Aikamatkalla lapsuuteen – 3D kosminen leijonankesyttäjä

Aikamatkalla lapsuuteen – 3D kosminen leijonankesyttäjä
Kuva: Ivan Diaz

Teksti Anne Maria

Kiipeilin puissa, rakensin majoja ja koitin parhaani mukaan määrätä missä se lapsuudenkodin kaappi seisoo. Äidin uhkasin laittaa pesukoneeseen, jos hän olisi purkanut minun vaivalla rakentamani majan keskellä olohuonetta. Vieraat olivat tulon päällä, mutta kahvittelupöydän alla oli tärkeämpää meneillään. Viisivuotiaana ilmoitin juhlavasti, että minusta tulee isona leijonankesyttäjä. Yksi lempileluni oli View-Master, jolla näki seitsemän kuvaa kolmiulotteisena. Kaksi niistä ikuistui verkkokalvoilleni ja pystyn näkemään ne edelleen silmissäni. Toinen oli kuva avaruudesta ja toisessa oli leijonankesyttäjä. Kuinka ollakaan luonto, eläimet ja avaruus ovat aikuisenakin lähellä sydäntäni.

Sanotaan, että pojasta polvi paranee. Vaikka poikani ei osaa puhua, niin hän olisi jo laittanut minut monta kertaa pesukoneeseen, jos olisi halunnut. Nooa on kotimme tirehtööri ja määrää tahdin, joka on usein päätähuimaava. Samaan aikaan minun pitäisi laulaa, lukea kirjoja ja laittaa ruokaa hänen suuhunsa. Komentoja tulee tasaiseen tahtiin. Siinä samalla pitäisi pystyä seuraamaan aikaa. Aivan mahdoton tehtävä. Minulle ei tähän ikään mennessä ole kehittynyt ymmärrystä mihin aika katoaa. Alan vahvasti epäillä sen koko olemassaoloa. Lapsuudessa tuokin piirre oli nähtävissä, kun koulumatkoihin kului aikuisten mielestä käsittämättömän pitkä aika. Jonnekin se on aina kadonnut eikä ole vieläkään löytynyt.

Todellinen ja syvin olemus piirtyy meissä selkeästi lapsuudessa. Ilman yhteiskunnan ja ympäristön kuorikerroksia lapsi on täynnä omaa voimaansa ja hyvin tietoinen itsestään. Kaikki voivat kuulla korvissaan päiväkoti-ikäisen naperon sutkautuksia tai päämäärätietoisia suunnitelmia esimerkiksi tulevaisuuden ammatista. Pienen lapsen itsevarmuus on ilahduttavaa ja sen soisi säilyvän hänellä läpi elämän. Usein kuitenkin yksi jos toinenkin ympäristötekijä koittaa mahduttaa kaikkia samojen raamien sisälle. Jos suuresta ja mahtavasta astronautin alusta koitetaan väkisin tehdä vaikka lakimies, niin millaisen kuvan se luo lapselle. Vai voisiko hän olla hyväksytty ja arvostettu sellaisena kuin on? Jos kokee olevansa eksyksissä ja hakee paikkaansa maailmassa voi tehdä aikamatkan omaan lapsuuteensa ja löytää oman puhtaan identiteettinsä, sielun palon ja intohimon elämään. Jokainen ihminen kasaa itseensä elämän varrella opittuja uskomuksia ja toimintamalleja, joita kuorimalla voi löytää itsensä ja rauhan sisältään.

Minä jaksan uskomattomia asioita saadessani toteuttaa syvintä olemustani. Mitä syvemmälle pääsen itseeni, sitä enemmän voimistun. Se antaa minulle voimia olla hyvä äiti ja nähdä ihmisten sisäinen viisaus. Lapset opettavat meille kuinka ainutlaatuinen jokainen ihminen on. Tunsin vuosia riittämättömyyden tunteita, kun en keksi mitään hienoa ja jännittävää Nooalle koettavaksi. Kerran vuodessa olen onnistunut räjäyttämään potin ja tarjoamaan hänelle jonkun elämyksen. Yleensä yritykset ovat saaneet nihkeän vastaanoton. Lopulta olen alkanut oikeasti sisäistää kuinka tyytyväinen ihminen voi olla kuullessaan joka ilta saman tarinan tai leikkiessään joka päivä samalla lelulla. Nooa on ikionnellinen, kun laulan hänelle samat laulut päivästä toiseen. Hän ei halua mitään uutta ja mahtavaa. Hän haluaa jakamattoman huomion tärkeältä ihmiseltä ja se on ainoa, jonka hän haluaa. Siinä konkretisoituu yksi elämän suurimmista opeista. Onnellisuuden tunne pienistä asioista. Onnellisuus ihan vaan saadessa olla puhtaasti oma itsensä tekemättä yhtään mitään tai tehdessä ihan vaan jotain. Se on se hetki missä syntyy luovuus.

Entä miten kävi haaveeni ryhtyä leijonankesyttäjäksi. Olen tainnut kohdata elämäni varrella yhden jos toisenkin kissapedon. Nooakin käyttäytyy välillä kuin leijona. Ensin hän silittää ja seuraavassa hetkessä murisee hurjana. Pienet sapelihampaat ovat joitain kertoja nasahtaneet kiinni lihaani. Ja sitten taas silitellään. Sitähän se elämä on. Kohtaamisia villipetojen kanssa ja hetkiä, jolloin kesytetty peto uinuu tyytyväisenä. Se miten elämään suhtautuu on olennaista. On mahdollista säilyttää sisäinen rauhantila missä tahansa tilanteessa. En väitä itse vielä saavuttaneeni kyseistä tilaa, mutta leijona minussa henkäilee suurimman osan ajasta jo tasaisen rauhaisasti. Välillä hiukan vilauttaa kulmahammasta, mutta pääasiassa vain hymyillessä. Kokeilepa laittaa leijona häkkiin vain todetaksesi sen ärsyyntyvän entisestään. Tuliko minusta siis leijonankesyttäjä vai haluanko sittenkin vapauttaa leijonan kahleista ja antaa sen elää autenttista aitoa elämäänsä sellaisena kuin se on. Minä valitsen vapauden.

Anne Maria

Anne Maria

Olen 37-vuotias nainen ja erityislapsen äiti. Saman katon alla asustaa minun ja poikani lisäksi kissa nimeltä Vili. Meidän maailma on hyvin vihreä. Monessakin mielessä. Viihdyn metsässä ja meri on myös lähellä sydäntäni. Viihdyn paljon omissa oloissani ja luonnon keskellä. Joogaan ja meditoin säännöllisesti sekä kehitän itseäni henkisesti. Ammatiltani olen luokanopettaja ja elämänfilosofiani näkyy myös opetuksessani. Poikani Nooa on vaikeasti vammainen, joten olen hänen omaishoitajansa. Nooa ei kävele eikä puhu fyysisellä taajuudella, vaan hän kommunikoi sydämellään. Nooa opettaa meitä näkemään, kokemaan ja kuulemaan rakkauden kautta.