Erotilanteen tunnekuohut

Erotilanteen tunnekuohut

Suomalainen mies ja tunteet. Melkoinen parivaljakko. Erotilanne, jos joku kirvoittaa tunteita. Laidasta laitaan. Kuinka niihin suhtautuu, on yksilöstä itsestä kiinni. Oma kokemukseni on, että jokaiseen tunteeseen ei voi varautua. Välillä ne yllättävät ja niiden äärelle pitää pysähtyä avoimesti.

Perhetutkija, yliopistonlehtori Johanna Terävä Jyväskylän yliopistosta kertoo, että erotilanteessa vanhemmille tulee luonnollisesti erilaisia ja voimakkaita tunteita. Esimerkiksi syyllisyyden tunne siitä, että ei ole voinut tarjota omalle lapselleen perhettä, jossa vanhemmat rakastavat lapsen lisäksi myös toisiaan. Tunne voi olla myös helpotus omasta parantuneesta olosta, mutta samalla on huono omatunto siitä, että toinen vanhempi tai lapsi voi huonosti. Tunteita voi olla rinnakkain monia erilaisia pelosta kiitollisuuteen ja se juuri voi tehdä tilanteesta raskaan muistuttaa Terävä.

Vanhempien ero vaatii kaikilta osapuolilta paljon. Yhtä paljon tai vielä enemmän vaatii eron jälkeinen aika. Jokainen päivä ja jokainen viikko toi ainakin itselleni paljon uusia tuntemuksia ja ajatuksia. Aina niiden äärelle ei ollut aikaa pysähtyä ja ne jäivät muhimaan takaraivon kasvavaan lokeroon. Kun tilanne on uusi, on mahdotonta tietää, miten tässä olisi parasta toimia. Kun lapsi ei ole kanssani, miten paljon voin hänen kanssaan esimerkiksi soitella? Voinko piipahtaa ovella viemässä lauantaipussin? Tai enhän yritä ylikompensoida erossa olemista toisella viikolla ja täyttää sitä kaikella HopLopista Linnanmäkeen. Järjellä nämä asiat ovat yksinkertaisia. Mutta, kun tunne ohjaa laivaa, on hankala toimia ”oikein”.

Omassa, itselle tärkeässä paikassa on hyvä käydä välillä puhaltelemassa.

Terävän mukaan ei ole olemassa oikeaa tapaa toimia eroviikoilla, kun lapsi on toisen vanhemman luona. Aika ja kokemukset määrittävät sen, mikä kenelläkin toimii parhaiten. Yhteydenpidon laatu ja määrä toiseen vanhempaan on myös pitkälti kiinni lapsen iästä. Yhteydenpidon tulisi kuitenkin lähteä lapsen, ei vanhemman tarpeesta. Terävän huomio siitä, että omaa viikkoa lapsen kanssa ei kannata täyttää sirkushuveilla, vaan toimia normaalin arjen puitteissa, tuntuu myös järkevältä.

Johanna Terävä peräänkuuluttaa avoimuutta ex-puolisoiden välillä ja nostaa keskustelukulttuuriin luottamisen keskiöön. Vanhempien avoimen keskusteluyhteyden säilyminen on erittäin tärkeää, joskin välillä vaikeaa. Riitaisa ero tai epäluottamus toiseen vanhempaan voi tuottaa huolta ja katkeruutta. Siitä voi olla hankala päästää irti ja prosessi voi kestää vuosia Terävä kertoo. Hankalassakin tilanteessa tulisi pyrkiä kunnioittamaan toista vanhempaa ja hänen vastuunkantoaan. Joskus voi olla hyvä pitää radiohiljaisuus pahimpien tunnemyrskyjen aikana ja viestittää vain pakolliset asiat. Keskusteluyhteys syntyy, kun molemmat osapuolet hyväksyvät eron ja näkevät aidosti lapsen edun. Olisi kuitenkin tärkeää, että lapsi pystyisi puhumaan molemmille vanhemmille kaikista asioista. Myös niistä asioista, joita tapahtuu toisessa kodissa. Olivat ne sitten huippuhetkiä tai alamäkiä. Ja vaikka tunnekuohut ottaisivat vanhemmassa vallan, pitäisi silti pystyä olemaan purkamatta negatiivisia tunteita toista vanhempaa kohtaan lapseen. Terävä kannustaakin olemaan aikaisessa vaiheessa yhteydessä esimerkiksi eroryhmiin, jotta tilanne purkautuisi toisaalle. Lopuksi Terävä antaa tärkeän muistutuksen siitä, että lapsen rakkaus toista vanhempaa kohtaan ei ole itseltä pois.

Erossa ja sen jälkeisessä ajassa avain melkein kaikkeen on avoimuus. Rehellinen, suora, kunnioittava keskustelu vanhempien kesken ja myös valituilta osilta lapsen kanssa. Pieni asia, joka vie pitkälle. Onko se helppoa? Ei todellakaan aina ole. Mutta kannattaako sitä harjoitella ja opetella? Ehdottomasti. Omassa yhtälössäni yhteistyö pelaa hyvin ja vanhemmat kunnioittavat toisiaan. Lapsella on hyvä olla ja kaksi turvallista kotia, jossa voi puhua mistä vain, kumman kanssa tahansa. Tilanne ei syntynyt automaattisesti, vaan sitä piti harjoitella. Edelleen välillä pitää purra hammasta, mutta isossa kuvassa se on kuitenkin aika pientä. Lapsen etu edellä, niin, että myös vanhemmat voivat hyvin.

Jussi

Kovaa vauhtia kohti 40 ikävuotta kiihdyttävä lapsekkaan ja vilkkaan mielikuvituksen omaava vuoroviikkoisä, jolla arjen palapeli koostuu monesta osasta. Toisella viikolla täyden intensiteetin lapsiarkea soppakauhan varressa, pyykkivuoren keskellä. Toisella taas jotain ihan muuta. Kahden arjen jatkuvaa yhteensovittamista ja aikatauluttamista, josta ei muuttuvia tilanteita puutu.