Kuinka moni tunnustaa, että se ihan nopea vilkaisu vie usein kauemmin kuin on aikonut? Vilkaisen vaan nopeasti Instan/Facen tms – ja hups! Aikaa onkin mennyt rutkasti enemmän kuin oli tarkoitus. Sitä huomaamattaan jää selaamaan feediä, vaikkei siellä mitään sen kummempaa olisikaan. Joku siinä vaan houkuttaa ja koukuttaa.
Voin myöntää, että useamman kerran selaillessa on tullut sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Omatunto kolkuttaa, kun käyttää aikaa aivottomaan selailuun – sallittakoon sekin kuitenkin joskus. Kahden pienen lapsen äitinä opetan lapsia olemaan puhelimella tietyn ajan ja neuvon, ettei puhelimen tuijottaminen ole hyvästä. No mitä sitä sitten itse tekee? Selailee puhelinta huomaamattaan ihan liikaa samaan aikaan, kun kehottaa lapsia muistamaan puhelinajan – oikea malliesimerkki!
Leffailta lasten kanssa, palapelit, lautapelihetket, legoilla rakentelu – laitatko puhelimen pois vai huomaatko välillä kurkkaavasi näissäkin hetkissä somea? Puhelin ja sosiaalinen media lasten ja sinun välissä on läsnäolon este. Karua, mutta totta ja lapset kyllä aistivat sen, ettei vanhempi ole ihan kokonaan läsnä heidän kanssaan. Hieman poissaoleva ja ajatuksissaan oleva aikuinen ei liene sitä parasta mahdollista leffa- tai peliseuraa. Voin ihan avoimesti myöntää, että en todellakaan jokaisessa pelihetkessä tai sohvalla leffaa katsellessa keskity 100% siihen hetkeen. Vastaan viesteihin tai selailen – kukapa ei.
Entä sitten jos some on osa työtä, kuten se itsellänikin on? Olen ratkaissut tämän niin, että työasioille pyrin laittamaan kalenteriin sen hetken kun teen niitä ja silloin se aika on pyhitetty pelkästään töille; muokkaan mainoksia, päivitän työtilit Instagramissa ja kun käytän työlle varatun ajan tehokkaasti, koen saavani paljon enemmän aikaiseksi kuin että tekisin vähän väliä pikkuisen päivän mittaan – tällöin on olemassa juuri se vaara, että jään selaamaan feediä ja kas, niin moni mainos ei valmistunutkaan kuin olin ajatellut, vaikka puhelin kädessä olikin.
Työhön varatuilla ajoilla en somea selaile. Työasioiden en koe vieväni läsnäoloa pois lapsilta vaan se on hetki, jolloin en edes yritä keskittyä muuhun ja lapset tietää, että kun työt on hoidettu, annan aikaani heille. Entä jos tätä tyyliä soveltaisi myös muuhun somen käyttöön? Laittaisi itselleen ”puhelinajan” kuten työasioilla on ja katsoisi vain silloin sometilit läpi. Menettäisiköhän jotain? Luulen, että vastaus on, ettei menetä yhtään mitään – päinvastoin, saattaisi vaikka saada enemmän. Nimittäin aikaa. Kun sitä ei mene somen selailuun, voi sen käyttää moneen muuhun.
Kun viimeistelen tätä tekstiä, on uudenvuodenaatto. Vuosi vaihtuu ja vaikken koskaan mitään lupauksia teekään, voisin kenties luvata sen verran, että olen entistä enemmän läsnä. Kun on hetki, jolloin lasten kanssa tehdään jotain yhdessä, voisi se olla kokonaan puhelimeton hetki. Kaikkien puhelimet lipaston päälle ja aitoa yhdessäoloa läsnäolemalla siinä hetkessä. Joku varmasti ajattelee sen olevan itsestäänselvää, mutta käsi sydämellä; oletko aina läsnä vai nappaako some huomaamattomasti läsnäoloasi ja huomiotasi? Omalla kohdallani tiedän myös joustavani tästä säännöstä toisinaan siksi, että saan teille lukijoilleni sitä aitoa ja rehellistä materiaalia instaan. Kolmen koplan arjessa tapahtuu ja sitä näkyy myös instatililläni.
Oletko koskaan seurannut kuinka paljon sosiaalisen median sovellukset vievät päivittäin aikaasi? Näet sen puhelimen asetuksista. Uskallatko katsoa?
Muistetaanhan kaikki kuitenkin se, että parhaita hetkiä ei katsota linssin läpi vaan ne eletään aidosti läsnäollen ja talletetaan sydämeen.
Ihanan aitoa ja elämänmakuista vuotta 2021 kaikille!
