Olette varmasti kaikki kokeneet tilanteen, jossa lapsenne on aiheuttanut teille ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kerron tässä viimeisimmän tapauksen, jossa poikani vahingossa pilasi minulta koko työpäiväni.
Poikani on hauskalla tavalla kahtiajakoinen persoona. Vertaan häntä usein Nuuskamuikkuseen, joka kaipaa yksinäisyyttä Muumilaaksossa viettämänsä ajan jälkeen ja lähtee siksi talveksi omille teilleen vaeltamaan. Poikani tykkää viettää aikaa kavereidensa kanssa kuten kuka tahansa lapsi, mutta vastapainoksi tarvitsee myös paljon omaa aikaa yksinään. Tämä tarve esiintyy välillä kesken päivän, välillä keskellä viikkoa, aina satunnaisesti. Nyt hänellä on ollut pidempi erakkovaihe meneillään.
Ehdin jo hieman huolestua ja kysellä asiasta häneltä, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan hän ei puhu eikä pukahda. Lisäksi hänestä on aivan turha yrittää saada irti mitään, mikäli hän ei itse halua puhua. Meillä on takana menneisyyttä, johon kuuluu kiusaamista ja syrjintää, joten tätäkin taustaa vasten olen hieman herkillä tämän asian suhteen.
Koko maailmani järkkyi aamulla, kun olin lähettämässä miehelleni pikaviestisovelluksen kautta viestiä ja näin sattumalta poikani allekirjoituksen, jossa luki isolla kirjaimilla: ”KIUSAAJAT ÄLKÄÄ KIUSATKO.” Voitte varmasti kuvitella miten kylmyys lankesi päälleni ja kypsänä ihmisenä painoin heti paniikkinappulan pohjaan ja lähettelin paniikinomaisia viestejä sekä pojan isälle, ETTÄ tämän opettajalle. Molemmat reagoivat heti, isä tasan samalla tunnelatauksella, kuin itsekin, ja jäimme kaikki odottamaan ”innolla” tulevaa.
Kasvattelin päivän mittaan kärpäsestä härkästä koko aurani voimalla. Ajattelin pientä, kilttiä, herkkää ja kovin tunteellista (niin hyvässä kuin pahassa) poikaani kaikkien mahdollisten ja mahdottomien kiusaajien armoilla. Mietin, kuinka hän mahtaa pärjätä, kuinka hän jaksaa aamuisin lähteä kouluun, mietin miksei hän ollut puhunut minulle mitään ja soimasin itseäni huonosti hoidetusta vanhemmuudesta. Sätin itseäni siitä, etten ollut kiinnittänyt oman lapseni hyvinvointiin tarpeeksi huomiota. Mietin, miksi ihmeessä olin jättänyt hänet oman onnensa nojaan, miksen ollut nyhtänyt hänestä tietoja, koska selvästihän rakas lapseni halusi säästää minut omilta ongelmiltaan.
Muutaman tunnin päästä olin täydellisen tärviöllä, oikea kävelevä hermoraunio.
Sitten poikani isä soitti. Hänenkin päivänsä oli kulkenut tasan samoja polkuja kuin omani. Hän ei ollut myöskään pystynyt keskittymään mihinkään ja oli ajatellut vain tätä asiaa. Hän haki pojan koulusta ja oli heti ottanut asian puheeksi. Lapsi oli ollut vähintäänkin hämmästynyt aiheuttamastaan kohusta.
KIUSAAJAT ÄLKÄÄ KIUSATKO oli ollut yleinen kannanotto, jonka poikani oli halunnut tuoda julki sillä ainoalla kanavalla, joka hänellä on käytössään. Isänsä oli vannottanut ja tiukannut, että oliko tässä takana mitään viimeaikaisia kokemuksia ja lapsi oli vannonut ja vakuuttanut, ettei näin ollut. Hän oli vain julkaissut hänelle tärkeän sanoman. Mistä melkein kymmenvuotias olisi voinut tietää, että hänen vanhempansa kuulevat tuomionkellojen kuminan tuon tekstin nähdessään ja valjastavat heti ensisijaiset käytössään olevat tahot toimiin tilanteen selviämiseksi. Mistä hän olisi voinut tietää, että hänen vanhempansa stressaavat hiukset päästään hänen hyväsydämisyytensä vuoksi.
Täytynee varmaankin avata pojalle oma Twitter -tili ja hommata itselleni nitrot, koska selvästikään sydämeni ei kestä pojan politikointia kovin hyvin.
Mahtoikohan Martin Luther Kingin äidistäkin tuntua samalta?
1 kommentti