Unohtuiko rakkaus ruuhkavuosien jalkoihin? Näin pelastat parisuhteen!

Aforismin taustakuvassa näkyy sumuisena pieni lapsi. Teksti puhuttelee pienten lasten vanhempia. ”Rakasta minua silloinkin, kun minua ei ole helppo rakastaa.” Tärkeä neuvo vanhemmille, eikö vain? Miksi sitä on niin vaikea kohdistaa myös omaan kumppaniin?

Esimerkiksi kirjoissa, blogeissa, artikkeleissa, ja neuvolan tädin oppaissa. Monenlaisissa eri  teksteissä todetaan pikkulapsiajan olevan aina parisuhteelle kriisi. Eroa vauvavuotena tulisi välttää, ja odottaa, että tilanne asettuu arkisemmaksi ja tasaisemmaksi. Yövalvomiset ovat takana päin. Tissitakiainen, tai pieni pullomaisteri on oppinut syömään aikaihmisten ruokaa, eikä enää tarvitse kokata ties kuinka montaa eri sorttia. Lapsi on aloittanut päiväkodin, ja on jo niin iso, että pärjää hyvin hoitajan kanssa antaen vanhemmille välillä vapaa- aikaa. Nyt siis tilanne on rauhoittunut, rutiinit astuneet elämään, ja vanhemmilla toisinaan aikaa jopa toisilleen. Nytkö parisuhde taas kukoistaa, onko kaikki nyt hyvin?

Naiivina, asiasta mitään tietämättömänä tulee ennen lasta ajatelleeksi: Kaikkihan on vain järjestelykysymys. Noh, koliikkivauvan, allergikon ja ”korvalapsenkin” äitinä voin todeta tappioni. Huonoilla yöunilla, hoitajan vuorotyön, ruuanlaiton, tiski-, pyykki-, ja siivoussirkuksen jälkeen… Jos illalla tulee asiayhteydestä riippumatta edes aiheeksi organisointi, järjestelykysymys, tai ”se on vaan itsesä kiinni”, tulee ne valitettavasti osoittaneeksi suoraan osoitteeseen, johon harvemmin aurinko pilkahtaa. Omalta puoleltamme voimme allekirjoittaa tämän myös toisen vanhemman puolelta. Työpäivä palkkatyössä, oman toiminimen hommat, remontti, ja asia josta ei tingitä (hyvä niin): Lapselle annettu päivittäinen aika, ja yhteinen nukkumaan laittaminen. Tämän jälkeen joko hommien jatkaminen, tai sammuminen sillä sekunnilla kun Dermosilin tuoksuinen hiustupsu hipaisee tyynyä. Kun vapaa- aikaa siunaantuu, haluavat molemmat nollata päätä omalla ajalla toisen vanhemman toimiessa lapsenvahtina. Jokainen varmasti osaa laskea, ettei parisuhteelle juuri jää aikaa. Miten rakkaus sitten kestää?

Valitettavan monella ei kestäkään. Yhteisen ajan, ja läheisyyden puute ajaa meitä väkisinkin erilleen myös henkisesti. Toisesta tulee itsestäänselvyys. Joskus katkeroidutaan. Joskus vain havahdutaan siihen rintaa repivään tunteeseen, että yhteys on kadonnut. Omaa kumppania on ikävä, vaikka hän nukkuukin siinä puolen metrin päässä. Toisinaan parisuhde vain jätetään ”odottamaan” parempaa aikaa, ja unohdetaan sinne. Toisinaan ruuhkavuodet muuttavat sitä niin paljon, ettei sitä tunnista omakseen. Äiti ahdistuu muuttuneesta kehostaan, eikä aina ymmärrä myöskään hormonien tuoksintaa korviensa välissä. Isä vierastaa puolisoaan, ennen itsevarma ja iloinen supernainen on muuttunut epävarmaksi itsestään ja ahdistuneeksi. Joskus aletaan nähdä toisessa ainoastaan huonoja puolia, ollaan kateellisia toisen vapaa- ajasta ja kiinnitetään huomio pelkästään siihen, kuinka epätasaisesti kotityöt ovat tälläkertaa jakaantuneet.

Hyvät äidit, ja hyvät isät. Ongelma on varsin arkaluontoinen, eikä vastaa millään tasolla niitä stereotypioita, joita ihanasta lapsiperhe- elämästä luodaan. Nykyaika, ja sosiaalisen median luomat paineet ainoastaan vahvistavat sitä epäonnistumisen tunnetta, että meidän perheellämme ei olekaan yhtä ihanaa, kuin somen feedit ovat pullollaan. Henkilökohtaisesti näen asian päinvastoin. Te juuri olette niitä sankareita, kun vastaatte oikean elämän haasteisiin. Niistä haasteista on mahdollista selvitä, jos molemmat oikeasti haluavat. Haluan tarjota teille omat vinkkini selviämiseksi ruuhkavuosien jaloista.

1. Puhu ja kuuntele

 Kysy toiselta, että mitä kuuluu? Mitä päivä on sisällään pitänyt. Kerro omista tuntemuksistasi rehellisesti. Osoita kiinnostuksesi aidosti, ja ole läsnä, kun toinen kertoo omia asioitaan. Heti ei voi keskusteluiden suhteen vaatia ”sukellusta syvään päätyyn”, vaan on aloitettava perusjutuista. ”Mitä sinulle kuuluu tänään?” Keskustelut syventyvät kyllä, kun luottamus rakentuu pikkuhiljaa uudelleen.

2. Kosketa

Tässäkään ei voi heti lähteä ”mopolla moottoritielle”. Osoita läheisyyttä herätessä, töihin lähtiessä, kotiin tullessa, nukkumaan käydessä, ihan vaan ohimennen keittiössä, tai kainaloon käpertyen televisiota illalla katsoessa. Äkkiä se siitä jälleen syvenee, kun kun pikkuasioihin kiinnittää tarpeeksi paljon huomiota.

3. Kerro asioita, joita itse haluaisit kuulla

Jos itse haluaisit päivittäin valituksia tekemättömistä asioista ja yhteisen ajan puutteesta, keep going. Mieti voisiko jotain negatiivista jättää joskus sanomatta, sillä se varmastikaan ei ole unohtunut vaikkei kokoajan huomauttelisi. Mikäli kuitenkin haluaisit itse kuulla esimerkiksi joskus kehuja ulkonäöstäsi, aloita kehaisemalla ensin toista.

4. Merkitkää yhteinen aika kalenteriin etukäteen

Tästä molemmat pitävät kiinni, eikä yhteisten treffien aina tarvitse olla erikoista tekemistä. Tai voi olla, mikäli niin itse haluatte. Etukäteen sovittuna on myös aikaa järjestää lastenhoitaja hyvissä ajoin.

5. Apua on saatavilla

Itse henkilökohtaisesti suosittelen pariterapiaa kaikille, vaikka tuntuisi, ettei mitään suurempaa ongelmaa olisikaan. Valtavasti uusia näkökulmia! Yhteisiä keskustelukäyntejä on saatavilla joko ihan kunnallisen perheneuvolan kautta, tai vaihtoehtoisesti seurakunnan perhetyön kautta. Jälkimmäisessä ei tarvitse pelätä joutuvansa puhumaan uskonnosta, mikäli niin ei itse halua.