En kertakaikkiaan ehdi seurustella!

En kertakaikkiaan ehdi seurustella!
Kuva: Roman Kraft

“-Lataa Tinder ja ala käydä treffeillä! Minäkin käyn ja kaikki muutkin käy! Kyllähän sinun nyt ainakin seksiä pitää saada!”

Kuulemani mukaan yksinhuoltajaäitejä pidetään yhtenä lajinsa vaarallisimmista predatoreista. Miehiä saalistetaan verenmaku suussa piittaamatta siitä ollaanko sitä varattuja vai ei. Lapset tarvitsevat maitoa ja harrastuksia, joten on selvää että nämä karaokekuppilan perukoilla kuplajuomaa imevät myyttiset seireenit ovat tosissaan. 

Siis ketä nämä ihmiset ovat ja kenellä tällaiseen on aikaa?! 

En suinkaan kiistä etteikö rakkaus olisi hieno asia, saati ettenkö toisinaan näkisi päiväunia lihaksikkaista öljyä valuvista miesmalleista. Ja sitten niihin tosiasioihin. 

Minulla ei juuri koskaan ole lapsivapaata. Tämä on yleensä ensimmäisiä kysymyksiä, mitä minulta kysytään, jos joku kaksilahkeinen eksyy jutulle. Sen enempää asiaa avaamatta minun elämäni nyt vain meni näin. Ja yleensä keskustelu päättyy siihen.

Olen töissä naisvaltaisella alalla. Työpaikalla ei siis tapaa miehiä ja vaikka tapaisikin niin työn määrä on hoitoalalla niin valtava, etten taatusti ymmärtäisi, vaikka joku jotain sellaista kysyisikin. Sitä paitsi nykyään sellaisesta voi kai saada jonkinlaisen syytteenkin? Eli ei työpaikkaromansseja.

Lapsilla on aina jano, nälkä, pissahätä, joku muu hätä tai asia, josta on todella järkevää muistuttaa edellisenä iltana, kuten vaikkapa tekstarilla saatu syntymäpäiväkutsu saatesanoilla “-kyllä hänelle käteinenkin kelpaa”, täyttämättä jäänyt 200-sivuinen lapsen terveyskysely, lukupassin, ruotsinkokeen ja Unicef-kävelyn allekirjoitus ja sponsoriraha. Heitä kutittaa, sattuu ja mietityttää yks asia ja yleensä se on suurin piirtein elämäntarkoitus tai kuolema.

On laskuja, siivousta ja selvittämistä. Wilmoja, lappuja ja koulukuvauksia. 

Pitäisi jaksaa kammata tukka, laittaa farkut ja ripsiväriä, pitäisi jaksaa olla herttainen ja laukoa vitsejä kuin revolverilla ammuttuna. Pitäisi olla kiinnostava ja hyvin toimeentuleva. Pitäisi olla neljä tuhatta matchia Tinderissä ja minulla ei matchaa edes rintsikat ja alushousut. Pitäisi sisustaa. Pitäisi käydä salilla ja syödä kvinoaa. 

Ja minä haluan vain maata sohvalla ja katsoa Hengenvaarallisesti lihavaa sipsipussin kanssa. Haluan käydä lasten kanssa uimahallissa ja pelata lautapeliä paitulissa jossa on Karvisen kuvia. Haluan pusun kahisevissa ulkovaatteissa kotiin palaavalta punaposkiselta koululaiselta. Haluan laittaa laastarin. Haluan nauttia vielä pienen hetken siitä että äidin seura kelpaa. 

Kyse ei ole valtavasta uhrauksesta vaan omasta valinnasta. Aiemmat pettymykset toki ovat tehneet tietä näille ajatuksille, mutta en kuitenkaan koe menettäväni mitään. Lasten kasvattaminen, kasvun seuraaminen ja vanhemmuus ylipäätään on valtava etuoikeus. 

Totta kai tulee hetkiä ja tilanteita jotka ovat haastaneet miettimään asiaa uudestaan mutta palaan kerta toisensa jälkeen samaan lopputulokseen: parisuhde ei vaan tällä hetkellä sovi aikatauluuni. 

Jos kysyt vaikka kymmenen vuoden päästä uudestaan? 

Valtakunnan köyhä

Valtakunnan köyhä on kolmen kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka päättää ainakin kerran päivässä ottaa elämän ja sen tuomat haasteet vastaan omaan tragikoomiseen tyyliinsä.