Tontun lapikkaita ja pipareiden muruja – sananen joulun alla ilmestyvästä hiippailijasta

Tontun lapikkaita ja pipareiden muruja – sananen joulun alla ilmestyvästä hiippailijasta

Joulun odotus tuntui alkavan tänä vuonna jotenkin normaalia aiemmin, ainakin täällä meillä. Jo lokakuun loppupuolella kotiimme ilmestyivät ensimmäiset pallovalot ja nyt täällä näkyy siellä täällä hyllyn päällä tonttujakin istuskelemassa. Ehkä se, että on itse lomautettuna ja on tämä todella omituisen ajan vuosi menossa, sai aikaan sen, että halusi aikaisemmin kotiinkin jotain piristystä ja tunnelmaa syksyn pimeyteen. Vaikka tuntuu kyllä, että tänä vuonna kaikki on jotenkin sekaisin – luontokin, sillä tätä kirjoittaessa ulkona on melkein kymmenen astetta lämmintä ja marraskuu on jo pitkällä! Ehkä tänä vuonna hiihdetäänkin vain rullasuksilla…

Lähestyvä joulu tuo tullessaan meille valojen ja tonttujen lisäksi yöllisen hiippailijan. Ajattelin muutama vuosi takaperin, että on hauska idea luoda kirjeitä jättävä tonttu vierailemaan meillä lasten nukkuessa. Idea olikin hauska ja lasten mielestä se on sitä edelleen. Nyt kun neljättä vuotta peräjälkeen kirjoitan näitä tontun kirjeitä ja suunnittelen mikä tehtävä/lahja/idea kussakin näistä kirjeistä on, olen ehkä itse aavistuksen eri mieltä. Aika paljonkin joinakin päivinä. Olen ajanut itseni lähinnä suohon tämän hiippailijan kanssa. Mutta mitä sitä ei lasten riemun vuoksi tekisi. Kai sitä silti voisi joskus miettiä mihin ryhtyy? Mutta toisaalta kun on luonteeltaan kekseliäs ja innostuu helposti niin.. no, vierailkoon tonttu meillä edelleen.

Alkuun kirjeet olivat käsin kirjoitettuja, kauniita kortteja, mutta tiedättekö? Eihän sekään enää onnistu, kun lapset tunnistavat käsialani! Lisää päänvaivaa, kun en voi kirjoittaa silloin kun idea mieleen juolahtaa vaan aina täytyy istahtaa koneelle kirjeitä naputtelemaan. Täytyy hoitaa yksi asia -verukkeella istuskelen koneen äärellä ja kirjoitan näppis sauhuten ideaani järkevään muotoon. Tämä meidän tonttummehan on kaikille tuttu Toljanteri, joka Joulukalenteri-ohjelmassa on nähty. Toljanteri on kyllä jännä kaveri, ei telkkarissa näytä mitenkään pieneltä, mutta kovin äänettömästi täällä hiippailee. Kerran unohti lapikkaansa meille ja toisella kerralla oli syönyt lasten piparit! Pöydällä oli vain muutamia pipareiden murusia ja tyhjä maitolasi. Melkoinen veijari! Menepä itse syömään lasten piparit niin murjotus ja mökötys on varmaa, mutta kun tonttu sen tekee, niin se on vain hauska kepponen.

Marraskuun puoliväli lähenee ja tontun kirjeiden on kohta aika alkaa ilmestyä. Muutaman kerran meillä on jo esitetty kysymys, että milloinhan tonttu alkaa vierailla ja mitä kaikkia tehtäviä se tänä vuonna jättää. Niin, mene ja tiedä, kun en tonttua tunne, enkä koskaan näe niin en osaa lapsille vastata.

Kuten jokainen jollain tavalla vanhemman roolissa elävä tietää, on tämä tehtävä nimeltä vanhemmuus toisinaan sirkustirehtöörin työtä vastaavaa ja langat tuntuu katoavan välillä käsistä yhtä nopeasti kuin langat minun lankakoristani kissojen päästessä sen lähelle. Kaikesta huolimatta, on ihan parhaita hetkiä nähdä se unenpöpperöinen hymy lasten kasvoilla, kun he huomaavat aamulla kirjeen tontulta. Kirje ei koskaan ole samassa paikassa kahta kertaa, se löytyy aina eri kohdasta kotiamme..

Jaana

Jaana

39v yhden prinsessan ja yhden pojanvintiön äiti. Iloinen innostuja, joka rakastaa uuden oppimista. Sielu tanssii keittiössä; leipominen ja kokkailu on lempparipuuhaa ja jauhot pöllyää monta kertaa viikossa. Nauttii lukemiseen uppoutumisesta. Jalat vievät säännöllisesti niin metsäpoluille kuin kuntosalille. Sydäntä lähellä järvimaisemassa rauhoittuminen, urheilu, lasten naurun kätkätys, syksyinen luonto, metsäretket, kahvihetket ystävien kanssa ja jalkojen alla narskuva pakkanen. Onni syntyy tavallisista arjen pienistä hetkistä.