Kolikolla on kaksi puolta, vanhemmuudessa miljoona

Kolikolla on kaksi puolta, vanhemmuudessa miljoona
Kuva: Derek Thomson

Vanhemmuus on ihanaa. Vaikka hiukseni harvenevatkin, silmäpussini paisuvat ja kroppani meni jo parikymppisenä, en silti voi kuvitella mitään parempaa tässä elämässä. Lapset tuovat tolkuttomasti iloa ja eloa  jokaiseen päivään tavalla, johon mikään muu ei pysty.

Nyt kun se on sanottu pääsemmekin asiaan. On yksi asia, jota inhoan vanhemmuudessa erityisen paljon, ja se on sen kuormittavuus. On muutama asia, joita voi satavarmasti luvata tapahtuvan tämän taipaleen aikana. Tässä niistä muutama:

Tulet olemaan koko loppuelämäsi huolissasi

Tämä tapahtuu heti siitä hetkestä lähtien, kun raskaustesti antaa positiivisen tuloksen eikä se tule loppumaan koskaan. Raskausaika itsessään on jo luku sinänsä (onko vauvalla kaikki hyvin, onhan se terve, eihän mitään tapahdu), mutta silloin sentään tiedät koko ajan missä pentu on. Synnytys on jo kokonaisen kirjan arvoinen asia (sattuu ja niin perkeleesti), mutta siitä lähtien lapsi on kehosi ulkopuolella ja laajentaa reviiriään koko ajan kauemmaksi sinusta. Jokainen vanhempi, jonka kanssa olen puhunut, on kertonut ettei huoli lopu eikä vaimene, aivan sama onko lapsesi vuoden vai viidenkymmenen ikäinen. Aina sattuu ja tapahtuu ja vielä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa.



Tulet olemaan väsynyt koko loppuelämäsi

En ole nukkunut kokonaista yötä kymmeneen vuoteen (ellei oteta lukuun satunnaisia vapaahetkiä nautintojuomien parissa, mutta sitä ei hirveän levolliseksi uneksi voi kutsua). Yleisesti kiertää valhe, jonka mukaan vauvavuoden jälkeen helpottaa, mutta se on täyttä potaskaa: joko niitä lapsia tulee tehneeksi lisää, jolloin vauva- ja taaperoaika pitenee, tai sitten olet vain liian huolissasi nukkuaksesi.

Elämänhallintasi katoaa, jos ei kokonaan niin ainakin osittain, koska se ei ole yksinkertaisesti enää omassa hallinnassasi

Pieni armeija itsetekemiäsi paholaisia pitelee elämääsi otteessaan määräten niin päivä-, ruoka- kuin unirytminkin. Kun saat siivottua yhden nurkan on toisessa jo kaaos päällä. Saat pestyä yhden takapuolen niin toinen on jo kaatanut puurot päälleen. On vasukeskustelua, vanhempainiltaa ETÄNÄ, harrastuskuskausta, leikkitreffejä, ruoka- ja pyykkihuoltoa ja katastrofinhallintaa yhtenä hyökyaaltona. Samalla pitäisi pitää huolta myös itsestä, käydä töissä, yrittää kuntoilla, nähdä ystäviä ja tehdä jotain, joka joskus oli sitä kuuluisaa omaa juttua. Se on vaikeaa, kun rauhallisellakin hetkellä joku huutaa “ÄITIIII!”

Löydät itsestäsi täysin uusia puolia, kuten vaikka kykysi rakastaa rajattomasti ja vastaavasti missä hermojesi rajat menevät

Mieheni muistaa kuinka minulla aikanaan oli lehmän hermot, jotka eivät pettäneet koskaan. Samaan syssyyn hän jatkaa muistavansa, että samoihin aikoihin minulla oli myös täydellinen kroppa. Sen jälkeen lapsia on tullut yhden seuraksi kaksi lisää, hermot ovat riekaleina ja kroppakin on hauskalla tavalla muodokas (muotoja on kyllä, mutta väärissä paikoissa). Valitettavasti hermojeni riekaleisuus näkyy välillä turhan rajuina tunteenpurkauksina. Lapsillani on suora yhteys mielihyvähermostooni, mutta myös niihin nappeihin joista äidin saa näkemään punaista. Mikään ei pilaa päivää paremmin kuin huutokilpailu muutaman vuoden ikäisen kanssa. En ole humalahakuisesta juomisesta saanut koskaan yhtä suuria morkkiksia kuin niistä kerroista, kun olen “alentunut lapsen tasolle” ja ruvennut huutamaan tälle. Tämä on asia, joka itsessäni turhauttaa eniten ja jossa myös teen eniten töitä itseni kanssa.



Lista voisi jatkua loputtomiin. Joka tapauksessa: nykyään onneksi saa jo puhua ääneen vanhemmuuden vaativuudesta. Omaa kiiltokuvaa ei tarvitse kiillottaa niin kiiltäväksi, että häikäisee (himmeä on ihan hyvä) ja vertaistukeakin on saatavilla jokaisessa vanhemmassa. Jokaisella on omat kompastuskivensä tällä reissulla, joka on maailman kuluttavin, mutta myös ylivoimaisesti mahtavin.



Vain hullu tälle matkalle lähtee, mutta onneksi meitä hulluja riittää.

Riina K

Riina K

Olen kolmekymppinen kolmen lapsen äiti. Tahtoisin vanhempana olla kuin Muumimamma, mutta usein päädyn samaistumaan Niiskuneitiin: "Minä olen äiti ja äidinrakkauteni on ylitsevuotavaa, mutta nyt alan olla myös pahasti rasittunut äiti." Kyllä, rakastan Muumeja.