Äitiyden haasteet

Äitiyden haasteet

Äitiydessä on ollut omalla kohdallani jonkun verran haasteita, se on vaatinut sopeutumista ja uudelleenajattelua monissa asioissa. Niinkuin sanotaan; lapsi muuttaa kaiken ja laittaa elämän uusiksi. Onneksi myös hyvällä tavalla! Listasin alle hieman omia haasteita äitiydessä.

Toisesta vastuussa oleminen

Itselläni ei ole pikkusisaruksia enkä ole paljoa ollut tekemisissä pienten lasten kanssa  joten äidiksi tuleminen ja sen tuoma vastuu ‘yllätti’, kuinka rankkaa se on. Se, että pitää laajentaa omaa ajattelumaailmaansa ajatellen toista ihmistä, hänen tarpeita ja että hänellä on hyvä olla. Esimerkiksi reissuun lähdöt on meillä yhdenkin lapsen perheessä välillä sellaista stressiä ja hampaiden kiristelyä, että mies onneksi jo tajunnut sen, että mua ei kannata yllättää perhereissuilla nopealla aikataululla ja annettava tilaa ajatella kun kyse pakkaamisesta.

Oma aika ja parisuhdeaika

Usein tästä aiheesta “oma aika” vaietaan, kuin se olisi joku salainen asia mistä ei puhuta ääneen, ettei muut äidit/vanhemmat arvostele. Itse tarvitsen joka päivä pienen hetken sitä omaa aikaa, etenkin iltaisin, kun lapsi mennyt nukkumaan tai että mies laittaa lapsen nukkumaan ja minä teen omia juttujani. En välttämättä kaipaa mitään kahden keskisiä viikonloppureissuja tai alkoholinhuuruisia mökkiviikonloppuja, vaan ihan sitä että saan ajatella ja tehdä omia juttujani rauhassa.

Mies tietää kyllä muutamat illat viikossa kun tulee telkkarista mun hömppäohjemia niin silloin astuu iskä kehiin lapsen iltapuuhissa. Enkä pelkää sanoa ääneen sitä että laitan lapseni hoitoon myös omina vapaapäivinäni töistä että saan tehdä koko päivän omia juttujani, kotihommia ja mitä nyt ikinä mieleen tuleekaan. Tästä olen saanut kuulla ikävää kommenttia että miten mä en voi ‘jaksaa olla’ vapaapäivinä lapseni kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, toiset tarvitsee enemmän omaa aikaa kuin toiset, kaikki ovat omanlaisiaan ja äidit itse tietävät mitä tarvitsevat. Ei siis tuomita ketään. Hyvinvoiva äiti ja hyvinvoiva parisuhde on kaiken perusta. Niitä kannattaa huoltaa, kaikki ei ole aina ihan itsestäänselvää.

Yleisesti arjen pyörittämien

Se että on vastuussa toisesta ihmisestä, asettaa se myös haasteita sovittaa yhteen työt, lapsenhoito, kodinhoito, oma aika, parisuhdeaika.. Aikamoista palapelin pelaamista. Tälläiselle kontrollifriikille ihan vaan perusarki on välillä haastavaa kun haluaa pitää langat omissa käsissään enkä osaa jakaa vastuuta muille. Pitäisi opetella hölläämään ja uskaltaa antaa muillekin vastuuta, pidemmän päälle kuormitan itseäni kyllä aivan liikaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Samalla olen myös mieheni totuttanut ehkä hieman liian hyvälle sillä hoidan kodin, lähestulkoon ruoanlaiton ja pyykinpesun. Siitä roolista on sitten hieman vaikeampi päästä eroon. Sen olen huomannut että ei se maailma kaadu pieniin vastoinkäymisiin.

Huonot yöunet

Pienen vauvan kanssa sitä jotenkin vielä hyvin jaksoi, jos huono yö takana koska ei tarvinnut päivisin tehdä oikein mitään ja päiväunet sai nukkua kuin vauvakin – jopa 3 kertaa päivässä. Nyt, kun lapsi on sen ikäinen, että on päivähoidossa ja vanhemmat töissä, niin kyllä se vie voimia jatkaa huonojen yöunien jälkeen töihin, etenkin kun itsellä tunnin työmatka suuntaansa. Tähän toivottavasti tulisi muutoksia pian.

Ja nyt kun meillä ollaan jälleen taas nuhassa ja yöt on mitä on niin sitä lapsen kanssa kotona ollessa tulee todellakin nukuttua päiväunet taas itsekin.

Kummasti ei jaksa stressata kotitöistä tai muustakaan kun on vaan niin väsy, keskittyy vain lapseen ja yhteiseen tekemiseen. Just niin, kuin sen pitäisi aina mennä. Levätään silloin kuin voidaan, ollaan läsnä ja kotityöt kyllä odottaa seuraavaankin päivään.

Rahankäyttö

Tämäkin asia on sellainen mistä puhutaan hissutellen. Toiset ostelee kalliilla merkkivaatteita ja toiset ostaa edullista, molemmat ihan yhtä hyviä ratkaisuja. Tärkeää on kuitenkin, ettei elä yli omien varojensa, tästäkin lukenut juttuja että ostellaan lapselle vaatetta jopa velaksi ja sitten ollaan pulassa.

Lapset kasvaa niin älytöntä vauhtia että vaatetta ei kovin paljoa ihan oikeasti tarvitse, pyykkikone pyörii lähes joka päivä ja täytteenä kerran käytettyä lähes puhdasta vaatetta. Vaatteet pyrin itse ostamaan käytettynä, hyvää saa edullisesti eikä sitten harmita jos meneekin housuista polvet rikki tai paidassa tahra mikä ei lähde pesussa enää pois. Muutamia merkkivaatteita olen ostanut myös käytettynä mutta ne jäivät kaappiin, koska en raaskinut käyttää tahrojen pelossa.

Lastenvaatteet ja tarvikkeet ovat todellakin yllättävän kalliita joten saa miettiä, mitä ostaa ja mistä. Onneksi synttärit ja joulu on keksitty, niin silloin toivotaan lahjaksi tarpeellisia juttuja, mitä ei itse mahdollisesti jopa kyetä ostamaan sillä hetkellä.

Avatar photo

Meimi B

Se arjen ylisuorittaja, siihen johonkin täydellisyyteen pyrkivä äiti, jolle tekee välillä hyvää luovuttaa ja pysähtyä miettimään mitä se hyvä äitiys ihan oikeasti on.