Huonosti nukkuva lapsi – Myytti, johon ei usko ennen kuin sellainen osuu omalle kohdalle

Huonosti nukkuva lapsi – Myytti, johon ei usko ennen kuin sellainen osuu omalle kohdalle

Teksti Rouva Tirehtööri

Tytärlapsi nukkuu hyvin. Hän on ollut aina super-nukkuja. Nukkui jo sairaalasta asti pitkiä pätkiä yöllä ja myös useat, pitkät päiväunet. Enkä tarkoita tässä nyt leveillä, hän oli esikoiseni, enkä tiennyt etteivät kaikki vauvat nuku hyvin. Tässä kohtaa voisi ajatella, että olin energinen ja aikaansaava kotiäiti. En sitten todellakaan ollut. Maailmani oli juuri mullistunut ja pelkästään elämästä selviytyminen uuden ihmisen kanssa vaati veronsa. Olin rättiväsynyt.  

Poika Poikanen syntyi, kun Tytärlapsi oli 2v5kk. Olin suunnitellut kuinka saan omaa aikaa kun molemmat nukkuvat päikkärit samaan aikaa. Eivät nukkuneet. Tytärlapsi kieltäytyi päiväunista tasan siitä lähtien kun kotiuduimme Poikasen kanssa sairaalasta. Eikä vaikuttanut edes kaipaavan unia, toisin kuin minä.. Onni oli, että myös Poikanen nukkui yöt hyvin. Ja edes hänelle maistui pitkät päiväunet. Silloin laitoin Tytärlapselle surutta Muumit pyörimään ja pidin hetken hengähdystauon.  

Raivotar onkin sitten täysin oma lukunsa. Hän tuntui vaativan elääkseen ihan muita perustarpeita kuin unta. Sen enempää ottamatta kantaa sopiviin ikäeroihin, tämä meidän sirkuksen malli tuntui vallan passelilta; isommat Lisäosat osasivat jo pääasiassa toimia itsenäisesti ja jopa auttoivat (ihan omasta tahdostaan) vauvan kanssa. Kun menin sairaalaan Raivotarta hakemaan, olivat edellisen painoksen Lisäosat muuttuneet ja vanhentuneet vuosia. Tai siltä ainakin tuntui. Mutta yksi asia pysyi; edelleen he nukkuivat vaikka maailma olisi ympäriltä räjähtänyt. 

Raivotar ei sitten nukkunut yöllä. Eikä päivällä. Silloin tällöin pieniä torkahduksia. En voi käsittää miten kukaan pärjää niin vähillä unilla. Eikä hän ehkä aivan täysin pärjännytkään (viitaten lempinimeen, jonka hän sai muutaman viikon ikäisenä..). Ja juuri kun tuntui, että tähdet olivat asettuneet kohdilleen ja yöt alkoivat olla nukkumista varten ja kesän viilentyessä syksyksi ja siitä talveksi, alkoi päiväunet maistua viileässä ulkona, vaunuissa, tuli hampaita. Tai ei ne mitenkään helposti tulleet, vaan tekemällä tehtiin. Ja itkettiin ja tehtiin. Oli kuplia mahassa ja korvatulehdus. Ihan mikä tahansa, joka pyöräytti maailman taas uudelle radalle. Oli unitaantuma ja eroahdistus. Oli painajaisia ja kasvukipuja. Tai mistä minä tiedän, mutta ainakaan hän ei nukkunut.  

Raivotar alkoi nukkua pääasiassa kokonaisia öitä ehkä yhdeksän kuukauden ikäisenä. “Ehkä” siksi, ettei todellakaan ole kirkkaita muistikuvia ajasta, jolloin tämä käänne tapahtui.. Eikä se mikään kiveenhakattu muutos ollutkaan. Nytkin, Raivottaren ollessa 1v6kk, on alkanut jälleen yözembalot. Hän kyllä nukahtaa nätisti itsekseen (tämän eteen on tehty hartiavoimin töitä!) mutta herää 30-60 minuutin jälkeen itkemään. Eikä rauhoitu ennen kuin käyn häntä sylittelemässä. Tätä voi tapahtua yössä kerran tai kymmenen. Sen verran reunalla eletään, ettei koskaan tiedä millainen yö on edessä. Ehkä ne on ne hampaat.. Tai alkava flunssa. Mitä näitä nyt on. En halua sanoa, että “se on vain vaihe” (vaikka sitähän se on), koska tuntuu että lasten kanssa aina on joku vaihe menossa. En todennäköisesti enää koskaan nuku täydellisen hyvin (koska esiteinistä tulee teini ja kohta aikuinen, missähän se viipottaa ja kenen kanssa ja onkohan kaikki hyvin ym., Poikanen rimpuilee hetikohta perässä ja no, Raivotar on vielä niin pieni, että vaiheita vaiheiden perään on vielä paljonkin edessä) mutta yritän löytää sen kultareunuksen tähänkin asiaan; ainakin he ovat sen kaiken valvomisen arvoisia, minun omat, maailman parhaat syyt valvoa.  

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.