Teksti Anna-Leena
Sevillassa on kaksi vuodenaikaa: ihan helvetin kuumaa kesä ja leuto loppuvuosi.
Helle alkaa huhtikuussa, pahenee kesäkuussa, saavuttaa huippunsa elo-syyskuussa ja alkaa helpottaa lokakuussa. Nyt ei puhuta +25 asteen miellyttävästä “hellerajat paukkuu” lämmöstä, vaan +45 asteen ihan helvetillisestä kuumuudesta.
Kokeile huviksesi seuraavaa: Ensi kerran, kun lämmität saunaa ja lämpömittari näyttää +50, mene saunaan vaatteet päällä. Heitä vähän löylyä kosteuden takaamiseksi. Aseta kattoon kirkasvalolamppu aurinkoa simuloimaan. Aloita normaalit aktiviteetit: pue lapset, juokse hetki paikallasi, kyykkää ja nouse penkiltä toiselle lapsi kainalossa. Laita lapsi välillä kyykkypissille. Yritä saada lapsia syömään. Jatka samaa 10 h ajan. Siltä tuntuu asua Sevillassa kesällä.
Ihan kun -30 asteen pakkasta ei pysty sanoin kuvailemaan espanjalaiselle, joka ei vaan pysty käsittämään sitä miltä tuntuu, kun nenäkarvat jäätyy, on mahdotonta käsittää sitä, mitä viikkoja kestävä +45 kuumuus tarkoittaa. Se ei ole “Aaaw ihanaa miten lämmintä!” vaan unettomia öitä, naamaan sulavia meikkejä ja hikoilevia korvia. Hiestä märkiä lakanoita ja pettäviä deodorantteja. Alusvaatteet hiertää ja hiukset liimautuu niskaan. Raskaana ollessani olin monesti aivan varma, että lapsivedet meni. Ei menny: se oli reisiä pitkin valuva hiki.
Aamulla ulkona voi liikkua normaalisti noin kello 9 asti. Sitten on liian kuuma mennä puistoon. Kumiset kiikut polttaa, mutta metallinen liukumäki se vasta polttaakin. Varjoa ei ole missään.
Kotona riisutaan vaatteet pois ja ollaan pikkuhousuissa, niin lapset kuin aikuisetkin.
Sitten vaan odotellaan. Voin kertoa, että odottavan aika on pitkä. Varsinkin Jos odotat 3 pienen lapsen kanssa 70 neliön kerrostaloasunnossa sitä, että kello on 22 illalla, että pääsette taas käymään ulkona.
Luit oikein: 22:00. Siihen aikaan espanjalaiset perheet syö iltaruokaa terasseilla, lapset leikkii puistoissa ja jokainen pieni tuulenvire saa aikaan ihastuneita huokauksia. Vihdoin pystyy liikkumaan ilman, että paita liimautuu selkään ja pyllyyn ilmestyy kiusallisia hikilänttejä.
Muistan miten paheksuvasti mulkoilin ravintolapöytien välissä juoksentelevien, äänekkäiden lasten vanhempia. “Miks ne ei mee nukkumaan? Lapsi raukat!”
Antakee anteeks vanhemmat! Mä en tienny!
Sevillassa ei ole uimarantaa, eikä meillä ei ole Sevillassa uima-allasta. Siispä sinä päivänä, kun kesäloma alkaa, me kurvaamme renkaat ulvoen hakemaan lapsia koulusta ja muutetaan joko ranta-asunnolle tai maalle koko kesäksi. Se on ainut tapa selviytyä kesästä tulematta hulluksi.
Suurin osa sevillalaisista tekee saman. Kaupunki tyhjenee ja autioilla kaduilla pyörii muutama palanut turisti (teitä on varoitettu) ja pari eksynyttä cucarachaa.
Siispä ensi kerran, kun näet lapsia ulkona “pöyristyttävän myöhään”, älä kauhistu. Taputa vaikka vanhempia selkään ja tokaise “Te entiendo”, “mä ymmärrän sua”.
