Pienestä se ponnistaa

Pienestä se ponnistaa

Teksti Jutta

Marraskuun puolessa välissä, 17.11., vietetään keskoslasten päivää. Esimerkiksi monisikiöraskaus lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä; kaksosista noin puolet syntyy ennen raskausviikkoa 37, kolmosista ja nelosista puolestaan kaikki.

Keskosuus ei enää arjessamme näy, mutta se tulee aina olemaan osa meidän perhettämme. Se on kipeitä muistoja siitä, kuinka jouduimme jättämään vauvat sairaalaan ensimmäisen kuukauden ajaksi joka ilta. Se on iso möykky sisällä. Se on myös valtavaa kiitollisuutta Tampereen yliopistollista sairaalaa kohtaan.

Keskoskaapit, saturaatiomittarit, kenguruhoito ja päivittäiset labrat tulivat meille tutuksi sairaalassa. Kolmantena päivänä vauvat muuttivat teho-osastolta tarkkailuosaston puolelle. Meidän huoneessamme oli kolme keskoskaappia, hoitohenkilökunnan työpiste, hoitopöytä, me vanhemmat, yksi hoitaja, ja kaksi tuolia kenguruhoitoa varten kaappien välissä. Jos kävi hyvä säkä, kengurutuoliksi sai hammaslääkärinpenkkiä muistuttavan tuolin – jos ei, takapuolta puudutti kova puutuoli.

Sen sairaalassa vietetyn kuukauden ajan, Suomi tarjoili parastaan säiden suhteen. Ulkona paukkui yli kahdenkymmenen asteen pakkaset ja  lunta satoi. Lumivallien kasvaessa, sairaalan parkkipaikat vähenivät. Subtrooppinen ilmasto keskoskaappien välissä pakotti pukeutumaan hellevaatteisiin. Sairaalan aulassa kuorimme toppavaatteet naulakkoon ja jatkoimme matkaa osastolle vauvojen luo shortseissa, t-paidoissa ja aamutossuissa.

Nenämahaletkut, lasten kotisairaanhoidon punnitukset, keskostipat, rauta ja BMF-jauhe on meillä kaikki elettyä elämää. Imetys sujui lopulta kuin tanssi eikä takapakkeja otettu missään vaiheessa. Kieltämättä mieleen on jäänyt ikuisuksi ajoiksi kolmen korvakipuisen puolivuotiaan kanssa tehty vaatimaton kesälomareissu. “Täydellisesti tulehtuneet korvat, ihan jokaisella”, Sotkamon terveyskeskuksen lääkäri virkkoi. Hänellä oli muuten itselläänkin kaksoset, ihana kohtaaminen.

Ensimmäiset kuukaudet vauvoja piti syöttää kolmen tunnin välien. He söivät pumpattua rintamaitoa ja yksi syöttökerta kesti 20-45 minuuttia. Isä syötti kahta vauvaa kerrallaan samalla, kun minä syötin yhtä. Syöttöä seurasi röyhtäytys, jonka jälkeen isä lähti steriloimaan tuttipulloja ja minä siirryin sohvalle rintapumpun kanssa. Nopeasti sitä oppi kaikenlaisia kikkoja. Suppilot ja pullot pysyivät itsestään paikallaan, kun polvien ja pullojen väliin latoi tyynyjä ja nojasi vähän eteenpäin. Samalla pystyi torkkumaan. Jos piti pysyä hereillä, jäisten viinirypäleiden syönti piti mielen virkeänä.

Enää ei tarvitse laittaa herätyskelloa kattilan sisään soimaan eikä laukkuun tule pakattua kolmea vaihtopaitaa tulvivan maitobaarin takia. Taaperoarki pitää sopivan kiireisenä, eikä asioita ehdi murehtia sen enempää. Silti tällaiset tietyt päivät pysäyttävät ja mieli palaa menneeseen, halusi sitä tai ei.

Jutta

Jutta

Synnytin kolme lasta neljään ja puoleen minuuttiin - mikä sinun erityistaitosi on? Olen 29-vuotias Jutta ja tuon esiin ihan "tavallista" lapsiperhearkea ihan "tavallisessa" kolmoslapsiperheessä. Luotsaamme arkea sulka päässä 220 senttiä pitkän aviopuolisoni kanssa huumorin ja rakkauden voimin.