7 vinkkiä sujuvaan automatkailuun lasten kanssa

Kuva: Martin Kallur

Jos jotain olemme tehneet lasten kanssa, niin istuneet autossa. Useimmiten automatkat kestää alle tunnin, mutta olemme ajelleet monta kertaa jopa 1500 km viikonlopun aikana.

Keskimmäisen ollessa kolmen kuukauden ikäinen uskaltauduimme jopa Rankan Provenceen roadtripille. Meille lapset eivät ole koskaan olleet este matkailulle, päinvastoin. Tyyliä on pitänyt muuttaa ja esimerkiksi lentokentillä yöpymisestä olemme luopuneet, mutta muuten lasten kanssa on ollut oikein kiva matkustaa.

Tässä meillä parhaiten toimineet vinkit sujuvaan automatkustamiseen

Suunnittele reitti

Katso mitä kivoja uusia kaupunkeja tai kyliä on matkan varrella ja
suunnittele pysähdykset. Meille pysäkit on pitkällä matkalla kiva osa matkaan, ei vain pakollisia jaloittelu-pissipysäkkejä huoltoasemalla.
Pysähdyksiä tehdään vähintään parin-kolmen tunnin välein, varsinkin jos matkustetaan vauvan kanssa. Me katsomme yleensä kartasta, missä kaupungeissa halumme pysähtyä, mitä nähtävyyksiä niissä on ja etsimme valmiiksi kivoja mahdollisia ruokapaikkoja. Meillä on aina myös mukana välipaloja ja juomista, mutta autossa ei meillä turvallisuussyistä syödä.

Anna mahdollisuus juoksenteluun

Pysähtyessä pidemmäksi aikaa, yritä löytää leikkipuisto tai alue missä lapset voivat vapaasti juosta vaikka edes 15 minuutin ajan. Vanhemmat voivat samalla oikoa jalkoja ja hengitellä syvään. Uudet puistot jäävät yleensä matkoilta lapsille ihan erityisesti mieleen.

Automatkaa kannattaa rytmittää pienillä pysähdyksillä ja ympäristön tutkimishetkillä.
Yllätysreppu matkaan

Minä valmistan yleensä lapsille yllätysrepun, missä on uusia värityskirjoja, kyniä, tarrakirjoja, piirrustuspaperia ja jos oikein hullaannun: muovailuvahaa. En anna kaikkea kerralla, vaan pikkuhiljaa lasten tylsistyessä kaivelen uusia yllätyksiä kehiin. Kerran annoin taaperolle tyhjän muovipullon ja pussillisen raakoja makarooneja. Hän tiputteli
niitä onnellisena pulloon varmaan puoli tuntia. Lapset jaksaa yllättää. (Tämä toimii vauvojen ja taaperoiden kanssa turvallisuussyistä vain sillon, jos istut itse takapenkillä vahtimassa, että makaroonit eivät mene suuhun.)

Tablet täyteen lemppari ohjelmia ja lauluja

Olemme päättäneet, että matkustaessa ei mietitä ruutuaikaa. Tärkeintä on tyytyväiset matkustajat. Tablettia käytetään kuitenkin vasta sillon, kun kaikki muut kikat on kokeiltu, koska olemme huomanneet ruudun tuijottamisen lisäävän matkapahoinvointia.

Autopelit ajanvietteeksi

Erilaiset pelit isompien lasten kanssa on hauskaa viihdettä myös aikuisille. Meidän lemppareita on:

-“Arvaa mitä ajattelen” eli voit ajatella mitä tahansa asiaa maan ja taivaan välillä ja toiset kyselee “kyllä tai ei” -kysymyksiä. (Onko se eläin? Onko se pyöreä? Voiko sitä syödä?) Helpompi versio on espanjalainen “veo veo” eli “näen näen”, jolloin arvattavan asian pitää olla sellainen, minkä kaikki näkee sillä hetkellä.

-Tavupeli, eli seuraavan henkilön pitää keksiä sana, joka alkaa edellisen sanan viimeisellä tavulla, esim. Ko-ti/ti-la/la-pi-o. jne. Pienemmille lapsille annetaan anteeksi tavutusvirheet, kunhan sana on sinne päin ja kaikilla on kivaa.

-Autojen laskenta. Kaikki valitsee värin ja laskee montako sen väristä autoa ajaa ohi.

-Tee valmiiksi “I spy…” tyylinen lista asioista, mitä lasten täytyy bongata ikkunasta ja ruksia listalta. Netistä löytyy paljon ideoita.

Automatkailun tulee olla mukava kokemus koko perheelle.
Jaksota matka

Me jaamme yleensä pidemmät, esim. 7h matkat kolmeen osaan. Meille sopii parhaiten, että ajamme ensin noin 3h, sitten 2,5h ja lopuksi, kun kaikki on jo väsyneitä 1,5h. Ajat on tietenkin lasten kanssa hyvin suuntaa antavia ja jos on vessahätä/vauva itkee, niin pysähdymme vaikka 15 kertaa.

Seitsemäs vinkki: Jos lapset nukahtavat, unohda kaikki edellä mainittu, paina kaasu pohjaan ja aja hyvä ihminen niin kauas kuin ikinä pystyt.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.