Istun Raivottaren kanssa keittiössä kun Tytärlapsi vilahtaa vessaan. Hetken päästä kuuluu korvia ja sydäntä vihlova huuto: ”ÄITI! Voitko tulla heti tänne?! Mä luulen että mulla on nyt NE!” Sydämeni tuntuu poukkoilevan hädissään joka suuntaan ja ponnahtaa lopulta kurkkuun. Hengitykseni nopeutuu, mutta näyttelen tietenkin rentoa. Nostan Raivottaren pois syöttötuolista ja kiidän vessaan. Koputan oveen. Oven raosta kurkkaa koko naamalla hymyilevä esiteini. “Mulla alko menkat!”
Olin varautunut tähän hetkeen. Olin jutellut Tytärlapsen kanssa kyseisestä tilanteesta. Jos tämä ilonpäivä osuu koulupäivälle, on hänellä repussa pienessä meikkipussukassa varapikkarit, siteitä ja särkylääke. Myös varalegginssit olin pakannut reppuun, mutta naamioinut ne osaksi liiksakamoja. Olin käynyt Tytärlapsen kanssa mukamas huolettoman keskustelun tästä naiseuden multihuipentumasta; mistä hommassa on kyse, miten side laitetaan oikein, mitä jos selkää särkee jne., vaikka oikeasti olin itsekin hiukan hämmentynyt tämän uuden tilanteen edessä. Ajattelin kohtaavani tämän hetken vasta vuoden tai kahden kuluttua, mutta siinä se nyt oli. Enkä ollut yhtään niin rento kuin olisin toivonut olevani. Tytärlapsi puolestaan meinasi haljeta ylpeydestä! Hyvä niin. Kyllä se todellisuus vielä paljastuu, nauttikoon nyt..
Neuvoin hänelle mistä siteet löytyvät ja kertasin, miten se laitetaan oikein. Hän jäi tyytyväisenä hoitamaan tätä uutta tehtäväänsä loppuun ja minä hipsin takaisin keittiöön. Olin ällikällä lyöty. Kyseessä on maailman luonnollisin asia, mutten meinannut mitenkään ymmärtää että minun pieni, itsetehty Tytärlapseni oli nyt taas askeleen lähempänä itsenäisyyttä ja pari askelta kauempana minusta ja lapsuudestaan.
Kohta tämä paria harppausta vaille teini sipsutteli keittiöön. Hän kysyi, saako soittaa isälleen ja kertoa tästä. Tottakai! Ei tämä asia ole mitään salassapitosopimukseen sisältyvää tai noloa. Minusta tästäkin asiasta pitää pystyä avoimesti puhumaan ja mitä enemmän tästä puhutaan, sitä arkisemmaksi se tulee. Kun tämä kuukausittain toistuva kituviikko saapui omaan elämääni, olin myös 11-vuotias. En muista että tästä olisi ikinä sen kummemmin kotona keskusteltu eikä tätä ainakaan juhlittu. Enemmänkin silloin oli tapana ehkä hyssytellä asiaa ja painotettiin ettei tästä mitään numeroa tehdä, elämäähän tämä on. Mutta koska elämä itsessään on juhla, halusin että minun lapseni saa tämän kunniaksi pienen juhlahumun! Siispä kaadoin Tommy Tabermann-skumppalaseihin Pepsi Maxia (tämä jo itsessään on kohokohta, sillä näihin laseihin ei pienistä syistä kajota!) ja sulatin pakkasesta pullaa. Juttelimme hetken asiasta, ja muistutin ettei tyhmiä kysymyksiä ole. Mitä tahansa mietit, puhu, kysy, pohdi. Äiti on sinua varten.
Kysyin lopuksi, mitä Tytärlapsi olisi kaivannut minulta vielä, tai olisiko hänellä neuvoa vanhemmille, joiden tyttäret ovat samoissa kohdissa elämässä kuin hän nyt. Sydämeni nyrjähti, kun Tytärlapsi sanoi, etten äitinä olisi voinut tehdä enää yhtään enempää ja hän ainoastaan toivoisi, ettei kukaan jätä nuortaan yksin asian kanssa. Pahin reagointi tilanteeseen olisi kuulemma ollut “Kato Googlesta miten nyt toimit.”
Tässä vielä pähkinänkuoressa toimintamallit, jos satutte häkeltymään yhtä paljon kuin minä:
1. Pakkaa valmiiksi koulureppuun pikkupussi, jossa on puhtaat pikkuhousut, siteitä ja ehkä se särkylääkekin on ihan paikallaan. Tämä tilanne kun voi olla edessä yhtäkkiä!
2. Älä näytä pakokauhua, inhoa, pelkoa tai hätäännystä. Kaikki on hyvin. Tämä oli välttämätön etappi. Hymyile , mutta älä naura.
3. Puhu rauhoittavasti ja selitä asia selvästi. Nuori saattaa olla kiusaantunut tai jännittynyt, peloissaan tai ylpeä. Hän on voinut selvitellä asioita etukäteen ja jutella ystävien kanssa, mutta vanhemman tehtävä on silti pureutua asiaan juurta jaksaen. Älä silti saarnaa vaan tunnustele miten nuori haluaa asiasta kuulla.
4. Iloitse asiasta ja kerro nuorelle, että hän saa olla ylpeä kropastaan tässäkin asiassa!
5. Tehkää yhdessä jotain vähän erityisempää tämän tapahtuman kunniaksi. Aina on syytä juoda niistä Tommy Tabermann –laseista mistä ei muka ikinä voi juoda, koska ne kumminkin hajoavat jo katseesta.
Ei vielä kommentteja