkodissa on toistaiseksi parin viikon verran eletty elimetöntä elämää.
Tulipa siinä sitten mietittyä, että minkähän ikäisenä ja missä tilanteessa olisi ollut oikea aika tälle performanssille. En oikein saanut jäsenneltyä mitään järkevää vastausta. Toki siihen on nyt vähän turhan myöhäistä enää yrittää puuttuakaan. Isänä tietysti toivon, että seuraava kontakti tapahtuu avioliitossa jonkun komean, rikkaan ja vakaan jääkiekkoilijan kanssa joskus kahdenkymmenen vuoden päästä.
