Monikkoisän monologi vanhemmuudesta
Isä jäi marraskuussa isyyslomalle, joka päättyy tammikuun puolessa välissä. Tuosta ajasta olin kuukauden töissä. Kysyin mieheltäni, miltä kotona ola on tuntunut, ja sain vastaukseksi tyhjentävän monologin.
“Ei mitään uutta. Olen ollut osallistuva vanhempi jo odotusajasta lähtien. Yhdelle neuvolakäynnille en päässyt mukaan töideni takia. Muuten olimme yhdessä jokaisella neuvola- ja äitiyspolikäynnillä. Meitä kohdeltiin tasavertaisesti eikä minua, ei-raskaana olevaa, ihmistä häivytetty taustalle missään vaiheessa.
Kun raskauden loppuvaiheessa sinut otettiin osastoseurantaan, olin huolesta soikeana raskaana olevien osaston liinavaatevaraston ovella. Näin, kun sinun ja kätilön suut liikkuivat, mutta en kuullut mitään. Sanoit minulle jotain, enkä ymmärtänyt vieraalta kieleltä kuulostavaa puhettasi. Olin avuton, enkä tiennyt, miten siinä tilanteessa tulisi olla. Yht’äkkiä olkapäälläni lepäsi iso käsi, joka lämpimästi taputti minua ja totesi, että isällä, minulla, ei ole syytä huoleen. Se oli tuttu lääkäri, jonka kanssa oli helppo asioida. Kaikki huoli katosi, kun katsoin lääkäriä silmiin.
Olit nyt kuukauden verran töissä tehden pitkiä vuoroja muutamana päivänä viikossa. Lähdit aamulla ja tulit illalla kotiin. Välillä tytöt olivat jo nukkumassa tullessasi. Pysyimme kaikki hengissä. Pyykkiä pestiin vapaapäivinäsi ja imuroi lauloi – aivan kuten minun ollessani töissä. Anoppi toi tuttuun tapaa ruokalähetyksiä ovelle ja auttoi ulkoilussa.
Lasten kanssa on ollut mahtavaa. Olemme leikkineet, laulaneet, kiukutelleet, nauraneet, itkeneet, kiipeilleet, pussailleet ja oltu vaan. Joskus olemme olleet asioista täysin eri mieltä, mutta nekin tilanteet ovat selvinneet.
Tässä on vielä viikko yhteistä aikaa, ennen kuin palaan töihin takaisin. On ollut mukavan kiireetöntä ja leppoista viettää aikaa ihan ilman paineita. Oli sinulta hyvä idea olla kotona ilman töitä tämä viimeinen pariviikkoinen, ja jatkaa sitten hoitovapaata. Toisaalta voisin minäkin jäädä hoitovapaalle.
On tässä kyllä välillä aikamoinen hulabaloo kodin pyörittämisessä ja lasten kasvattamisessa. Tavaroilla kun on oma paikkansa, niin paikat saa pidettyä helposti siistinä. Pyykkihuolto ei ole juttuni, mutta voisin siinä petrata. Tiskit hoidan jatkossakin itse.”
Mitäpä siihen lisäämään.
