Lelukaupan väellä on juhlat!

Lelukaupan väellä on juhlat!

Teksti ja kuva: Pikku Myytinmurtaja

On taas se aika vuodesta, melkein joulu. Joulua ja joulupukkia odotetaan tänä vuonna meillä isommasti kuin edellisinä, sillä on nyt merkitystä meille kaikille!

Käytiin syyskuussa treffaamassa The Pukkia Rovaniemellä, tai oikeastaan kahta koska huonot vanhemmat eivät tajunneet että niitä voisi siellä sitten olla useampiakin. ”Pukki se on näköjään nopealla skootterilla hurauttanutkin jo tänne!” Läpi meni, mutta aikuista jäi vähän tilanne mietityttämään. Muuten oli kyllä yllättävänkin kiva paikka (ainakin sesongin ulkopuolella), pakollinen kuva tuli ostettua mutta vain kerran, on sentään jotain selkärankaa.

Pukille siellä toiveita kerrottiin siis useampaankin otteeseen ja nyt tilinteon aika lähenee. Pitääkö nämä oikeasti toteuttaa? Papukaija ja pupu nimittäin olivat heidän toiveensa. Pukki onneksi selitti, että hänellä on hieman toimitushankaluuksia elävien eläinten kanssa. Äitinä nyökyttelin siinä rinnalla kiivaasti päätäni.

Onneksi posti vielä kulkee ja laatikkoon tupsahtelee useita lelukirjoja, joista saa paljon uusia ajatuksia. Siinä ideapankissa riittää selattavaa ja ihmeteltävää niin aikuiselle kuin lapsellekin! Ettäkö voi nämä kaikki ollakin olemassa! Aika monta pykämää sinne on jo merkitty, joko muutenvain ihania tai sitten jo kotona tai kavereilla olemassa olevia. Sieltähän se pupukin löytyi!

Näitä mainoksia selatessa olen löytänyt sesongin inhokkisanani:  interaktiivinen!!!

Interaktiivinen koira haukkuu ja kävelee. Interaktiivinen flossaava laiskiainen tekee tanssiliikkeitä. Vuorovaikutteiset pöllöt lentää ja kissa maukuu. Interaktiivinen sheikkaava laama ja sitten ykkös ihmetyksen aihe: interaktiivinen ilmapallokoira! Viikon ruokarahoilla saa tuon ihanuuden kotiinsa lunastettua, kerrataanpa vielä: Interaktiivinen Squeakee ilmapallokoira! Sillä on ilmapallokoiran ikoninen ulkonäkö ja yli 50 vuorovaikutteista toimintoa! Se jopa täyttyy ja tyhjenee ilmapallon lailla! Mukana tulee vielä kolme hauskaa(????) asustetta esimerkiksi neula! Vetää sanattomaksi. Ilmeisesti ruotsalaiset valitsivat tämän jossain vertailussa vuoden 2020 leluksi! Ei voi naapurimaan koronastrategiaakaan enää niin paljon ihmetellä.

Luojan kiitos lapseni toiveena oli siis pupu. Interaktiivinen Betsy-pupu on nimittäin pehmeä ja pomppivainen, jota pitää kutsua suloisesti äännellen eikä liian lujaa huutaen, koska sitä se pelästyy. Tämän lelun kehittäjällä on varmasti itselläänkin lapsia. Papukaijakin löytyi interaktiivisena saksalaisesta marketista sattumalta ja pakkohan seki oli sitten kotiuttaa.

Toiveenne siis toteutukoon ainakin tänä jouluna.

Pikku Myytinmurtaja

Pikku Myytinmurtaja

Satunnaisesti työssäkäyvä Mullantuoksuinen kotiäiti ja tolkun ihminen. "miksi mennä sieltä missä aita on matalin, kun voi mennä sieltä missä sitä ei ole ollenkaan"