Yhtäkkiset oireet olivat pilata Jarnon perheen joulun – ”Vaimo sanoi, että menepä nyt kuule lääkäriin tarkistamaan”

Yhtäkkiset oireet olivat pilata Jarnon perheen joulun – ”Vaimo sanoi, että menepä nyt kuule lääkäriin tarkistamaan”

Teksti Jarno

Harva asia on sattunut niin paljon, kuin perheen joulun pilaaminen ja odotusten pettäminen. Vaikkei se sitten kyllä lopulta pilalle mennytkään.

Meillä oli hieno suunnitelma, joka pantiin alulle jo aikana ennen koronaa. Me mennään 2020 jouluksi Vuokattiin, ihan vaan meidän perhe. Siellä on melko varmasti lunta, hienot ulkoilupaikat, kivoja ravintoloita, on koiravaljakkoa ja moottorikelkkailua, taivaalta sataa joulupukkeja, maasta kasvaa poroja, kaikki on ihanaa ja fantsua.

Varasimme jo hyvissä ajoin ravintolasta pöydät jouluaatoksi ja ruokakorit joulupäiväksi. Koira tulee tietty kanssa mukaan, mietittiin siirtymät siten, että vaimo menee ison kamakasan ja koiran kanssa autolla, ja minä ja poika lennellään herrasmiesmäisesti oikein lentokoneella Kajaaniin, ja sieltä taksilla körötellään majoituspaikkaan. Fiilistelimme pojan kanssa, että sitten mennään kentälle ajoissa niin voidaan katsella siellä lentokoneita ja kentällä viilettäviä matkalaukkuautoja ja ties mitä traktoreita ja leikkuupuimureita siellä meneekään. Poika mietti, että näkyyköhän lentokoneen ikkunasta päiväkoti, niin että voidaan sitten vilkuttaa pihalla oleville kavereille ja huutaa että me mennään Vuokattiin. Totta kai näkyy, valehtelin, ja todellakin vilkutetaan ja huudetaan.

Mutta sitten, noin viikko ennen lähtöä, minulla tuli maha oudon kipeäksi. Se meni nopeasti ohi, mutta jäi silti semmonen kumma fiilis, vähän kuin olisi joku kivenmurikka muodostunut mahaan. Se ei enää sattunut eikä kauheesti elämää häirinnyt. Kävin lenkillä ja kaikkea normaalia häsäsin, ja tunnustelin, että ihan kuin tuolla mahassa joku outo nyt höllyisi, oonkohan vaan syönyt huonosti tai jotain.

Vähän googlettelin, että mistähän voisi olla kyse, mutta en keksinyt oireiden perusteella oikein mitään muuta selitystä ku äkillisesti alkaneen keliakian tai syövän, todennäköisemmin ehkä kuitenkin joku kumma tulehdus saattaisi moisia oireita aiheuttaa. Vaimo sanoi että menepä nyt kuule lääkäriin tarkistamaan, ja parin päivän päähän sain mukavasti lääkäriajan varattua. Sen jälkeen pystyisi vielä hoitamaan loput matkaostelut ja pakkailut, kuitenkin saan vaan korkeintaan jotkut antibiootit niin ne saa kanssa matkalle sitten mukaan kivasti.

Päivää ennen lääkärikäyntiä illalla kosahti sitten yhtäkkiä ihme horkkakuume päälle, ja oltiin varmoja että voi perkele, tää on nyt se korona sitten. Justiinsa luki Iltalehdessä, että kummalliset mahatuntemukset voi olla hyvinkin koronan ensimmäinen merkki, ja nyt sitten tuli vielä kuumekin. Paska! Luin taas netistä asioita, kuulemma ei saa koronaepäilyn takia perua mitään normaaleja lääkärikäyntejä, joten varasin vaan ajan ensimmäiseen mahdolliseen drive in -koronatestiin.

Himassa pistin kumihanskat käteen ja naamarin naamaan, ja aloin desinfioimaan kaikkia mestoja. jos sillä nyt saisi estettyä taudin tarttumisen perheelle. Ärsytti, että jos se on korona niin koko loma pitää perua. Normaalisti ihmiset kai toivoo lottovoittoa tai vaikkapa maailmanrauhaa, minä elättelin tällä kertaa niiden sijaan toivoa, että olisipa mahassani tulehdus ja saisin siihen antibiootteja, niin päästäisiin yhä Vuokattiin.

Kuume kesti koko yön, seuraavana aamuna ajelin sitten koronatestiin, ja sen jälkeen varaamalleni lääkärinajalle. Sinne päästyäni lääkäri huusi että mitä helvettiä sä täällä teet, tajuutko että jos sulla on korona oot altistanut kaikki täällä. Sönkötin että internetissä kyllä luki että ei saa kuulemma perua normaaleja lääkärikäyntejä, nolotti ja hävetti ja olin entistä varmempi että korona se on, nyt pilasin lääkärin ja kaikkien täällä tänään käyvien ihmistenkin joulun ja uuden vuoden ja pääsiäisen. Hiton internet ja tyhmät ohjeet, vai ymmärsinkö mä vaan jotain aivan väärin kun horkassani puhelinta eilen illalla tavasin.

Lääkäri kyllä tutki minut – maito oli sen osalta jo maassa – mutta laboratoriokokeita ei otettu ennen kuin saisin koronatestistäni tuloksen. Mitään selkeää syytä mahatuntemuksilleni lääkäri ei osannut vielä sanoa, umpilisäkkeen tulehtumista epäili, mutta sen kuulemma pitäisi sattua paljon enemmän. Niin minäkin olin netistä lukenut, ja kysyin vielä että voisinko vaan hakea antibiootteja apteekista. En voinut, se olisi kuulemma puoskarointia se. Korona oli kuulemma myös oireideni ja tarkemman syynin perusteella aika epätodennäköinen, mutta sovittiin että odotetaan silti koronatestin tulos, ja katsotaan sitten mitä tehdään.

Nolona luimistellen valuin terveyskeskuksesta pois, ja yritin olla hengittämättä, jotten tartuttaisi kaikkia matkalla kohtaamiani – jos se korona kuitenkin olisi päällä. Kotona vedin taas kumihanskat käteen ja pidin naamaria naamalla, ja keskityin olemaan erittämättä virusta minnekään. Illalla sitten puhelimeen kilahti helpottava viesti: koronatesti oli ollut negatiivinen, eli en ollut sittenkään pilannut noin kahden miljoonan ihmisen joulua lääkärissä käynnilläni. Revin kumihanskat pois ja varasin ajan huomiselle laboratorioon. Jospa se sittenkin on vaan joku tulehdus, sitten saan luvan kanssa antibioottia naamaan ja siitä vaan Vuokattiin joulua viettämään ja lentokoneen ikkunasta päiväkodille vilkuttamaan.

Seuraavana aamuna otettin laboratoriotestit, ja se sama lääkäri, jonka joulun olin eilen melkein pilannut, soitti heti että tulehdusarvot on todella kovat. Vaikkei maha olekaan kovin kipeä, niin kannatti kuulemma kuitenkin varmuudeksi mennä Jorviin tarkempiin tutkimuksiin. Sinne sitten ajelin, ja kohtapa minua kiikuteltiin lääkäriltä toiselle ja ties minne ultraäänikoppiin ja tutkimushuoneisiin.

Lopulta kävi ilmi, että umpisuoli se siellä on kuin onkin ollut tulehtunut, ja jopa puhjennut, siitä kaikki johtuu. Mietin ääneen että jaa, kauankohan tässä sitten menee, kun mun pitäisi parin tunnin päästä lähteä hakemaan poikaa päiväkodista. Jorvin lääkäri katsoi hetken aikaa tonnin setelinä, ja sanoi sitten että “siis sä meet tänään heti leikkaukseen, ja jäät tänne sairaalaan toipumaan, et todellakaan mee hakemaan ketään mistään.”

Meidän joulumatkaan olisi enää muutama päivä. Kyselin lääkäriltä ja vähän kaikilta muiltakin vastaantulleilta ihmisiltä että mites tämmösen kanssa toipuminen menee, pystynköhän muutaman päivän päästä lentämään, ja melko ympäripyöreää vastausta tuli. Riippuu ja roikkuu monesta asiasta, vaikee sanoa, ehkäpä, ehkäpä ei. Kurkussa alkoi kuristamaan. Pilaanko minä nyt kuitenkin joulun?

Vaimon kanssa viestiteltiin, ja kyseltiin ympäriinsä, ja pikkuhiljaa kävi selväksi että niin se vain on järkevää tehdä; melkein vuosi sitten varattu ja odotettu Vuokatin matka perutaan. Toipuminen saattaa vaatia pahimmillaan viikonkin sairaalassa olon, ja vaikka sairaalasta pääsisin nopeamminkin, olisin varmaan melko rikki enkä kuitenkaan voisi tehdä Vuokatissa juuri mitään. Mitään ei saisi oikein nostella, joten milläs menet 3-vuotiaan kanssa lentokentillä ja matkalaukkuhihnoilla. Ja sitten jos tulee takapakkia toipumisessa, niin ei ole järkevää sinne kauas lähteä.

Umpisuoli ei ollut minulle mitään kipua juurikaan aiheuttanut, mutta ajatus siitä että kaikki hienot suunnitelmat ja lentokonereissut ja päiväkodille vilkuttelut täytyy minun takiani perua, sattui aika hiton paljon. Edellisenä päivänä poika oli taas kysellyt, että onko huomenna se päivä kun herätään tosi ajoissa ja mennään taksilla lentokentälle isin kanssa. No, ei tule sitä päivää hetkeen. Enkä halunnut edes alkaa miettimään miten monta tuntia vaimo oli käyttänyt ravintoloiden ja aktiviteettien ja kaiken suunnittelemiseen ja järkkäilyyn. Pitkään oltiin juteltu, että koko tämä koronavuosi on ollut niin raskasta ja hankalaa, että onpa kiva kun päästään sinne Vuokattiin jouluksi rauhoittumaan, siellä saadaan rauhassa olla ja lomailla. Mutta loppumetreillä heitti vuosi 2020 vielä yhden kapulan umpisuoleen.

Leikkaus meni lopulta hyvin, ja toipuminenkin sujui sutjakkaasti. Lentokieltoa määrättiin viikko, ja päätös perua Vuokatti oli ollut ihan oikea. Lääkärit olivat ihmeissään, että miksi minua ei ollut sattunut, vaikka umpisuoli oli siis tosiaan ollut puhjennut ja mennyt vielä johonkin ihme kuolioonkin. Kuulemma olisi tärkeää, että umpisuolen puhkeamisen jälkeen pitäisi nopeasti päästä mielellään samana päivänä leikkaukseen. Muuten voisi olla edessä vaarallinen vatsakalvon tulehdus, joka pahimmillaan on kuolemaksi. Jos mitään mistään käsitin, niin olin kaiketi viikon kuitenkin elellyt puhjenneen umpisuoleni kanssa, ja tosiaan lenkkeillytkin ja kaikkea. Oikein mitään tyypillisiä umpilisäkkeen tulehduksen oireita minulla ei ollut, mutta onneksi sentään sen verran että minut Jorviin tarkempiin tutkimuksiin passitettiin. Kaiken kaikkiaan taisin olla hyvin onnekas että selvisin niinkin vähällä.

Ja se kaikista pahin juttu, pettymyksen aiheuttaminen, oli lopulta suurimmaksi osaksi omaan päähäni rakennettu juttu. Kun vaimo oli kertonut pojalle, että nyt ei mennäkään Vuokattiin koska isillä on semmonen hassu räjähdysjuttu käynyt mahassa, ja isi joutuu olemaan sairaalassa vähän aikaa, poika oli vain sanonut että no tuodaan Vuokatti sitten tänne. Sitten sitä oli naurattanut kun isin mahassa oli räjähtänyt. Lentokoneeseenkin voidaan mennä sitten joskus kun ei ole sitä viirusta ja isin maha on parempi.

Sillä välin, kun minä lojuin letkuissa sairaalassa lämpöpeiton alla nukkuen tai sairaalan käytävillä tippapullotelineen kanssa köpötellen, vaimo oli taas tehnyt taikojaan ja hoitanut jollain ilveellä kaikki ruoka- ja jouluhommat kotiin. Kun parin sairaalassa vietetyn yön jälkeen pääsin kotiin, siellä oli joulukoristeet ja systeemit valmiina, ja joulukuusikin törötti olohuoneessa, poika innoissaan odotti sen koristelemista. Meillä oli tosi kiva joulu ja joululoma kotonakin, siellä oli perhe, ja se Vuokattikin, tosin jätettiin koronaa ympärilleen sylkevä Katinkulta meidän versiosta pois. Ja yksi kuolioon mennyt umpisuolikin jäi jonnekin Jorvin biojäteroskikseen.

Jarno

Jarno

Olen isä. Olen myös ihminen. Perheeseeni kuuluu vaimo, 3-vuotias poika, ja Horatio. Horatio ei ole ihminen, hän on koira. Asumme kaikki talossa. Syömme ruokaa, välillä. Olen tosi hauska ja kekseliäs.