Lapsuusiän masennus nostaa riskiä moniin fyysisiin sairauksiin aikuisiällä

Lapsuusiän masennus nostaa riskiä moniin fyysisiin sairauksiin aikuisiällä
Kuva: Adrian Swancar

Ruotsalaistutkimuksesta on selvinnyt, että lapsena tai nuorena masennusta potenut saattaa sairastua lukuisiin fyysisiin sairauksiin selvästi suuremmalla todennäköisyydellä kuin ikätoverinsa. Osittain syinä olivat muut mielenterveyden ongelmat ja päihteiden käyttö.

Tutkimuksessa seurattiin yli 1,5 miljoonaa ruotalaista poikaa ja tyttöä, joista 37 000 olivat sairastukseet masennukseen 5-19-vuotiaana. Tutkimukseen osallistuneet nuoret olivat 17-31-vuotiaita seurannan päättyessä.

Seurannasta selvitetyn analyysin mukaan masennukseen sairastuneilla oli suurentunut riski sairastua 66 sairauteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin muun muassa unihäiriöitä, kakkostyypin diabetesta, hepatiitteja sekä munuais- ja maksasairauksia – kaiken kaikkiaan yhteensä 69 eri sairautta. Huomattiin, että vammautimiset ja erityisesti itseaiheutetut vammat olivat lapsena tai nuorena masentuneille yleisempiä. Lisäksi riski menehtymiseen seurannan aikana oli suurentunut.

Naisilla, jotka olivat lapsena sairastuneet masennukseen, tuli aikuisiällä etenkin virtsateiden, hengitysteiden tai ruoansulatuskanavan infektioita. Lisäksi heillä oli paljon vammautumisia. Miehillä esiintyi muun muassa lihavuutta, keliakiaa, ihottumia sekä sidoskudosten ja kilpirauhasen sairauksia.

Suurentunutta riskiä eri sairauksiin voidaan selittää myös muilla mielenterveysongelmilla ja etenkin päihteiden käytöllä tai masennuksella.

Tutkijoiden mukaan tulokset ovat huolestuttavia, mutta huomionarvoista on se, ettei heidän aineistostaan voi päätellä kaikkien sairauksien suoraa yhteyttä pelkästään lapsuusiän masennukseen. Tulokset kuitenkin korostavat sitä, että lasten ja nuorten masennushoidolla on hyvin tärkeää. Mahdollisien fyysisten sairauksien huomaaminen ajoissa on myös suositeltavaa laajojen terveystarkastusten avulla.

Tutkimukset osoittavat, että masennusta sairastaa vajaa prosentti alle 8-vuotiaista, 3 prosenttia alle 13-vuotiaista ja 6 prosenttia 14-18-vuotiaista.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus