Hei Joulupukki… En ole ollut tänä vuonna kovinkaan kiltti

Hei Joulupukki… En ole ollut tänä vuonna kovinkaan kiltti
Kuva: Alicia Slough

Teksti: Karoliina

Äitinä en ole ollut superäiti, niin kuin muut varsinkin sosiaalisessa mediassa ovat. Lapsillani ei ole aina hienot, siistit (tunnustan!) ja ehjät vaatteet päällä. Minulla meni kuukausi siihen, että tajusin kuopukseni sadevaatteiden olevan aivan liian pienet.

En ole ollut osallistuva äiti ja salaa olenkin kateellinen muille äideille, jotka rakentelevat lastensa kanssa legoilla, käyvät leikkipuistoissa ja askartelevat hienoja joulukalentereita. Kyllä minäkin kerran yritin tehdä joulukalenterin. Muistatko? Se oli se vuosi, kun en muistanut ikinä täyttää niitä kalenterin luukkuja kuitenkaan. Emme ole edes leikkineet ulkona lumihangessa posket punaisina lumihiutaleita eteerisesti hiuksillamme. Hemmetti, eihän tuolla pihalla ole luntakaan niin kuin muiden pihalla tuntuisi olevan.

En ole sisustanut lasteni huoneita tai kotiamme niin, että se olisi samanlainen kuin muilla. Lattialla juoksentelee sulassa sovussa lasten ja koirien kanssa villaiset koirat. Valkoiset sukat ovat toisinaan pohjistaan mustat, siksi perheessämme suositaankin tummia sukkia vaaleiden sijaan. Pöydät ovat täynnä kasoja: vaatekasoja, laskukasoja, mainoskasoja, lelukasoja. En myöskään osaa viikata sohvan päälle vilttiä yhtä kutsuvasti kuin muut. Sellaiseksi kutsuvaksi muka huolimattomasti heitetyn näköiseksi, mutta kuitenkin siistiksi -tiedäthän? Meidän viltteihimme on kaikkiin koira syönyt reiän ja niitä käytetään milloin kummitusleikkeihin, milloin majan rakentamiseen. En myöskään vieläkään ole askarrellut kuivattuja appelsiineja joulukoristeiksi tai paperisia tähtiä ikkunoihin. Sosiaalisen median perusteella niin kai olisi pitänyt jo tehdä monta kertaa.

Pahoin pelkään, etten oikein ole kunnon vaimokaan. Ensinnäkin teen aika pahaa ruokaa. Silloin, kun se ei ole pahaa, se on mautonta. En osaa leipoa kakkua. Ne ovat aina lässähtäneitä ja sisältä raakoja. Ääneen syytän uunia, mutta saattaa olla, etten taaskaan ole malttanut lukea valmistusohjeita loppuun asti. En juurikaan viitsi meikata. Juuri ja juuri muistan harjata hiukseni. Usein hiuksistani löytyy heinänkorsia ja saattaa niitä löytää myös alusvaatteistani. Ja niistä puheenollen: nekään eivät ole sellaisia hienoja pitsisiä, vaan enimmäkseen…noh, mahdollisimman mukavia. Söin myös Aviomieheni meetvurstit suoraan paketista lounaaksi, koska en jaksanut tehdä ruokaa -enkä edes pidä meetvurstista. Iltaisin nukahdan usein yhtä aikaa lasten kanssa. Ai laatuaikaa? Enpä taida jaksaa.

Ihan en ole varma siitäkään, olenko ollut hyvä ystävä. Ainakaan Instagramin feedini perusteella en ole kovin usein ollut nostelemassa viinilasia ystävien seurassa, käynyt vaeltamassa metsälenkeillä parhaan kaverini kanssa tai viettänyt perheineni aikaa ystäväni perheen kanssa vain kotoillen.

Ai niin ja työntekijänä…Työntekijänä olen ollut varsinkin surkea. Vai mitä sanotte sellaisesta työntekijästä, joka kesken kaiken ilmoittaa, että ei käy, en ala?  Ei kovin kilttiä, eihän? Mihin joutuikaan se kunnianhimoinen uraohjus, joka teki kaiken mukisematta silmissään toivo palkankorotuksista ja ylennyksistä? Mistä tuli tilalle tämä hämmentynyt nainen, joka ei tiedäkään, mitä työltään haluaa?

Mutta hei Joulupukki! Jokainen kolmesta lapsesta antaa illalla ja aamulla isot halaukset kertoen, että olen maailman paras äiti. Iltaisin saan käpertyä Aviomiehen kainaloon eikä hän valita, vaikka kesken elokuvan nukahdan siihen joka kerta ja herään vasta elokuvan lopputeksteihin. Vaikka ystäviä olenkin nähnyt kuluneen vuoden aikana aivan liian vähän, meille on kertynyt noin yhden romaanisarjan pituisia WhatsApp-keskusteluita. Kyllä minä tämän työjutunkin yritän vielä jotenkin saada takaisin raiteilleen. Sitten, kun olen siihen valmis.

Ai niin, tässä kai piti toivoakin jotain?  No..jos sitä lunta voisit järjestää? Ja (ison) rasian suklaata?

Karoliina

Täytän joka vuosi 25 ja olen äiti 2008 syntyneille kaksosille (tyttö ja poika, joilla on muuten eri syntymäpäivät) sekä 2015 syntyneelle Kuningas Ei:lle. Lasten lisäksi laumaani kuuluu kotimaista räppiä tehtaileva Aviomies sekä sekalainen seurue eläimiä. Asun perheeni ja laumani kanssa kiven heiton matkan päässä (jos sattuu olemaan TODELLA hyvä kivenheittäjä) Helsingistä maaseudulla 1800-luvun puolivälissä rakennetussa hirsitalossa. Tällä hetkellä elän keskellä urakriisiä enkä tiedä, milloin sitä vihdoin aikuistuisi tai täyttäisi edes 26. Niin elämästäni kuin jutuistanikin puuttuu usein Se punainen lanka, mutta koitan paikata sitä läjällä sarkasmia. Ainakaan aika ei käy tylsäksi, kun sohii sitä sun tätä joka ilmansuuntaan.