Teksti siitä, kun nukkumatti kääntyi liian monta kertaa väärään suuntaan.
”Oli pakko mennä vessaan ja huutaa ”vittu!” kuusikymmentä kertaa.” Kertoi toisen lapsensa kaksi kuukautta sitten synnyttänyt äiti. Takana oli jälleen yksi yö, jolloin esikoinen (kaksi vuotta) ja kuopus (kaksi kuukautta) eivät olleet kumpikaan nukkuneet. Esikoinen oli saanut raivokohtauksen ja huutanut kaksi tuntia putkeen, ja kuopus oli huutamisen sijaan valinnut tunteja kestävän ähinämaratoonin. Väsymys. Se saa kauneimmatkin punahuulet vierittämään alussa mainittuja vulgaareja sanoja välistään.
Kun on riittävän monta kertaa ystäviensä kanssa sanonut ääneen lauseen ”miksi näistä asioista ei varoitettu!” on aika tehdä asialle jotain. Ystäväpiirini koostuu useasta yhden- ja/tai kahden lapsen äidistä ja isästä. Koulutustausta on värikästä ja joukkoon mahtuu niin media-alan osaajia, korkeasti kouluttautuneita kuin peruskoulun käyneitä. Kaikilla heillä on yhdistävä tekijä: moni asia on yllättänyt, kun lapsia on siunaantunut kaksi (2).
Jo se, että kannamme ihmistaimea yhdeksän kuukautta sisällämme, ja kasvatamme uuden elimen on riittävän suuri asia ihmeteltäväksi, mutta kaikki se mitä itse synnytyksen jälkeen tapahtuu vasta saakin tuntemaan olonsa pieneksi. Inspiraatio tämän tekstin kirjoittamiseen tuli juurikin näistä, joko yön hiljaisina tunteina tai kirkkaassa päivän valossa, ääneen huudetuista vituista. Toimikoon tämä teksti ennakkotapauksena, helpotuksena varoituksena, vertaistukena tai vastakohtana omaan tilanteeseesi. Pääasia on, että kaikki lausutaan ääneen ja mitään ei jätetä sanomatta.
Ottakaamme käsittelyyn nukkuminen, mikäli näillä unettomuuden näivettämillä aivoilla enää moista pystyy suorittamaan. Nukkuminen on elintärkeä toiminto, joka saa meidät suoriutumaan päivittäisistä toimista. On sanottu, että ihminen kestää nukkumatta noin neljä tai viisi päivää ja sen jälkeen hallusinaatiot ottavat vallan.
Yksi kertoo nähneensä Mikki-Hiiren ja viettäneensä hänen kanssaan ”ihan hauskaa aikaa”. Rohkenen epäillä. Kimeästi vieressä piipittävä mustakorvainen hiiri ei voi olla hauskaa seuraa. Paitsi jos Hessu Hopolta kysytään. Ja ei kysytä. Myöskään kimeästi kirkuva vauva yöllä ei ole hauskaa seuraa. Ja väitän, että tämä Mikki Hiiren kanssa aikaa viettänyt kaveri olisi puhaltanut pelin poikki viimeistään kolmannen vuorokauden kohdalla ja hakenut apua mahdollisesti nukahtamislääkkeistä. Vanhemmuudessa tätä korttia ei varsinaisesti ole. Mikäli olet yksinhuoltaja, jonka tukiverkosto on 600 kilometrin päässä on nukkumatti entistä kauempana. Kirjaimellisesti.
Useamman aikuisen perheessä vastuuta voidaan jakaa. Omalla kohdallani se ei kuitenkaan poista kuuloaistia käytöstä, vaikka toinen aikuinen ottaisikin yöstä vetovastuun. Oi mikä bisnes kukoistaisikaan korvatulpissa, jotka _oikeasti_ toimivat. Voin kertoa survoneeni korviini, jos minkälaista vaahtoa, nappia ja vahaa, siltikin se alitajuntaan poraava itku satelee läpi.
Luulen nukahtaneeni kesken tämän tekstin kirjoittamisen.
