Kostonhimo vanhemmuuden motiivina

Kostonhimo vanhemmuuden motiivina
Kuva: Xan Griffin

Ymmärrettävästi vanhemmalta saattaa olla motivaatio hieman kateissa, kun penaali lentää naamaan, selkäpaska on tavoittanut kaikki olohuoneen pinnat, lapsi on keksinyt maalata hammastahnalla vessan seinän ja kesälomareissu menee pilalle, koska lapsoset tappelevat takapenkillä siitä, kumpi näki ensimmäisenä lehmän kakkaavan. Minulla on koko elämän mullistava motiivi hyvään vanhemmuuteen: kosto.

Kaikkea ei pysty suodattamaan. Välillä tulee suoranainen himo aloittaa palautteenanto niin, että viisaudenhampaissa köllöttelevä hammaskivi sinkoilee pitkin piennarta. Jos olette joskus nähneet vanhemman, joka ei karju lapselleen tai suorastaan paapoo tätä, hän on mitä todennäköisimmin ottanut motiivikseen koston.

Vallalla oleva ”Se on vain vaihe” -ajattelu tekee ihmisen lopulta hulluksi. Vaihe, tuo epämääräisin keksimämme määre ei kerro lopulta mitään kestosta. Rimpsu saa sinut elämään toivossa, että asiat jotenkin loppuisivat tapahtumasta joskus, mutta se on huijausta. Ennemminkin vaihe muuttuu vain vaikeammaksi vaiheeksi ja lopulta sekoat. Kostonhimo taasen pitää mielen virkeänä ja tavoitteen kirkkaana.

Hammurabin lain tyyppinen lähestymistapa ”silmä silmästä, itkupotkuraivari itkupotkuraivarista” on ihan okei, kunhan muistaa, että kostossa tärkeintä on ajoitus. Esimerkiksi et voi kostaa taaperoikäiselle maitolasin heittämistä lattialle heti, koska hän ei osaa siivota sitä vielä. Aiheutat vain itsellesi tuplatyön. Muutenkin sellainen välitön kostaminen on käsittääkseni oppikirjoissa luokiteltu sinne huonon vanhemmuuden kategoriaan. Siispä suunnitelma onkin yrittää olla mahdollisimman täydellinen ja läsnäoleva vanhempi, jotta kasvatat jälkikasvullesi noin parinkymmenen vuoden kiitollisuudenvelan. Kun ihmiselon ympyrä alkaa vääjäämättä lähestyä kohdallasi sulkeutumistaan, lapsesi ottavat sinut riippakivekseen, ja osat vaihtuvat. Sitten on sinun vuorosi iskeä.

Merkkaa ylös kaikki raivostuttava ja kostonhimoasi ruokkiva materiaali vuosikymmenten ajalta, jotta varmasti muistat vierittää kaiken takaisin. Excel-taulukko on tähän näppärä väline. Suodata kaikki kiukkusi taulukkoon ja jaksat jälleen jatkaa virkeänä kohti uutta känkkäränkkäkohtausta.

Lisäksi kostomotiivi motivoi pitämään itsensä terveenä ja kunnossa. Tarkoitushan on elää mahdollisimman pitkään, jotta pääsee sinne haperoitumis- ja höperöitymisvaiheeseen asti. Menee hyvä vanhemmuus hukkaan, jos vetelee ylettömästi roskaruokaa ja tilttaa eläkeiän kynnyksellä johonkin sydän- ja verisuonitautiin ilman koston kostoa.

Hauskintahan olisi, että kostamisen pääsisi toteuttamaan tietoisesti ainakin aluksi. Jos vaikka viisi ensimmäistä vuotta paskoisi housuunsa ihan vain koska haluaa kostaa. Sitten kun se viimeinen vahinko on käsillä, niin voisi todeta, että ”mä muuten oikeesti leikin ekat viis vuotta” ja näin saisi kostolleen yhä maittavamman huipentuman. Vaikeintahan on määritellä aloitusaika. 45-vuotiaana voi olla liian aikaista, 92-vuotiaana liian myöhäistä.

Raharikkailla vanhemmilla koston voi viedä vielä astetta tyylikkäämmälle tasolle. He voivat nimittäin testamentata kaiken omaisuutensa lastensa sijaan johonkin turhanpäiväisyyteen, kuten norjalaisten lampaiden hammashuoltoon satsaavalle organisaatiolle tai näyttävien selkäpaiseiden kasvattamis- ja jalostamisinstituutille. Vielä ehkä herkullisempi tyyli olisi jättää kaikki jollekin uusnatseille tai muille kivoille tahoille ja aiheuttaa rahattomuuden päälle vielä kunnon kohu. ”Hei, perustakaa näillä rahoilla teille joku mun poikani nimeä kantava rasistinen väkivaltajaos”.

Kostossa on yksi varsin iso mutta. Nimittäin voihan olla, että ensimmäisellä kerralla housuun kakatessasi jälkikasvusi pakkaa sinut autoon ja vie sinut jyrkänteen reunalle tai vähintään jonkun ränsistyneen vanhuuslaitoksen portille. Kai se täytyy vain luottaa sekä omaan että lastensa hyvyyteen.

Tästä lähtien aina, kun sattuu ja tapahtuu, muista ottaa hymy naamalle, taputtaa lasta päälaelle ja toistella mielessäsi:

”Se oon kohta mä, joka unohtaa miten sormikas puetaan käteen!”

”Se oon kohta mä, joka kakkaa housuun!”

”Se oon kohta mä, joka huutaa julkisilla paikoilla rivouksia!”

Lopun koittaessa muista huutaa kuuluisat viimeiset sanasi: ”Siitäs saitte!”.

Oskari

Oskari

Kaksosprinsessoiden iskä ja raskaana olevan vaimon ukko. Oman elämäni influensseri. Hauska mutta piikikäs. Elämästä ei selviä ilman huumoria, perhe-elämästä ei selviä ilman mustaa huumoria.