Ihan(a) kamala raskauden ensimmäinen kolmannes

Ihan(a) kamala raskauden ensimmäinen kolmannes

Tuo kirottu aika. Raskauden ensimmäinen kolmannes. Kun koko ajan oksettaa ja ällöttää. Koko ajan on nälkä, mutta mitään ei tee mieli. Saat mitä ihmeellisimpiä ruokaan tai juomaan liittyviä mielitekoja. Kaikki maistuu erilaiselta, ihmeelliseltä ja mitäs muutakaan kuin vähän ällöttävältä. Kaikki haisee. Kamalalta ja ällöttävältä. Olo on jatkuvasti krapulainen ja inhottava.

Ilo positiivisesta raskaustestistä kestää usein vain hetken. Et välttämättä tunne olevasi raskaana, mutta kehosi muistuttaa tulevasta lukuisilla oireilla, joilta toivoit välttyväsi. Isoimpana näistä todennäköisesti pahoinvointi. Saatat olla kuin minä ja välttyä varsinaiselta oksentelulta. Mutta se ei poista sitä oksettavaa oloa, joka jatkuu aamusta iltaan. Mietit, mistä edes tulee käsite aamupahoinvointi. Ihan koko päivän kestävää pahoinvointia se on.

Lisäksi vatsasi (lue: suolistosi) turpoaa jo ensimmäisen kolmanneksen aikana ja tuntuu siltä, että vauva olisi vähintään appelsiinin kokoinen. Farkut alkavat kiristää ja päälle on vaikea keksiä mitään mukavaa. Ei nyt ihan vielä viitsisi lähteä äitiysvaateostoksillekaan. Tuntuu, että kaikki vaatteet paljastavat olemattoman raskausmahasi. Yritän epätoivoisesti piilotella turvonnutta keskivartaloasi, vaikka olet varma, että vauvauutiset näkyvät kilometrien päähän. Olo on epämukava, pistit päällesi mitä tahansa. Tämä ei ainakaan helpota jo entisestään kurjaa oloa.

Ja se väsymys. Ai että, miten sitä edes kuvailisi. Aivot ovat kuin perunamuusia ja niiden ympärillä leijailee paksu sumukerros. Et pysty keskittymään mihinkään, koko ajan väsyttää. Ajatukset karkailevat, olet saamaton. Väsyttää. Haluaisit vain nukkua, mutta mikään unimäärä ei riitä. Et kykene toimimaan normaalisti, et vaikka kuinka yrittäisit. Yrität silti. Pelkäät, mitä tulee tehtyä, kun et ihan kykene ymmärtämään mitä ympärilläsi tapahtuu. Ihan kuin olisit vain puoliksi hereillä.

Sitten vielä ne hormonit. Kaikki itkettää. Aivan kaikki. Joku sanoo ”kiitos avusta” ja sinulle tulvii kyyneleet silmiin. Näet koiranpennun kadulla ja sama reaktio. Suutut puolisollesi ja ennen ensimmäistäkään sanaa sinua alkaa jo itkettää. Lauseen jälkeen itket viimeistään vuolaasti. Iloiset asiat itkettävät, surulliset asiat itkettävät. Tunteet heittelevät. Hetkessä olet iloinen, toisessa vihaisempi kuin talviunilta herätetty karhu. Joku ärsyttää, mutta et itsekään tiedä mikä. Kolmannessa hetkessä olet hetken seesteinen ja neljännessä tuntuu, ettei millään ole mitään väliä. Tunteiden skaala on laaja ja tunteet heittelevät päivittäin laidasta laitaan ei yhden vaan vähintään kymmenen kertaa.

Mietit ehkä, eikö tämä ole normaalia naisen elämää. Mutta ei, ei se ole. Tämä on normaalia naisen elämää potenssiin kymmenen. Kaikki on pahempaa tai parempaa, kummin haluat sen ajatella. Kaikki tunteet tulevat kymmenkertaisina ja filtteri on muuten poistettu kokonaan. Kiihdyt nollasta sataan hetkessä ja sadassa olet jo unohtanut, miksi suutuit.

Ihanaa, että tulee vauva. Aivan ihanaa. Mutta, miksi sen pitää tuoda mukanaan näin kamala olon. Ja miksi sen pitää kestää viikkoja? Joillain läpi koko raskauden?!

Amanda

Amanda

Olen perfektionisti, joka äitiyden myötä on joutunut joustamaan monistakin periaatteistaan. Olen arjesta nautiskelija ja mielestäni arjesta pitää rakentaa itsensä näköistä. Meidän pieneen perheeseen kuuluu minä, avopuoliso ja 1,5 vuotias Taapero. Meidän arki ei ole yhtä juhlaa, kauniita asioita tai täydellisyyttä. Meidän arki on pieniä hetkiä, sotkua ja kaaoksen hallintaa.