Taru automarketin herrasta

Taru automarketin herrasta

-Tapahtui ennen korona-aikaa, kun lapset piti ottaa kauppaan mukaan-

Kurvaan autollani automarketin parkkipaikalle. Edessä on jokaviikkoinen koitos eli ruokavaraston täydennys. Kauppakeskuksen pylväsmainos kohoaa kohti taivasta ja logo tuijottaa minua kuin jokin kaikkinäkevä pahuuden silmä. Katson ovista valuvaa asiakasvirtaa, kun yritän etsiä parkkipaikkaa.

Koska ruokaostosten hankkimisajankohta osui heikosta suunnittelusta johtuen samalle kellonlyömälle yksivuotiaan neuvolan kanssa, otin neljävuotiaan apumiehen mukaan ostoksille. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että kaupan sisällä kulkuneuvoksi kelpaa vain autokärry. Mikäli ette ole päässeet omakohtaisesti tutustumaan tähän modernin maailman kauheimpaan keksintöön, kuvailisin sen olevan vähän kuin kommunismi: alun perin kaunis ajatus, joka on sitten ihmisten käsissä muuttunut joksikin kammottavaksi ja ympäristölleen haitalliseksi.

Autokärryn ainoa hyvä puoli on se, että sen käyttöönottoon ei yleensä vaadita kolikkoa.

Autan autoiluintoa puhkuvan lapseni autokärryn ohjaamoon. Joku on repinyt ratin irti eikä toista kärryä ole näkyvissä. Lapsi huomaa saman puutteen ja ennen kuin alahuuli alkaa väpättää, keksin tarinan tulevaisuuden autosta, jota ohjataan ajatuksen voimalla. Hämäys toimii ja aion köyttää lapsen turvavöihin, kun huomaan niiden olevan rikki. Nyt on turha enää perääntyä, niinpä painan myymälän metalliporteista surutta sisään.

Autokärryissä on normaaleista ostoskärryistä poiketen vain kolme rengasta, joka tekee ohjaamisesta käytännössä mahdotonta. Autokärryt ovat myös tavallisia kärryjä isommat, eli niillä törmää helposti hyllyihin, myyjiin ja muihin asiakkaisiin. Niin käy nytkin, kun vasemmalle kääntyessä menetän ajoneuvon hallinnan ja rullaan yhdistelmällä viattoman sivullisen nilkoille. Päälle ajon uhriksi osuu tällä kertaa ymmärtävästä katseesta päätelleen perheellinen ihminen ja selviän tilanteesta nöyrällä anteeksipyynnöllä ja lievällä punoituksella.

Kiihdytän kolaripaikalta kohti vihannesosastoa, kun kuljettaja yllättäen heittäytyy ulos ajoneuvosta. Matkan varrelle osunut leluosasto oli liian kova houkutin ja rikkinäiset turvavyöt eivät toimineet hätäpoistumisen esteenä. Lukkojarrutan ja komennan kuljettajan takaisin ohjaamoon.

Käytössäni oleva autokärrymalli on varusteltu niin, että kärryn takaosaan asennettu poikkirauta sijaitsee juuri samalla korkeudella kuin oma sääriluuni. Tavallisen kauppareissun aikana tuohon kyseiseen rautaputkeen potkaiseekin keskimäärin 10-15 kertaa. Toisaalta tämän viikoittaisen treenin tuloksena olen kokenut säärisuojien käytön jalkapallopeleissä tarpeettomaksi. Lisäksi jatkuva jalan telominen kasvattaa itsehillintää, kun nieleskelen kirosanoja marketin käytävällä.

Kun olen saanut sääriluuni hakattua verille hyvissä ajoin, on aika tutustua itse ostoslistaan. A4-kokoinen lista sisältää luonnollisesti jokapäiväiset peruselintarvikkeet, mutta mukaan mahtuu aina muutama yllätystuote joiden etsimiseen menee sama aika kuin loppuun 95 prosenttiin ostoslistan tuotteista. Perheellisen ihmisen muuten tunnistaa siitä, että hän kerää kärryynsä kaikkia muita tuotteita jättipakkauksen paitsi kortsuja ja kaljaa.

Tänään kauppareissuni loppuvastukseksi on valikoitunut tahini-tahna ja piparjuuri. Ilmeisesti joku julkkiskokki on taas julkaissut kaupallisena yhteistyönä toteutetun reseptin, jossa näitä kahta taika-aineitta käytetään. Niinpä näiden aiemmin tuntemattomien ainesten myynti nousee hetkessä pilviin, kun koko Suomi ryntää testaamaan tätä kokin itse kehumaa ruokaohjetta. Tuotteita tietenkin käytetään vain teelusikallinen, jonka jälkeen purkit (tai missä muodossa näitä ikinä myydäänkään) unohtuvat homehtumaan jääkaapin perälle. Mietin tätä kiertäessäni kauppaa kolmatta kertaa.

Autokärryissä on varattu jonkin verran tilaa ostoksille, mutta ironista kyllä, lapsiperheen ruokaostokset on mahdotonta saada mahtumaan kolmeen pieneen koriin tai vaihtoehtoisesti puolikkaan ostoskärryn tilavuutta vastaavaan laariin. Niinpä yleensä vaipat, vessapaperit ja muutama muu tuote on lopulta pakko sulloa ohjaamoon lapsen seuraksi.

Tahini-tahnan löydyttyä päätän luovuttaa piparjuuren suhteen ja kaarran kassalle. Ehkä kanakastike onnistuu ilman sitä. Tällä kertaa muistan tunkeneeni puolet ostoksista ohjaamoon ennen hälytysporteista astumista, mutta osaa löytyvistä tuotteista en muista keränneeni kyytiin. Neljävuotias kuljettajan ja kauppa-apulaisen yhdistelmä ilmoittaakin tomerasti käyttäneensä omaa harkintaa poimiessaan kyytiin muutamia tärkeitä tuotteita alahyllyiltä. Huokaan syvään ja nostelen nöyrästi hihnalle myös purkin hillosipuleita ja marsipaaniruusun.

Ostosten loppusumma on tuttuun tapaan kolminumeroinen mutta onneksi alkaa ykkösellä. Mietin, mikä mahtaa olla ruokaostosten viikkobudjetti kahden teini-ikäisen pojan perheessä. Pakkaan ostokset kotoa raahattuihin kestokasseihin, jotka eivät mahdu autokärryn kyytiin. Niinpä nostan yhden kassin kuljettajan viereen ohjaamoon ja kannan kummassakin kädessä kahta kassia työntäen autokärryä rintakehällä eteenpäin.

Kassalta lähdettäessä lyön vuorotellen kummankin jalan sääriluun poikkirautaan ja toivotan kivunsekaisen irvistyksen kera kassatyöntekijälle mitä parhainta päivänjatkoa.

Tämän (ja koronan) takia teen ostokset nykyään mieluummin verkkokaupassa.

Antti

Antti

Olen kolmekymppinen, mielestäni keski-ikäinen kahden pojan isä ja yhden naisen mies Tampereelta.