Yh-vanhemmuuden ristiriitaiset tunteet: “Ollapa hetki yksin hiljaisuudessa” -ajatuksesta isoon ikävään

Yh-vanhemmuuden ristiriitaiset tunteet: “Ollapa hetki yksin hiljaisuudessa” -ajatuksesta isoon ikävään

Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun tekee mieli mennä johonkin komeroon kuulosuojaimet päässä, että saa olla hetken hiljaisuudessa. Kun olet koko ajan tavoitettavissa, jaat itsestäsi aikaa lapsille, hoidat lasten koulun ja omat asiasi siinä sivussa sekä tietenkin huolehdit kodista, tulee väkisin joskus se hetki, kun huomaa ajattelevansa, kuten Irina laulaa: ”Mä haluun olla yksin, mä haluun olla hiljaa….”. Niin ihania kuin ne kotona kuuluvat lasten leikkien äänet ovatkin, kaipaa jokainen joskus hetken aikaa olla ihan vaan omien ajatustensa kanssa.

Tätä kirjoittaessa on tulossa taas se viikonloppu, josta iloitsee oman ajan muodossa, mutta toisaalta tietää jo, että jossain vaiheessa iskee ikävä. Koti on hiljainen, lasten lelut eivät valloita huoneita, kukaan ei innoissaan kerro päivän kuulumisia eikä kuulu se joskus rasittavaltakin tuntuva ”äiti, äiti!”. Koti on niin hiljainen, että se tuntuu ihan oudolta. Saako edes sanoa näin? Myöntää, että joskus kun kumpikin lapsista huutelee äitiä yhtä aikaa, voi se tuntua aavistuksen rasittavalta? Inhimillisiä tunteita, mutta silti niin ristiriitaisia, sillä tiedän niin monen ihmisen kaipaavan elämäänsä juuri näitä asioita. Ja onhan kyse omista lapsista.

Joka toinen viikonloppu on minulla vapaa viikonloppu vanhemman roolista – vaikka eihän siitä koskaan tietenkään irti pääse, eikä haluakaan. Vapaa vastuusta lienee parempi ilmaisu. Viikonloput on pyhitetty pitkille, rauhallisille aamuille, omille harrastuksille, lukemiselle, ystäville ja ihan vain olemiselle. Sunnuntaina huomaan, kun ajatukset hiipivät lasten kotiintuloon, kaulaan kietoutuviin käsiin ja kuiskauksiin siitä kuinka ikävä oli. Ikävähän noita pieniä aarteita on – ihan joka viikonloppu, kun he eivät kotona ole. Sitten taas kun lapset ovat kotona ja meno kiihtyy, kaipaan näitä hiljaisia hetkiä, kun voin käpertyä sohvalle viltin alle lukemaan hyvää kirjaa. Kun luen hiljaisuuden keskellä hyvää kirjaa, kaipaan lasten ääniä kotiin. Sellaista se kai on, yhden vanhemman perheessä elävän ajatusmaailma ja tunteiden vuoristorata.

Tämä oma, ristiriitainen aika tekee kuitenkin todella hyvää. Yksinhuoltajan, kuten muidenkin arjessa on huolehdittava myös omasta jaksamisestaan, palautumisestaan ja hyvinvoinnistaan. Eikö sitä sanota, että kun äiti voi hyvin, voi muukin perhe hyvin? Kun meidän Huvikummussa minä voin hyvin ja huolehdin hyvinvoinnistani, jaksan hupsutella ja puuhailla hauskoja juttuja pikkuväen kanssa. Jaksan kuunnella loputtomia tarinoita, lohduttaa surujen painamaa mieltä ja pyyhkiä poskilta kyyneleitä, jaksan kannustaa ja tukea, keksiä tekemistä ja heittäytyä mukaan leikkeihin.

Meidän kolmen kopla on kokoonpano, joka on onnellinen yhdessä. Välillä tulta ja tappuraa, mutta aina niin rakas ja juuri sen takia niin rikas, kun meillä on toisemme.

Jaana

Jaana

39v yhden prinsessan ja yhden pojanvintiön äiti. Iloinen innostuja, joka rakastaa uuden oppimista. Sielu tanssii keittiössä; leipominen ja kokkailu on lempparipuuhaa ja jauhot pöllyää monta kertaa viikossa. Nauttii lukemiseen uppoutumisesta. Jalat vievät säännöllisesti niin metsäpoluille kuin kuntosalille. Sydäntä lähellä järvimaisemassa rauhoittuminen, urheilu, lasten naurun kätkätys, syksyinen luonto, metsäretket, kahvihetket ystävien kanssa ja jalkojen alla narskuva pakkanen. Onni syntyy tavallisista arjen pienistä hetkistä.