Mitä kiellän mieheltäni, mutta teen silti itse

Mitä kiellän mieheltäni, mutta teen silti itse

Teksti Ella

Aviomiehelläni ja minulla oli jo ennen lapsia hyväksi todettu toimintamalli; minä suunnittelen ja hän toteuttaa. Ennen tämä koski kodin remontoimista ja kaikkea pientä nikkarointia, mutta olemme melko hyvin siirtäneet saman mallin lapsiperhearkeen. Hän tosin luulee, että nyt minäkin olen toteutuksessa mukana. Alla muutama esimerkki.

Aloitetaan esikoisen sokerin saannista.  Älä sitten osta sille karkkia, sanon kun mies lähtee tyttären kanssa kauppareissulle. ”Juoksee illalla pitkin seiniä jos sen teet.” Itse sorrun tähän kuitenkin joka kerta kun ollaan kaksin neidin kanssa. Saa tikkarin vaikka joka sormelle, kunhan kävelee kiltisti ja karkailematta eikä huuda kassajonossa. Ja sitten kotiin tullessa, kun mies ihmettelee, että miten lapsi oli niin kuuliainen niin totean kylmän viileästi, että kyllä äiti osaa.

”Älkää tuijottako telkkaria, nyt luette lastenhuoneessa, leikitte tai piirrätte vaikka lumiukkoja”. Näin ohjeistan, kun minulla on jokin oma meno ja mies jää lasten kanssa kotiin. Hän olettaa, että sama toimii toisinkin päin ja että lastenohjelmia katsotaan se yksi tunti siellä ja täällä. Todellisuudessa annan taaperolle hävettävän paljon ruutuaikaa. Joku tosin ei ymmärrä etuoikeutettua asemaansa, vaan on alkanut möläyttämään ”tämä jakso on jo katsottu, tämä myös, isi tämäkin!”

Ei sitten heijata vauvaa uneen. Ettei se totu siihen. ”Taputellaan johdonmukaisesti pyllylle ja suhistaan, niin kyllä se nukahtaa”, valistan. Sitten käy niin, että minä kävelen tyytyväinen virne kasvoilla pois pinnansängyn luota, kun saan huutavan nyytin hetkessä uneen, ja mies tuskailee omalla vuorollaan, minne ne vartit taas katosivat silitellessä. Paljastetaan siis, että sorrun jo ensimmäisestä itkusta ottamaan vauvan syliin ja veivaamaan vasemmalta oikealle, ylös ja alas. Muutaman minuutin pikanukutus ja samalla hyvä käsi- sekä kyykkytreeni. Uniohjaajat, kivittäkää.

Näitä riittäisi, mutta yritetään säilyttää jonkin sortin kunnioitus ja nostetaan esiin enää yksi. Olemme viime viikkoina alkaneet saunomaan jo koko perheen voimin, mutta aiemmin toinen meistä saunoi esikoisen kanssa, kun toinen jäi vauvan kanssa odottamaan omaa vuoroaan.  Ennen saunaan menemistä olen pyytänyt mieheltäni, ettei anna villin ja vilkkaan touhutenavan riehua; ei saa nousta lauteilla seisomaan, ei saa istua lähempänä kiuasta ettei vain satu mitään, ei saa heitellä kylpyleluja jne. Noh, voitte vain arvata millaiset saunabileet meillä on aina tyttöjen kesken. Äidin kanssa lauteista tulee tanssilattia, saunan ikkunasta tulee maali, johon yritetään leluilla vuorotellen osua ja välillä pyllytkin vaihtaa paikkaa tyttären kysyessä: ”Saisinko heittää löylyä lähempää, isi ei anna”.

Mieheni on muuten luvannut lukea kaikki artikkelini.

Kohta se nähdään!

Ella

Olen järjestyksestä nauttiva 31-vuotias äiti-ihminen joka joutuu ajoittain kaaoksen keskelle ja pelastuu sykkimällä. Vaimo, joka miettii päänsä puhki pienistäkin asioista, googlettaa ja lopulta ymmärtää kysyä viereltä. Perheen “pahis" joka rentoutuu parhaiten kotona lempisohvalla - pussaten puolisoaan ja kahta yhteistä lasta.