Pelon siivittämä odotus päättynyt – vihdoin olet täällä, sinä pieni, rakas tyttöni!

Pelon siivittämä odotus päättynyt – vihdoin olet täällä, sinä pieni, rakas tyttöni!

Teksti ja kuva: Sari

Vihdoin olet täällä meidän kanssamme. Kun saimme keväällä tietää odotuksestasi, olin äärettömän onnellinen, mutta samalla hetkellä pelko valtasi mieleni. En voinut olla ajattelematta tuleeko vastaan samanlaisia ongelmia kuin viime raskaudessa, jolloin veljesi oli kärsinyt hapenpuutteesta ja tämän seurauksena sai vakavat aivovauriot. Halusin uskoa, että niin ei käy, mutta pelko kulki olkapäällä koko raskausajan ja muistutteli vähän väliä olemassaolostaan. Erityisesti viimeisen kuukauden aikana henkinen jaksamiseni alkoi olla koetuksella. Halusin luottaa omiin vaistoihini ja omaan kehooni, että ne kertoisivat, jos jotain olisi pielessä, mutta rehellisesti sanottuna en luottanut omiin tuntemuksiini laisinkaan. Niinpä loppuajan odotus sujui kuin henkeä pidätellen. Tuntui, että pystyn seuraavan kerran hengittämään kunnolla vasta, kun olen saanut sinut syliini nähden, että sinulla ei ole mitään hätää.

Olen erittäin tyytyväinen, että toiveitani kuunneltiin ja synnytys päädyttiin käynnistämään jo ennen laskettua aikaa. Kontrollikäynnillä noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa lääkäri ehdotti, että voisin halutessani jäädä käynnistykseen saman tien. Ja minähän jäin enemmän kuin mielelläni. Tiesin, että ei kuluisi enää kauaa, kun näkisin sinut ensimmäisen kerran. Ajatus tuntui helpottavalta, mutta samaan aikaan pelotti. Tuntui, että sillä hetkellä kaikki oli ylempien voimien käsissä enkä voinut kuin odottaa. Joko kaikki olisi kohta hyvin tai sitten jotain pahaa tapahtuisi enkä voinut itse tehdä asialle yhtään mitään. Yritin vain luottaa siihen, että tällä kertaa en joutuisi kokemaan sitä samaa sydäntä irti repivää kipua ja tuskaa kuin viime vuonna veljesi syntyessä.

Synnyit marraskuisena iltana hieman ennen puolta yötä. Samana päivänä, kun synnytyksen käynnistys oli aloitettu. Kuulin äänesi ja helpotuksen kyyneleet valuivat silmistäni. Kätilö kertoi, että vauva voi erinomaisesti, hänellä on kaikki hyvin. Sain sinut, tummatukkaisen pikkuruisen tyttäreni, rinnalleni. Tässä hetkessä tiesin, että voin huokaista. Suurin pelko häipyi sisältäni pois. Pystyin jälleen hengittämään ilman sitä kurkkua kuristavaa pelonsekaista epävarmuuden tunnetta.

Tunnen valtavaa kiitollisuutta sinusta ja siitä, että synnyit terveenä ja hyvinvoivana. Hämmästelen, miten pieni ja kaunis oletkaan. Voisin viettää päiväni vain katselemalla sinua ja sinun ilmeitäsi, liikkeitäsi ja eleitäsi. Olet jo nyt valloittanut sydämeni täysin ja voi taivas, kuinka suurta rakkautta ja suojelunhalua tunnen sinua kohtaan. Haluaisin luvata sinulle hyvän elämän, mutta tiedän, että kaikki ei ole minun käsissäni. Voin kuitenkin luvata sinulle parhaan mahdollisen hoivan ja huolenpidon, rakastavan perheen ja turvallisen kasvuympäristön. Toivon, että olen sinulle sellainen äiti, johon voit aina turvautua. Uskallat ja haluat kertoa mitä mielen päälläsi milloinkin on. Uskallat kertoa peloistasi ja huolistasi. Haluat kertoa toiveistasi, unelmistasi ja haaveistasi. Toivon, että kasvatan sinusta vahvan tytön. Sellaisen vahvan tytön, joka uskaltaa olla oma itsensä ja kulkea omaa tietään. Sellaisen, joka on heikompien puolella ja hyväksyy erilaisuutta. Sellaisen, joka auttaa muita ja osaa itse pyytää apua elämän vaikeissa hetkissä. En varmastikaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta lupaan tehdä parhaani. Olen sinua varten nyt ja aina, rakas pieni tyttäreni.

Sari

Sari

Sari, 34. Uusperheen arjessa mukana mies ja 2-4 lasta. Vauhdikkaan ja toimeliaan arjen keskellä nautin metsästä, patikoimisesta, liikunnasta ja leipomisesta. Erityislapsen myötä nykyään enemmän hetkessä eläjä entisen sitku-elämän sijaan.