”Joulu on jo ovella, ei itkeä saa, ei meluta saa.” Perinteinen hyvä joululaulu, mutta ne sanat ajatuksena. Ne sanat ovat nyt aasinsilta ajankohtaiseen saarnaani muille aikuisille ja vanhemmille, toki myös henkilökohtaisesti allekirjoittaneelle.
Miksi lasten pitäisi käyttäytyä jotenkin erityisen paljon paremmin joulun alla ja täytyykö niistä kurkkivista ja joulupukille raportoivista tontuista olla huomauttelemassa lapsille juuri joulun alla? Paljonko näkymättömissä olevat tontut lopulta tuomaroinillaan lisäävät lasten stressiä ja painetta käyttäytyä ”juuri oikein”, kun aikuisetkaan eivät tiedä rajoja, joita joulun alle asetetaan, joka on vähän sellainen veteen piirretty viiva.
Miksi jonain ajanjaksona (joulun alla) lapsellinen kiukuttelu, meteli, itku toisin sanoen ”ei-hymyily” on jotenkin väärin, kun toisena se on osa lapsuutta (noin 11 kuukautta vuodesta)? Mielestäni joulu kuuluu lapsille, se on nimenomaan lasten juhla. Stressaantuuhan siinä, jos ei tiedä millä säännöillä vuoden ehkä tärkein juhla lähestyy ja lapsien käyttäytyminen on räjähdysherkempää ja se stressi on kierre. Eikä muuttuvina nuo sääntöjen ja tonttujen jatkuva tiirailu, aikuisten vaatiessa lähes sisäoppilaitoksen käyttäytymistä, auta yhtään enempää.
Ei lapsi tiedä mitään joululahjojen jo olemassa olevaa listaa, josta viivataan ponit ja autot pois, tai niitä lisätään siihen sitä mukaan, miten on käyttäytynyt. Lapsia jännittää jo valmiiksi lahjojen määrä ja laatu, ja joulukuun alusta jouluaattoon on yli kolme viikkoa. Se on lapselle pitkä aika odottaa. Lapsi saattaa miettiä jo lauluja joulupukille, tai miten käyttäydyn joulupukin edessä ja viedäänkö lahjapaketit pois vielä viime hetkillä käyttäytymisen vuoksi.
Lapsille jouluaatto on odotuksen palkinto joka kruuna koko vuoden, voi taas hengittää, se on siinä, helpotus, nyt alkaa pakettien avaaminen ja nauru, kiljunta, ”mikä tämä on” sekä ”mä halusinkin tällaisen” täyttää olohuoneet. Näin sen pitäisi olla, ilman yli kolmen viikon hampaat irvessä stressaamista lapsilta tai aikuisiltakaan.
Ajatelkaas. Aikuisilla on vappu, on juhannus, on mahdollisesti stressaava joulu aikuisillekin, mutta määritteleekö jokin näkymätön pomo, että onko parsa ja pasta nyt lautasella oikein, onko johdot suorassa, roskapussit järjestyksessä sävy sävyyn, jäikö lattialle murunen pullaa jonka pomo sen sinne jätti neuvotteluhuoneessa, onko oikean elämän pomo laittanut paperit nyt varmasti siten, kuin hänen iso kenkäinen pomonsa ne laittaisi. Peruuko joku näkymätön työpukki tai töistä tuttu tonttu (joku ehkä hymyili ja joku tunsi piston sydämessään) nyt serpentiinit, juhannussaunan, tai sen jännittävän kirjan jota olet odottanut viikkoja. Vielä kerran vertailun vuoksi, perustellaanko aikuisille käyttäytymistä, tekemistä, sanoja tai eleitä muistuttamalla ja lähes ”uhkailemalla” verokarhulla ja mätkyillä tai palautuksilla kuukauden ajan, tai millään muullakaan aikuisten maailman, oikean elämän käsitteellisellä kaverilla tai ”kaverilla” yhtään asiaa?
Lapsille lelut ovat tärkeitä, ne ovat viihdettä ja leikkiä. Ollaan kai me vanhemmatkin tärkeitä, mutta meidän pitäisi olla se tuki ja turva, myös joulun alla. Siksi vetoan teihin muihin vanhempiin: annetaan lasten olla lapsia kiukkuineen, iloineen, itkuineen, meluineen – myös joulun alla. Ei meidän tarvitse tonttuilla hampaat irvessä, vaikka olisi kuusi keskellä olohuoneen lattiaa. Normaalin lasten käyttäytymisen pitäisi riittää aikuisillekin ja satoja vuosia vanhoille tontuille. Rentous on myös malttia.
-ex(-Brutus)-tonttu
P.s. Pari pusua meinaan saada, vaikka punainen nuttu päässä.
