Kohti lapsiviikkoa

Kohti lapsiviikkoa

On taas keskiviikko. Meidän vaihtopäiväämme edeltävä päivä. Näpyttelen töitä hyvällä fiiliksellä kotona. Juttua syntyy ja ulkona näyttäytyvä aurinko saa hymyn huulille. Lapsen kuva tietokoneen vieressä muistuttaa siitä, että huomenna onneksi taas nähdään. Kun kohta viikko on mennyt viime kerrasta, alkaa ikävä olemaan jo melkoinen. Toki sitä on helpottanut päivittäiset videopuhelut ja hymiöiden sekä GIF-kuvien täyttämät kymmenet viestit. Erilaiset hymiöt ja kuvakkeet ovat selvästi parasta ekaluokkalaisen mielestä.

Mennyt viikko oman itsensä seurassa on ollut tällä kertaa täynnä vauhtia, enkä juuri ole ehtinyt kunnolla pysähtymään. Useasti olen miettinyt, että tällä lapsivapaalla viikolla pitäisi ladata akkuja ja ottaa vähän iisimmin. Välillä se onnistuu, välillä taas ei sitten ollenkaan. On sekin taito täyttää lapseton viikko kaikilla mahdollisilla aktiviteeteilla, jotta vähentää ruuhkaa taas lapsiviikolta. Ruuhkaviikon merkitys voi olla moninainen. Etten vaan olisi astunut taas suorittamisen ansaan.

Saan tehdä jonkin verran myös reissutöitä ja ne vaativat aina veronsa. Niin tälläkin kertaa. Muutama päivä tienpäällä. Siihen päälle pari huonosti nukuttua yötä näkyvät kummasti naamassa. Hetken aikaa aamulla pitää tuijotella peilikuvaa, että tunnistaa itsensä. Taas harkitsen vakavasti silmänympärysvoiteen hankkimista. Olisinpa nukkunut hitusen enemmän pankkiin tällä kertaa.

Minulle on muodostunut melko hyvä rutiini keskiviikolle, ennen kuin lapseni tulee. Käyn kaupassa, vaihdan lakanat, pyykkään, jotta voisin keskittyä ihan vaan olemiseen seuraavina päivinä. Jos oikein saan tehovaihteen silmään, teen myös muutaman päivän ruoat valmiiksi.

Saa nähdä, koska lapsi huomauttaa, että ”Iskä pliis, ei enää makaronilaatikkoa.”

Vaihtopäivä on aina vaihtopäivä, vaikka sitä olisi harjoiteltu kuinka pitkään. Viikon mittaan kerrytetty ikävä näkyy lapsesta ja se voi pulpahdella pintaan eri tavoilla. Siksi koen tärkeäksi, että vaihtopäivä meillä on kiireetön ja rauhallinen. Melkein aina vietämme illan leffan tai pelien parissa. Olemme vaan. Vaatii muuten harjoittelua sekin. Ainakin itseltäni.

Myönnän, että valmistautuminen menee helposti suorittamisen piikkiin. Varsinkin kiireisillä viikoilla olisi hyvä muistaa se kaikista tärkein, armollisuus itseään kohtaan. Luulisi olevan helppoa, mutta ei se sitä aina ole. Jos en ole käynyt täyttämässä jääkaappia valmiiksi, niin mitä sitten. Tai, jos seepralakanat eivät olekaan puhtaat, niin kyllä se uni silti tulee. Kunhan olemme molemmat henkisesti ja fyysisesti paikalla, niin kaikki sujuu.

Jussi

Kovaa vauhtia kohti 40 ikävuotta kiihdyttävä lapsekkaan ja vilkkaan mielikuvituksen omaava vuoroviikkoisä, jolla arjen palapeli koostuu monesta osasta. Toisella viikolla täyden intensiteetin lapsiarkea soppakauhan varressa, pyykkivuoren keskellä. Toisella taas jotain ihan muuta. Kahden arjen jatkuvaa yhteensovittamista ja aikatauluttamista, josta ei muuttuvia tilanteita puutu.