Uhrataan kolme sormea joululle

Kuva: Jasmin Schreiber

“En mie kulta olen kontrollifriikki, mie vaan välillä jotenkin järkytyn, jos asiat ei mene niin kuin ajattelin”, sanoi mieheni, kun neljättä iltaa surrutin ompelukoneella kasaan yhtä yhteensä 69 huopataskusta, jotka tulisivat meidän DIY-joulukalentereihin. Hänen tokaisuaan edelsi puolen tunnin murjotus, sillä olin yhden huopakangasvärin loputtua yhdistänyt kahta väriä saadakseni mahdollisimman monta taskua tehtyä, jotta saisimme edes tyttömme kalenterin valmiiksi ennen joulukuun 1. päivää! Minusta hän oli kontrollifriikki ja anaali, vapaasti suomennettuna pikkutarkka, minkä lisäksi hänen nillityksensä taskujen yksivärisyydestä hiukan ärsytti. Minähän niitä olin yömyöhään ollut ompelemassa!

“Hauska koko perheen yhteinen jouluprojekti”, kuten mieheni oli asiaa mainostanut, ehti olla vähän kaikkea muutakin kuin hauskaa, ennen kuin saimme kuin saimmekin lopulta kaikki kalenterit väsättyä valmiiksi viisi minuuttia ennen päivän vaihtumista. Aikaahan olisi ollut kyllä vaikka kuinka, mutta mitä sitä liian aikaisin tai edes ajoissa aloittamaan. Suoraan syvään päätyyn vaan ja slmäpusseille omat henkarit. Olemme hulluja. Univelkaa oli kertynyt muutenkin, sillä Himpsu on heräillyt öisin painajaisiin tai nälkään, koska ei ole suostunut syömään kunnolla a) päivällistä ja b) iltapalaa. Univelan kerryttämisen lisäksi mieheni uhrasi kolme sormenpäätä kuumaliimapyssylle, ja rahaa valui usean kympin edestä kangaskauppaan. Tässä projektissa ei kyllä pätenyt tein-itse-ja-säästin -filosofia.

Joulukalenterin askartelu oli koko perheen yhteinen ”hauska” projekti.

Taaperomme tehtävänä oli koristella kalenterit erilaisilla kangaskuvioilla isin kanssa. Isin kanssa, koska isi on rennompi näissä asioissa. Tehokasta peliaikaa oli käytettävissä kaksi tuntia päikyn jälkeen, mutta kello kilkutteli iltapala-aikaa, eikä mieheni tehnyt elettäkään levittääkseen askarteluvälineitä lattialle. Asiasta piti huomauttaa, tapani mukaan mahdollisimman epärakentavasti. Sitten askartelu alkoi. Oli söpöä kuunnella, kun puoliso suostutteli iltavillejä lähentelevää tyttöä laittamaan Muumin kuvia “ihan mihin haluaa”, mutta ei silti taskujen eikä joulusukan sisälle. Liimasivat kolme kuvaa, sitten lapsi repesi liitoksistaan. Pikkutöppösten alle tallautui vielä ompelemattomat taskut, joiden kappaleet piti kerätä ympäri kämppää, kun hurrikaani viimein laantui pinnasängyn pohjalle. Siinä oli lapsemme osuus koko perheen hauskasta jouluprojektista. Päätimme, että koristelemme loput ensi vuonna. Minuutin yli puolen yön oli omilla paikoillaan lapsen kaurapatukat, smoothiet, sukat ja muut, sekä salakähmäisesti kaappien perille piilotetut herkut äidiltä isälle ja toisin päin.

Vaivannäkömme palkittiin. Kun taapero joulukuun ensimmäisenä aamuna sai kilarit, koska ei saanut ratsata saman tien kaikkia pussukoita ymmärsimme, että olimme iskeneet kultasuoneen. Kyllä tästä joulukuun joka aamuisesta huudosta kivan asian ympärillä kannatti ottaa takkiin unen, rahan, parisuhdesovun ja terveyden saralla. Seuraavana aamuna kiukku ei kuitenkaan kestänytkään enää niin kauaa, eikä sitä päiväkodin jälkeen enää aloitettukaan uudestaan. Uskallammeko toivoa tästä kivaa jouluperinteen alkua? Kolmantena aamuna asiasta pääsi jo keskusteluyhteyteen, vaikka sen lopputulema Himpsun mielestä olikin, että koko ajan on kyllä aamu, joten pussukat auki vaan!  Neljäntenä aamuna tapahtui ihme. Kiukku meinasi alkaa asiasta x ja sukka jo ennen sängystä nousua, mutta hei! “Mentäiskö sittenkin katsomaan, mitä tontut on tänä aamuna tuoneet?” “Joo!”

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.