Iloa, riemua ja onnistumisia piparikoristeiden tekemisellä

Iloa, riemua ja onnistumisia piparikoristeiden tekemisellä

Meidän perheen viisivuotias rakastaa kaikenlaista askartelua ja käsillä tekemistä. Minut, jota taiteellisilla lahjoilla eikä niin luovalla mielikuvituksellakaan ole siunattu, on pelastanut päiväkoti, josta vähän väliä kulkeutuu kotiin mitä hienoimpia taideteoksia. Koronakevään aikana tosin minunkin googlen hakukenttään ilmestyi yhä useammin ”askartelu vessapaperirulla”, ”askartelu prinsessa” ja mitä milloinkin. Kevään jälkeen askartelusta onkin tullut yhä useammin myös kotipäivien puuhaa. Itselläni viime viikkojen pimeys on saanut ajatukset siintämään jo tulevaan jouluun ja sen valmisteluun. Koska ihan vielä en viitsi tonttuja laittaa ikkunaan, päätin, että viikonloppuna piparien leivonta voisi olla jouluun virittäytymisen ensimmäinen etappi. Halusin tehdä jotain muutakin kuin perinteisiä pipareita, joten osasta pipareita päädyimme tekemään joulukuusen koristeita. Ajatuksen sain tästä Myllyn Paras -sivustolta löytyneestä reseptistä. Tässä yhdistyivät helpolla tavalla sekä leivonta että askartelu.

Itse tykkään usein leipoessa tehdä itse mahdollisimman paljon alusta alkaen. Piparit teen kuitenkin oikeastaan aina valmistaikinasta, koska olen todennut sen olevan ihan yhtä hyvää, jos ei jopa parempaa kuin itse tehty taikina. Niinpä ostoskoriin päätyi Myllyn Paras Perinteinen Piparkakkutaikina. Koristeluun varasin sokerikuorrutteita ja jouluisia koristeita, jotka liimasimme leivontaliimalla.

Aistit ja niiden kautta erilaisten tuntemusten tuottaminen ovat puolitoistavuotiaan erityislapsemme kanssa tärkeässä roolissa kaikessa tekemisessä. Tällä kertaa hän osallistui fiilistelemällä tuoksuja ja koskettelemalla taikinaa. Maistelupuolesta piti puolestaan viisivuotias huolen. Kuten aavistelinkin, koristelu oli viisivuotiaan mieleen. Ei riitä yksi eikä kaksikaan kertaa, kun kuulin ”Äiti kato, kato kuinka hieno!”. Onnistumisen kokemuksia syntyi ja viisivuotias yllättyi itsekin omista taidoistaan: ”Äiti, kato kuinka tarkkaan sain tehtyä reunat. En tiennyt, että osaan tehdä noin hyvin.” Siinä sitten ihmettelimme ylpeinä molemmat.

Korona-aikana läheisten muistaminen on erityisen tärkeää, etenkin jos ja kun fyysistä näkemistä on jouduttu ainakin jossain määrin rajoittamaan. Monissa perheissä ainakin isovanhempia on tavattu aiempaa harvemmin. Keväällä me kirjoitimme isomummulle kirjeen ja teimme kortteja ja piirustuksia, joita kiikutimme postilaatikkoon. Nyt ajattelimme ilahduttaa isovanhempia ja kummeja näillä kuusen koristeilla. Ja miksei päiväkodin tädeillekin voisi tänä vuonna viedä itse tehdyn koristeen pieneksi muistamiseksi.  Sujautimme koristeet pieniin pusseihin ja kirjoitimme pienen joulutervehdyksen mukaan.

Koristeiden tekeminen vei enemmän aikaa kuin olin ajatellut ja pipareista osa jäi koristelematta, kun muut iltapuuhat piti jo aloittaa. Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan minut herätettiin pyynnöllä ”Äiti, voitko tulla antamaan ne koristeet, kun haluan vielä tehdä pipareita?”. Ja minähän annoin. Lapsi sai jatkaa luovuutensa ruokkimista ja minä sain mennä vielä hetkeksi pötköttelemään.

Tämän artikkelin on kirjoittanut: Sari

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus