Äidin iltasatu

Äidin iltasatu
Kuva: Roman Denisenko

Teksti Ella

Parhaimmat iltasadut ilostuttavat pienimpiä yksisarvisillaan, hymyilyttävät aikuisia hullunkurisuuksilla ja kestävät viisi minuuttia. Tämä satu ei ole mitään näistä, tämä satu on totta.

Olipa kerran äiti joka kantoi oikeassa kädessään pientä kippoa. Kipossa hänellä oli pulmia, sellaisia pohdittavia asioita, joihin hän ei ollut löytänyt vielä oikeaa vastausta. Äidin vasemmassa kädessä, hieman painuneemman hartian jatkeena, roikkui ämpäri joka puolestaan oli täynnä vastauksia. Ämpärissä olevat vastaukset olivat kovin erilaisia. Löytyi tylyä ja tuomitsevaa, sekä iloista ja kannustavaa. Yksi vastaus saattoi olla lyhyt ja ytimekäs, toinen uuvuttavan pitkä, kolmas joukkoon kuulumaton. Mutta äiti säilöi vastauksista jokaisen ja pyöritteli niitä päässään, mietti mitkä ottaisi huomioon ja mitkä voisi sivuuttaa – voisiko ilman niitä kunnollisia lapsia kasvattaa?

Vastauksista vanhin oli suvun iäkäs rouva. Lapseton tai lapset maailmalle valioluokkaisesti kasvattanut ja jotakuinkin harmiton, mutta ah niin kova neuvomaan. Hän tiesi tietysti ratkaisun jokaiseen suureen ja pieneen ongelmaan ja jollei se ollut ongelma, niin se tehtiin sellaiseksi. Jokaisesta juonteesta hänen kasvoillaan saattoi laskea niiden ohjeiden määrän, joilla hän yritti luoda äidille kahvipöytäkeskustelussa osaamattoman olon – pyytämättä ja historiallista ”ennen vanhaan..” mantraa viljellen.

Hieman rouvan jälkijunassa äidin ämpäriin ajautui seuraavat vastaukset. He olivat toverit, keskustelupalstojen sukuun kuuluvat vauva.fi sekä kaksplus.fi nimeltään. Välillä he osoittautuivat avuliaiksi ja harmittomiksi, sellaisiksi että ne saattoi jopa naurahtaen unohtaa, mutta valitettavan usein käytös oli äitiä vähättelevää, latistavaa ja raivostuttavan epäreilua. He eivät millään muistaneet, että äiti oli eri äiti kuin joku toinen. Ja se määrä ”tietoa” mikä heidän sisällään myllersi. Nimettömänä. Se sai äidin illalla sohvannurkassa ihmisyyttään itkemään ja seuraavaa pohtimaan; jos sanaselityspelit olivat myrkkyä parisuhteille niin miksi äitiyden tuli olla jatkuvaa tietokilpailua?

Nuorimmat vastauksista olivat monenkirjava joukko vertaistukiryhmiä. Jokainen niistä oli kuukauden sekä vuoden mukaan nimetty ja ne olivat varttuneet Facebookissa. Ryhmät kävivät sisäistä kamppailua identiteeteistään sillä ne luulivat olevansa kohteliaita ja tukea antavia, mutta sortuivat usein asiattomiksi ja syyllistäviksi. Tuli yö, jolloin äiti valvoi lastensa vuoksi ja ajatteli jälleen näitä ryhmiä harmitellen niiden kilpailuhenkisyyttä. Mietti sitä, kuinka sai vastaukseksi kukkaruukun vaikka pyysi vinkkejä samankaltaisiin uniongelmiin. Pohti äitiä, jonka lapsi ei vielä kävellyt ja joka kaipasi tukea, mutta sai vastaukseksi muiden lasten cooperin tuloksia. Ja sitä toista, joka innoissaan ilmoitti vihdoin löytäneensä vauvalleen herkullisen sosemaun kaupasta, saaden vastaukseksi linkin sormiruokasivustolle.

Tuon uuvuttavan yön jälkeen kun uusi päivä koitti, äiti vilkaisi oikeaan käteensä, tuijotti kippoaan ja ykskaks tyhjensi sen kaikista pohdinnoista. Vasemmassa kädessä ollut vastausämpärikin sai uuden kodin läheisen kaupan avajaisjonosta. Äiti ei enää kumpaakaan kaivannut. Hänen hartiansa tuntuivat kevyemmiltä kuin aikoihin ja hänen kätensä olivat nyt vapaina tärkeämmälle tarkoitukselle, lapsilleen, joiden kanssa pohdinnat olivat rikkautta ja vastaukset rakentuivat rakkaudesta.

Ja he elivät onnellisesti, tuota tarinan mukaista loppua tavoitellen.

Ella

Olen järjestyksestä nauttiva 31-vuotias äiti-ihminen joka joutuu ajoittain kaaoksen keskelle ja pelastuu sykkimällä. Vaimo, joka miettii päänsä puhki pienistäkin asioista, googlettaa ja lopulta ymmärtää kysyä viereltä. Perheen “pahis" joka rentoutuu parhaiten kotona lempisohvalla - pussaten puolisoaan ja kahta yhteistä lasta.