Pipareiden leipominen vilkkaan leikki-ikäisen ja tarkan kokin kanssa – katastrofin vai joulun ainekset?

Pipareiden leipominen vilkkaan leikki-ikäisen ja tarkan kokin kanssa – katastrofin vai joulun ainekset?

Lapsuuden jouluun kuului aina piparit, jouluruokailu, sauna ja joulupukki. Äitini rakastaa leipomista ja me muut pyörimme lähinnä piparitaikinan ympärillä maistelemassa.

Matkustimme jo toista kertaa itsenäisyyspäivä viikolla mummolaan. Äitini oli ottanut vapaata töistä, että ehtii viettää aikaa meidän kanssa. Lauantaina ulkoilun jälkeen aloittelimme pipareiden leipomisen. Taikinana meillä oli 500g Myllyn Paras laktoositon piparitaikina. Tyttäreni ja minä olemme laktoosittomia, jotta tämä on edellytys, että voimme käyttää valmistaikinaa. 3-vuotias oli odottanut leipomishetkeä siitä saakka, kun pari päivää ennen hän sai kantaa hymy huulilla taikinan kaupasta autoon. Mummun ohjeistuksilla Aamaa paineli muoteilla erilaisia pipareita. Kikatuksen välissä tuli iloisia kommentteja “minä osaan”. Toisen ilo huokui koko keittiön ylle myös meihin. Äitini on keittiöalalla töissä ja ennen tätä kuvittelin kauhuskenaarion, kun jauhot ovat pitkin äitini keittiötä ja taikinaa koirilla saakka ja saamme lopullisen porttikiellon mummon keittiöön. Toisin kävi. Tyttäreni painoi pipareita mummin auttaessa nätisti, vaikka kymmenen minuuttia ennen hän oli juossut kärpäslätkä kourassa ympäri taloa, kuin duraselpupu.

Mummun apu pipareiden leipomisessa oli tärkeää.

Piparitaikinaa oli juuri sopivanverran meidän tarkoitukseen. Vilkas 3-vuotias jaksoi juuri keskittyä pipareiden tekoon sillä määrällä. Vasta viimeisiä muotteja painellessa keskittyminen herpaantui ja lähdettiin juoksustartille. Me haluamme viettää joulun oman perheen voimin rauhallisesti. Isovanhemmat saavat tulla meille, mikäli tilanne sallii, mutta me emme liiku. Meidän mummola on 300km päässä ja pelkästään tuo matka ei vastaa rauhallista joulua ajatusmaailmassani. Sain kuitenkin idean tehdä meidän kämmenet taikinasta. Päädyttiin tekemään siihen myös reikä, että voimme ripustaa ne joulukuuseen. Niinpä meidän yhteinen leipomishetki, muistuu aina kuusesta ja ehkä jopa tuntuu, että mummi on meidän kanssa. Mikäli meille tulee pukki niin 3-vuotiaalla varmasti riittää tarinaa, miten kädet on tehty ja mikä on mummin käsi, äidin käsi, hänen käsi ja siskon käsi. Harmittelin, että unohtui ostaa ne koristetarvikkeet ja äitini ehdotti, että ne voisi tehdä itse. Ilmeisesti olen hukkunut niin nykyaikaan, ettei tullut mieleenkään, että sitäkin voisi tehdä itse. Tomusokeria, sitruunavettä ja hanavettä ja meillä oli lapsille sopivat koristeet valmiina. Koristetuubeista muistan vain sen, miten kovasti on painettava eikä 3-vuotiaalla olisi ollut voimaa sellaiseen. Sen sijaan hän levitti lusikalla koristemassaa astiasta melkein tunnin papereihin.

Piparien leipomisen aikana saattaa pikkuväki kysyä muun muassa “Missä piparitaikina asuu?”

Koristeluihin tosin liittyi vahvasti tyttäremme alkanut kyselyikä. Sen tunnin aikana hän kysyi minulta missä omenat, tomaatit, hiiret, linnut, hanskat, vaatteet ja muumit asuu. Koristeluja lopetellessa hän kysyi missä piparitaikina asuu? En osannut vastata hänen kysymykseen heti. Myöhemmin hän vaati samaan kysymykseen uudelleen vastausta. Tällä kertaa onnistuin keksimään vastauksen ja sanoin, että piparitaikina asuu joulussa. Se vastaus kelpasi hänelle toistaiseksi ja hän rupesi nauttimaan pikkumyypiparia. 500 gramman Myllyn Paras piparkakkutaikina on sopivankokoinen pikkuväelle ja uunin jälkeen piparit maistuivat herkulliselle, joululle ja muistoille. Tehdäänkö teillä pipareita perinteisillä muoteilla vai poiketaanko välillä kaavasta?

Tämän artikkelin on kirjoittanut Kristiina

Ruuhkavuodet toimitus